RASISMIA ON SE, ETTÄ VAATII MAHDOTTOMIA.
Pyhäaamun rauha rikkui ja maailma synkkeni silmissäni, kun kolmisen viikkoa sitten avasin Helsingin Sanomien (24.5.) sunnuntaisivut. Toimittaja Anneli Sundberg shokeerasi peittelemättömällä muukalaisvihallaan kirjoittaessaan Mikko Heikan Suomen Kuvalehdessä julkaistusta kolumnista, jossa tämä oli pahoitellut Euroopan tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa.
Ehkäpä kohteena pitikin olla vain tyyli, kun Sundberg alkoi ampua alas tuomiorovasti Heikan kieltämättä hieman hentomielistä suvaitsevaisuutta. Ehkä kysymys oli kielen viettelyksestä, kuten toimittajille joskus sattuu. Mutta Herra auttakoon, millä hinnalla!
Tuskin uskallan kuvitella, mitä lähiöiden, koulujen ja tarhojen pihoilla pienille ja vähän isommillekin tummaihoisille tapahtuu, kun jättimäisen lehden toimittaja saa kenenkään puuttumatta lietsoa ennakkoluulojaan. Se että siinä sivussa kärsi Hesarin maine, on tämän rinnalla pikkujuttu.
Sundberg sanoo odottavansa sitä onnenpäivää, jolloin kuntien elättämät hyvinistuviin merkkivaatteisiin pukeutuneet maahanmuuttajat alkavat tehdä työtä ja olla taloudellisesti tuotteliaita. Toisaalta häneltä saavat kyytiä tämän maan suvaitsevaiset Heikat, jotka asuvat paremmilla alueilla eivätkä siellä missä törmäykset tapahtuvat: “Heikat eivät myöskään joudu kilpailemaan maahanmuuttajien kanssa asunnoista, työpaikoista ja toimeentulosta”, Sundberg kirjoittaa. Kumpaa hän siis lopulta tahtoo?
Suosittelen sunnuntaitoimitukselle logiikan peruskurssia. Ei ole muukalaisten vika, etteivät he pysty täyttämään näitä ristiriitaisia odotuksia. Siihen ei pystyisi sinisilmäinen ja liinatukkainen suomalainenkaan. Joko ihminen käy sosiaaliluukulla tai sitten hän kilpailee muiden kanssa työstä ja toimeentulosta. Vaikka perustaisi oman yrityksen, kilpailua toimeentulosta sekin on.
Myönnetäänkö heti, että kysymys ei ole rahasta. Ulkomaalaisia on väestöstämme noin yksi prosenttia, pakolaisia reilusti vähemmän. He eivät kurjista olennaisesti talouttamme tai asunto- ja työllisyystilannettamme. Heidän pahin virheensä on se, että he erottuvat muista. Heitä on helppo syyttää, kun kansakuntana alamme käsittää että tulevaisuus ei ole aivan valoisa ja helppo.
Jäin myös miettimään sitä mutkattomuutta, jolla hyväosainen toimittaja samastuu maamme lähiöiden ulkomaalaisista kärsiviin työttömiin. Millä oikeutuksella ja logiikalla palkkaa nauttiva ja epäilemättä joltakulta työpaikan vienyt ihminen pelastautuu tälle puolelle, jossa meitä uhkaavat ovat noita muita, erivärisiä?
Vihreä lanka, kesäkuu -98
