Jouduin mielenkiintoiseen ajatuksenvaihtoon edellisen kirjoitukseni jälkeen. Moni nykyinen ja entinen kokoomuslainen kiitti, mutta yksi otti yhteyttä ja kysyi mitä oikein haen ja mikä pointti on toisen kokoomuslaisen julkisessa mätkimisessä. Ei siinä olekaan. Pointtini on poliittisessa kulttuurissa, joka on sairas. Se mikä kompastutti meidät eilen, on vaarallista yhä tänään. Niin kauan kuin retoriikkaa yliarvostetaan asiakysymysten edelle ja kun poliittiset journalistit keskittyvät äänenkorkeuteen, verkkosukkiin, polvihousuihin ja karismaan sisällön unohtaen, voimme heittää toiveet järkevämmästä Suomesta.
Toisekseen puhuin yhteisvastuullisista päätöksistä, joissa myös Kokoomus oli mukana. Ei ole mahdollista eikä reilua osoittaa vain niitä muita, koska Kokoomus sattui pitämään pystyssä hallitusta, joka velkaannutti Suomen ja saattoi julkisen talouden syöksyyn. Juuri me olisimme voineet todeta, että tämä ei käy, uudet vaalit ja uusi hallitus!
Mutta siinä moittijani oli aivan oikeassa, että kukapa jaksaisi kuunnella menneiden voivottelua. Jos minulla ei olisi mitään sanottavaa tästä hetkestä, blogini olisi spämmin tasoa. Ei tehtyä saa tekemättömäksi, eikä valitteluun kannata tuhlata aikaa ja henkisiä resursseja.
Nyt pitää kyetä katsomaan eteenpäin ja välttää vanhojen virheiden toistamista. Ongelma on siinä, että vaikka kykenisimme nostamaan kilpailukykyämme, se ei tule riittämään. Parhaimmillaankaan Suomessa ei realistisesti ajatellen ole odotettavissa mitään merkittävää BKT:n kasvua sen paremmin pidemmällä kuin muutaman vuoden tähtäimellä. Tätä kukaan ei näytä uskaltavan sanoa ääneen, vaan kaikki toivovat vanhojen jatkuvan kasvun aikojen paluuta. Poliitikot ja media ylläpitävät tätä toiveajattelua, vaikka pitäisi opetella realistisempaa ajattelua. Myönnän toki, että ajattelutavan muuttamisessa tarvitaan sekä rohkeutta että taitoa, jotta ei sorruta pessimismiin.
Mitä pitää tehdä, että saavutettujen etujen luovuttamattomuuteen opetettu kansa saadaan ymmärtämään, että nyt on kaikkien etu järkevästi ja hallitusti luopua joistakin eduista, ettei tule suurempia menetyksiä? Miten käsitämme sen, mitä Sauli Niinistö yritti uudenvuodenpuheessaan sanoa: saavutetuista eduista on tullut saavuttamattomia, jos ne perustuvat lainaksi elämiseen? Millä saadaan ammattiliiton jäsenet ymmärtämään, että työttömyyden kasvun salliminen johtaa siihen, että työttömyysetuuksia ei voi enää säilyttää? Siksi työttömyyden hoito on työmiehen etu. Miten ilmaispalveluihin totutettu kansa saadaan tajuamaan, että palvelut maksetaan yhdessä ja että useat maksukykyiset käyttäjät eivät niitä haluaisi, jos joutuisivat ne itse maksamaan? Miten kansa saadaan tajuamaan kokonaisuus, kun media on kiinnostunut vain kuohuttamaan yksityiskohdilla?
Meidän kolme edellistä hallitustamme on osoittautumassa vastuuttomuuden ennätyksiksi. Retoriikassa keskeistä oli vastuunkanto, teoissa ei. Sipilän hallitus haluaisi olla tekevä hallitus, mutta on sortunut sinisilmäisyyteen paitsi maahanmuuton vaikutusten, myös sabotoijiensa (oppositio) ja vallastaan kiinnipitävien (ay-liike) suhteen.
Talousuutiset Kiinasta kertovat kasvun pysähtymisestä. Poliittisen vakauden osatekijät näyttävät miinusta. Maailman pörssit reagoivat, ja ennustuksiin on tullut usko, että maailmantalous kokee pahemman taantuman kuin 2008 kriisissä.
Tätä lukiessa on muistettava, että vaikka me olemme eläneet pitkässä talouden supistumisessa, muu maailma on ollut jo pidempään pienessä kasvussa. Miten tähän uuteen taantumaan Suomi on varautunut? Ei mitenkään?
