Entä nyt

18.1.2016

Jouduin mielenkiintoiseen ajatuksenvaihtoon edellisen kirjoitukseni jälkeen. Moni nykyinen ja entinen kokoomuslainen kiitti, mutta yksi otti yhteyttä ja kysyi mitä oikein haen ja mikä pointti on toisen kokoomuslaisen julkisessa mätkimisessä. Ei siinä olekaan. Pointtini on poliittisessa kulttuurissa, joka on sairas. Se mikä kompastutti meidät eilen, on vaarallista yhä tänään. Niin kauan kuin retoriikkaa yliarvostetaan asiakysymysten edelle ja kun […]

Lue lisää

Hyviä ohjeita mutta

16.1.2016

On tietenkin aivan asiallista, että Brysselistä tuleva EU-komissaari patistaa Suomea ja koko euroaluetta tekemään kasvua ja tuottavuutta tukevia päätöksiä. Olkoonkin, että analyysi Euroopan talouden häiriötilasta jää uupumaan. Tämä komissaari muistutti, että sekä työn määrää että sen tarjontaa on lisättävä ja että palkkapolitiikan on edistettävä tuottavuutta. Euroalueella ei ole aikaa odottaa. Hän sanoi, että on viimeinen hetki löytää kasvun välineitä. […]

Lue lisää

Tuskaa pakkasella

8.1.2016

On erittäin terveellistä, että Pariisin kokouksen jälkeen putosimme pakkastalven todellisuuteen. Se tarkoittaa, että mitä päästörajoista ja energiatrendeistä päätetäänkin, se ei saa perustua poliitikkojen mielikuviin vaan realismiin. Ei ole kohtuullista, että humanistipolitiikot johtavat meidät päätöksillään maailmaan, jossa lähes 30 % sähköntuotannosta jää ulkomaisen tuonnin varaan talven kylmimpinä päivinä. Sen verran järkeä tulisi tukanpohjasta löytyä. Energian tuotanto on vakava […]

Lue lisää

Pari ilkeää ideaa

7.1.2016

Ilta-Sanomien Mika Koskinen sanoi tänään aika nasevasti, että Suomessa ei ole enää vähään aikaan ollut toimivia sähkömarkkinoita, koska poliitikot sössivät ne. Näihän se meni. Kokoomuksen varapuheenjohtajana olin hallitusneuvottelija keväällä 2007, ja otin yhteen Pekkarisen ja vihreiden kanssa, jotka vaativat tuulivoimalle syöttötariffeja. Onnistuimme kokoomusvoimin tyrmäämään idean tuossa vaiheessa, mutta keväällä 2010 Katainen esikuntineen taipui tukiin. Heti seuraavana päivänä ilmoitin jättäväni Kokoomuksen varapuheenjohtajuuden, koska katsoin, etten […]

Lue lisää

Tilaa Eija-Riitta Korholan väitöskirja

3.1.2016

Väitöskirjastani on ilmestynyt suomenkielinen versio. Lue mukaansatempaava tutkimus ilmastokokousten historiasta ja siitä, mitä ilmastohypelle tapahtui ja miksi kaikesta kohusta huolimatta on saavutettu niin vähän. Väitöstä koskevassa lausunnossa tiedekunnan kustos toteaa: “Väitöskirja on kansainvälisesti merkittävä ja uusia havaintoja sisältävä puheenvuoro EU:n ilmastopolitiikasta. Väitöstilaisuudessa väittelijä puolusti huomiota herättävän sujuvasti ja erinomaisesti työtään ja osoitti hallitsevansa alan tutkimusten […]

Lue lisää

Kilpailukyky – moikka!

30.12.2015

Julkaisin pari päivää sitten Hesarin mielipidekirjoitukseni, ja sain palauteryöpyn. Sellainen herättää toivoa, että vielä on niitä, jotka välittävät siitä mitä Suomessa ja Euroopassa tapahtuu. Saamani palautteen vuoksi jaksan vielä puhua ja perustella, miksi ilmastopolitiikan suuntaa on välttämätöntä muuttaa. Otetaan esimerkiksi teräs. Se on tuote, jonka siirtymisestä pois Suomesta vihreät ovat kiitelleet. Jopa komissio moitti taannoin Suomea […]

Lue lisää

Työttömyys saastuttaa eniten – HS Mielipide 28.12.2015

28.12.2015

Pariisin kokouksen jälkeen on esitetty, että Suomen ja EU:n olisi kiristettävä ilmastotavoitettaan. Esimerkiksi eduskunnassa vaikuttava energiaremonttiryhmä vaati päästövähennystavoitteen korottamista 50 prosenttiin. Oras Tynkkynen ja Antto Vihma (HS Vieraskynä 16.12.) perustelivat tiukennusta sillä, että nyt koko maailma on saatu mukaan ilmastotalkoisiin. Pidän vaatimuksia ongelmallisina, sillä ne itse asiassa vaarantavat ilmastotavoitteen. Tähän asti ilmastopolitiikan ongelmana on ollut päästövähennysten […]

Lue lisää

Skandaali jouluyönä

24.12.2015

Nyt kun elämme entistä enemmän eri uskontojen vuoropuhelussa, on ehkä hyvä nähdä oman kulttuurimmekin suuri kertomus uusin silmin. Kirkkohistoria kertoo, että varhaisia kristittyjä syytettiin Rooman valtakunnassa ateisteiksi. Koska roomalaiset palvelivat useita jumaliaan, kristittyjen kieltäytyminen palvontamenoista herätti huomiota ja pahennusta. Kristinusko näyttäytyi ei-uskontona, koska se ei toiminut uskonnon tavoin. Sen täytyi olla hämmentävää. Kristityillä ei ollut […]

Lue lisää

Pää häpeästä alas

20.12.2015

Viisi vuotta sitten kirjoitin blogin vihreistä pikku sovinisteista. Elämä on siitä haastavaa, että me kaikki olemme erityisen suuressa vaarassa haksahtaa virheisiin juuri siellä, missä olemme määritelleet itsemme esikuviksi ja asiantuntijoiksi. Kun tulee varomattomaksi, alkaa muodostua liikaa sokeita pisteitä. Ilmastopolitiikka päästökauppoineen on niin haastava kokonaisuus, ettei tavallisen suomalaisen ole syytä tuntea syyllisyyttä, jos sitä ei hallitse. Se […]

Lue lisää

Keisarilla ei ole aatteita

15.12.2015

Olen ehtinyt hämmästyttää sillä, että moitin Pariisissa solmittua sopimusta, jota kaikki tahot kuorossa kehuvat. Yksi syy on siinä, ettei minun tarvitse kehua viran puolesta. En vaaranna puolueen kannatusta tai osakekurssin käyrää kriittisillä huomioilla. Toinen syy on siinä, että olen seurannut aluetta kauan. En moiti sopimusta siksi että se olisi liian hyvä vaan siksi että se ei […]

Lue lisää