Luin lehtijutun saarnamiehestä, joka hankki amerikanrautansa rekisteritunnukseksi kristikunnan kuuluisimman lyhenteen, saman joka oli aikoinaan kiinnitetty ristille Jeesus Nasaretilaisen pään yläpuolelle. Mies perusteli tekstiä varsin korkealta taholta tulleella idealla: "Yhtäkkiä sain Jumalalta viestin, että hanki rekisterikilpi, jossa lukee INR-1." Näin saarnaaja sai autonsakin julistamaan.
Se oli kekseliäs, hellyyttävä oivallus ammattiuskovaiselta. Vastaavanlaisesta markkinointikeinosta mikä tahansa firma olisi hyvillään. Eikä minulla ole mitään oikeuksia olla tietävinäni, mitä Jumala saa kullekin sanoa. Varaan kuitenkin oikeuden saada edes hämmästellä: en autoa tai kilpeä vaan uskonnollista kielipeliä.
Hyvien ideoiden loiste ei himmenisi, vaikkei niitä laitettaisikaan itsensä Luojan piikkiin. Päinvastoin. Jos jokin oivallus on suorastaan jumalainen, se puhuu alleviivaamattakin puolestaan.
Jumalalliseen auktoriteettiin vetoava ilmaisutyyli elää sitkeästi kristillisissä piireissä, useimmiten turhaan. Mitä uskovaiset menettäisivät, jos Jumalaa ei vedettäisi laadun takeeksi niin moneen asiaan?
Pelkään tietäväni vastauksen. Menetettäisiin aimo annos dramatiikkaa ja jännitystä. Ja vielä enemmän valtaa. Eihän mikään voi olla tavoiteltavampaa kuin saada olla universumin Luojan aisaparina, puheväleissä.
Ja toisaalta, tätä hurjaa mahdollisuutta kirkkokin oikeastaan tarjoaa. Kristinusko haastaa ihmisiä vuorovaikutukseen Jumalan kanssa. Ajatus on niin huimaava, että sen pitäisi herättää myös tervettä pelkoa ja kunnioitusta. Ja säästeliäisyyttä ilmaisujen kanssa.
Toinen käsky varoittaa lausumasta turhaan Herran nimeä. Pitkään luulin, että olisi varottava sanontoja Herranen aika, Herran tähden, Herran tieten. Tutustuttuani uskonnolliseen kieleen ja vallankäyttöön olen alkanut pitää näitä lastenleikkinä varsinaisten vaarojen rinnalla.
Mitä jos tämä käsky on suunnattu uskonnon eksperteille? Löysä, huoleton puhe Jumalasta vie pohjaa siltä mahdollisuudelta, että joskus Hänellä todella olisi asiaa. Toiseksi: Jumalasta puhuvilla on käytössään mahtava ase. Uskonnolliseen valtaan yhdistettynä se voi pelastaa mutta myös tuhota, herättää toivon tai riistää sen kokonaan. Vastuu on valtava – kuin pitäisi hallussaan ydinasetta.
Kirkko ja kaupunki, Kesäkuu 1998