Hallitusta on arvosteltu paljon. Vähemmälle huomiolle on jäänyt todellisen taloudellisen vallan omistava ja siitä kiinni pitävä ammattiyhdistysliike. AY-liikkeen valta on sekä talouspoliittista että kolmikannan kautta sosiaalipoliittista – mutta missä on sen vastuu? Tässä tilanteessa ajatus, että hallituksen kilpailukyvyn palauttamistoimet ovat ylimittaisia, kertoo todellisuudentajun puutteesta.
Oppositio on keskittynyt johonkin aivan muuhun kuin tehtäväänsä. Pääharrastus on ollut kohujen synnyttäminen, ei hallitusta parempien ehdotusten esittäminen.
Olemme kansana hyvin oudossa tilanteessa. Uhkakuvat ovat ennätyssuuria. Taloustoimet ovat kahdeksan vuotta myöhässä ja niiden vastustaminen ennätyssuurta.
Hallitus taitaa olla tehnyt pahan taktisen virheen. Ehkäpä hallitus luotti liikaa opposition ja vallan linnakkeiden puolustajien vakaumukseen. Oletti, että nämä ymmärtävät tilanteen ja pitävät maan edun tärkeimpänä.
Todellisuus on nyt paljastunut. Pitkittynyt vaalitaistelu ja vallan puolustaminen näkyy yhdistyneen. Nyt on kiire havaita, että valtarakenteita vastaan ei voi nousta kuin kansan tuella, juuri niiden tuella, jotka antoivat hallitukselle avokätisen mandaatin. Ulkoinen taloustilanne vaatii kiirehtimään. Hallitus on tehnyt suurimman mokansa siinä, että se ei ollut ensitoimenaan riittävän kiinnostunut tukijoistaan.
Vaikka kaikkien pitää leikata, ei olen järkeä leikata siten, että seurauksena on kustannusnousu. Hallitusohjelmien kompromisseissa ja kolmikannassa syntyneet sosiaalipoliittiset ratkaisut ovat aikaansaaneet paljon huonoa jälkeä koordinaation puutteen takia. Hyvänä esimerkkinä toimii verotus: verotettavan tulon alaraja on niin alhaalla, että vähätuloinen kansalainen saa maksamansa veron toimeentulotukena takaisin. Kun tämä tapahtuu 12 kertaa vuodessa, voi käsittelyjen kustannus olla suurempi kuin annettu tuki. Tietenkin nostettu tuloraja hyödyttäisi myös perheen pienituloista kakkostulonsaajaa silloinkin kun ei olla toimeentulotuella. Ennaltaehkäisevän toimeentulotuen leikkaaminen siirtää menon liian usein muualta maksettavaksi. Allergisen tai muuten sairaan ruokavalion huomioiminen säästäisi sairauskustannuksissa. Julkisen talouden piirissä jokainen osa-alue näkee vain omat säästettävänsä. Silloin kukaan ei vastaa kokonaismenoista. Kokonaisuutta arvioivat korjaukset olisivat kertoneet kansalle, että uudistuksissa ajatellaan tavallisen ihmisen parasta. Nyt oppositio pääsi liian helpolla yksinkertaistamaan, että hallitus leikkaa köyhiltä ja antaa rikkaille.
Komissaarin käsky työn lisäämisestä on mielenkiintoinen. Miten hallitus voi tässä tilanteessa lisätä tehtävän työn määrää? Järkevimmillään se on silloin kun tuottavimpia investointeja aikaistetaan. Miten se rahoitetaan tilanteessa, jossa velanotto ylittää vakaussopimuksen?
Kiinteistöjen korjauksessa olisi paljon tuottavaa tehtävää. Homekorjaukset ovat yksi niistä. Ympäristöministeriöstä ehdittiin juuri säästösyistä lopettamaan alan ykkösasiantuntuijan vakanssi. Osaamattomat korjaukset ovatkin osoittautuneet rahanhaaskaukseksi. Osaajan poissaneeraus on yksi näitä edellisen hallituksen urotekoja.
Tässä yhteydessä en ole puhunut ilmasto- tai energiapolitiikasta, sillä niistä olen kirjoittanut vuosikausia. Sanottakoon vain, että energian kotimaisuus pelastaa meidät, sillä se vaikuttaa suoraan kauppataseeseen. Sähköntuonti muualta on pois meiltä.
