Tekijä: Eija-Riitta Korhola

  On muutamia syitä, miksi en oikeastaan sovi politikkaan. Visuaalinen muistini olisi onneton siviilissäkin, politiikassa se on vitsi. Vastapainoksi olen saanut erinomaisen detalji- ja nimimuistin, mutta sekään ei riittävästi kompensoi huonoa kasvomuistia. Poliitikolle hyvä kasvomuisti olisi tarpeellinen työkalu. Enkä voi käsittää, miksi kasvojen kokonaisuus on niin vaikea muistaa, kun monet yksityiskohdat jäävät väkisinkin mieleen. Muistan […]

Politiikkaan tultuani olin saanut kaikenlaisia liikanimiä blondimepistä oksennuspussikuskiin, mutta omassa puolueessani olin ennen kaikkea Kävelevä nimenmuutos. Pahan- tai hyvänilmanlintu, näkökulmasta riippuen. Nimenmuutosprosessi henkilöityi minuun, vaikka se oli toki alkanut paljon ennen kuin aktivoiduin kristillisessä puolueessa. Itse asiassa jo viisikymmentäluvulla ”Kristillisdemokraatit” oli esillä nimivaihtoehtona, sillä Helsingin piirijärjestö perustettiin sillä nimellä. Olin pitkään haaveillut puolueesta, jolle kristilliset […]

Alkoi olla taas kesän merkkejä ilmassa. Europarlamentti ei juurikaan suomalaislehdistöä kiinnosta, mutta vuosipäivien kynnyksellä meidän tekemisistämme kirjoitellaan juttuja, usein helpoimman kaavan mukaan. Toimittaja pääsee vähällä, jos tyytyy pelkkään statistiikkaan ja listaa läsnäolot. Paradoksaalista metodissa on se, että laiska toimittaja saattaa vahingossa tällä tavoin poimia sankariksi sieluntoverinsa, laiskan edustajan, ja erehtyä korottamaan tämän suureksikin vaikuttajaksi, läsnäolemisten […]

Talvi 2000 – 2001 meni enemmän ja vähemmän turpeeseen vajoten. Marraskuussa 2000 parlamentti oli hyväksynyt muutosesitykseni, joka määritteli turpeen uusiutuvaksi energialähteeksi sen vuotuisen kasvun osalta. Parlamentin päätös herätti tavattomasti huomiota. Monet suomalaistahot olivat innoissaan; olihan turve valtava potentiaali kotimaisilla energiamarkkinoilla, ja sen käyttö tuki ja edisti puuhakkeen käyttöä. Jos se saisi uusiutuvan statuksen, tuotantomuodon tulevaisuus […]

Poliitikkoja tarkkaillessa olen tunnistanut kaksi eri perusrotua. Klassinen rotu päätyi politiikkaan jostakin määrätystä syystä: asiat polttelivat mielessä, olipa kysessä sitten maailmassa havaittu eriarvoisuus tai  kaupunginosayhdistyksessä syntynyt vakaumus saada tiettyyn risteykseen varoituskolmio. Toinen poliitikkotyyppi herää yhteiskunnalliseksi oman navan kautta: osaan olla vakuuttava, sosiaalinen, hyvä suustani – mitähän lähtisi ajamaan. Apuna voisivat olla vaikkapa EVAn tutkimukset siitä, […]

Silmiini osui kerran lehtisitaatti, jonka mukaan filosofi Sokrates olisi varoittanut sellaisen yhteiskunnan olevan rappiolla, missä eläimillä on ihmisoikeudet, opettajat pelkäävät ja mielistelevät oppilaitaan ja vanhemmat matkivat lapsiaan. On kai liian aikaista arvioida, tuleeko Sokrates olemaan lopulta oikeassa, mutta kuvauksena tämä 2400 vuotta vanha analyysi kiinnostaa. Pitkään on näyttänyt ainakin siltä, että eläinten oikeuksia on helpompi […]

Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä käväisin USA:ssa katsomassa filosofiystävääni, joka on perheemme monivuotinen tuttu. Minut hyvin tuntien ystäväni tiesi, mikä lapsellista huumorintajuani vihloo, ja hän vei minut paikalliseen kirjakauppaan. Ostin miehelleni tuliaisiksi kirjan, joka ulkonäöltään ja otsikoinniltaan, ”What Men Really Know About Women” (Mitä miehet todella tietävät naisista), näytti tyypilliseltä amerikkalaiselta ihmissuhdeoppaalta – sisältä kirja oli pelkkiä valkeita […]

Jos haluan piinata itseäni, soitan Jouko Turkalle. Aina ei ole ollut niin. Joskus keskustelut hänen kanssaan ovat pelkkää iloa, etupenkillä istujan onnentunnetta kun pääsee mukaan kovaan vauhtiin. Turkka tapetoi maailman sanoilla, joita nauttisin mielin määrin. Sellainen verbaalinen lahjakkuus ja tarkka näkökyky ovat yhdistelmä, joka saa minut kiitolliseksi elämästä ja olemassaolosta. Paitsi kun hän haukkuu. Sitä […]

Työpaikkana europarlamentti on miesvaltainen: edustajista vajaa kolmannes on naisia. Luku on kuitenkin kasvanut tasaisesti, kaksikymmentä vuotta aiemmin  parlamentin naisprosentti oli vain 16. Me suomalaiset olemme talon parhaimmistoa paitsi läsnäoloprosentin myös naispitoisuuden suhteen:  suomalaisblondit ja -brunetet muodostavat ennätystuloksen, huikeat 43,8 prosenttia. Vain Ruotsi ja Ranska hipovat meitä 40 prosentin tienoilla. Peränpitäjiä ovat Kreikka ja Italia. Italialaisista […]