Matt. 22:1–14
Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 22
Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi:
”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.
Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’”
Tämän päivän evankeliumiteksti sisältää hämmentävän ristiriidan ja jättää kuulijan mietteliääksi. Jeesus kuvaa taivasten valtakuntaa, ja juuri kun olemme ehtineet vertauksesta oppia, että tuo valtakunta ei kuulu vain sisäpiiriläisille vaan kaikille, ja nämä kaikki saavat tulla, kaikki kelpaavat, olivatpa he hyviä tai pahoja, matto vedetäänkin jalkojen alta: yksi ei sittenkään kelvannut, koska hän oli pukeutunut väärin. Pukeutunut väärin!
Kuka ja millainen tuo yksi on – mistä on kyse? Muuttiko kuningas strategiaansa kesken kaiken? Tekstin sisäinen jännite on saanut jopa jotkut raamatuntutkijat ajattelemaan, että Jeesusta on siteerattu väärin. En heti ostaisi tätä helpointa ratkaisua. Jeesus ei tosiaankaan tee vertauksiaan aina helpoiksi, vaan ne ovat pikemminkin innostava haaste pysähtyä, ottaa selvää sen ajan maailmasta. Usein se kannattaa.
Taustaksi on sanottava, että tämä, niin kuin monet muutkin vertaukset, oli osoitettu uskonnollisille auktoriteeteille ja hengellisille sisäpiiriläisille, fariseuksille, jotka usein kyseenalaistivat Jeesuksen toiminnan ja puheet. Tällä kertaa Jeesus oli tullut Jerusalemiin kansanjoukon juhliessa tämän saapumista ja lasten huutaessa ”Hoosianna, Daavidin poika”. Tämä huuto oli suututtanut fariseukset, sehän oli Messiaan merkki: kuinka Jeesus salli ihmisten tehdä sen eikä pyytänyt heitä vaikenemaan? Sitten hän meni ja aiheutti kaaoksen temppelissä, jonka esipihalta ajoi kauppiaat ja rahanvaihtajat pois kaataen heidän pöytänsä. Kun hän seuraavana päivänä oli palannut takaisin temppeliin opettamaan, fariseukset ja ylipapit kysyivät Jeesukselta, millä valtuuksilla hän näitä tekemisiään tekee. Suoran vastauksen sijasta Jeesus alkoi kertoa vertauksia. Kahden ensimmäisen vertauksen yksi keskeinen viesti fariseuksille oli: huonot ihmiset, prostituoidut ja omaan taskuunsa välistä vetävät tullimiehet pääsevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin nämä hurskaina itseään pitävät itsetyytyväiset. Hurskaat luulivat, että heidän hyvät tekonsa pelastaisivat heidät, ja Jeesus toi esiin, ettei Jumalan edessä sellaista hurskautta olekaan, joka riittäisi. Pelastuksen täytyy tulla muulla tavoin. Ehkäpä Jeesus yritti sanoa: ”Luuletteko että Jumalan valtakunta on meritokratia, jonne pääsee hyvillä ansioillaan? Ehdottomasti ei.”
Nyt ylipapit ja fariseukset alkoivat jo ymmärtää, että Jeesus puhui heistä, ja he halusivat pidättää hänet. Silloin Jeesus kertoi vielä kolmannen vertauksen: Taivasten valtakuntaa voi ajatella näin, ja hän jatkoi kuvauksella häistä, jotka kuningas järjesti pojalleen.
Jeesus kuvasi häitä, isoa, ainutkertaista juhlaa. Tietyt ihmiset olivat jo saaneet ennakkokutsun, mutta siihen aikaan kesti viikkoja järjestää juhla. Kun viestinviejät ilmoittivat kutsutuille, että nyt juhla on valmis ja on aika saapua, se ei kiinnostanutkaan, oli muita kiireitä. Jotkut jopa suuttuivat sanansaattajille. Kun valituille ei kutsu kelvannut, kuningas vihastui väärästä priorisoinnista ja päätti ulottaa kutsunsa kenelle tahansa, jonka sanansaattajat kadun kulmissa tapaavat.
On hyvä huomata, että vertauksen mukaan kukaan ei pääse kuninkaan pojan häihin ilman kutsua. Jotkut saivat kutsun eivätkä tulleet, jotkut saivat kutsun ja tulivat, mutta kukaan ei tullut kutsumatta Se on yksi Jumalan valtakunnan piirre: jokainen uskon vastaanottanut tajuaa sen usein hyvin pian ja hitainkin ennen pitkää, ettei kyse ollut minusta ja minun etsinnästäni vaan Jumalan kutsusta. Me emme edes kiinnostuisi, ellei Jumala meitä lähestyisi. Ja jos hän lähestyy, sitä kutsua kannattaa kunnioittaa: voi olla, ettei sitä enää kuule. Tässä on varoitus niillekin, jotka tuntevat kutsun mutta ajattelevat, että tulen sitten myöhemmin. Ihminen on kykenemätön tulemaan silloin kun tahtoo, hän voi tulla vain silloin, kun kutsutaan. Voit kyllä lähestyä sellaista jumalaa, joka on oma keksintösi, ihan milloin vain. Mutta jos puhutaan todellisesta Jumalasta, hänestä, joka on luonut universumin triljoonine tähtineen ja galakseineen, ei hänelle voi sanoa: kutsu joskus toiste. Kun kuulet kutsun, seuraa sitä.
Mutta tarinassa on merkillinen alaviite. Yksi kutsun saanut mies tuli juhlaan; mutta kompastuskiveksi tuli vaatteet. Miksi piti käyttää kalliita, hienoja häävaatteita? Näin ajateltiin etenkin silloin, kun minä olin nuori: tuolloin seitsemänkymmentäluvulla elettiin auktoriteettien kapinaa ja lähes kilpailtiin siitä, kuka tuli tavallisimmin pukeutuneena juhliin. Mutta sen jälkeen onkin helppoa ymmärtää, miksi pukeudutaan, etenkin niitä haalistuneita värivalokuvia katsellessa. Paitsi ruoka, myös vaatteet tekevät juhlasta juhlan. Jos pidät hienot juhlat, ihmiset kunnioittavat tilaisuutta pukeutumisellaan. Nyt Jeesuksen vertauksessa on tilanne, jossa juhliin on haalittu kaduilta, toreilta, julkisilta paikoilta nopeasti paikalle ketä vain. Mistä he muuten saivat vaatteensa siihen hätään? Kuvaus miehen vastauksesta saattaa paljastaa sen: Matteus kertoo, että mies ei saanut sanaa suustaan. Miksei hänellä ollut selitystä? Miksei hän yksinkertaisesti sanonut, että minulla oli niin kiire, etten ehtinyt ostaa juhlapukua? Tai että olin niin köyhä, ettei minulla ollut varaa juhlapukuun. Miehen sanattomuus paljastaa juuri sen, ettei tätä selitystä ollut käytettävissä: kun kuningas oli antanut kutsun, hän oli antanut kadulta kutsumilleen vieraille myös puvut, maksanut ne omasta pussistaan. Jos joku ei vaivautunut pukemaan pukua päälle, sellaisella ei ollut selitystä. Sanattomuus oli tarinan ydin.
Jeesuksen tarinan Kuningas on tietenkin Jumala ja hänen poikansa itse Jeesus, jonka taivaallisiin juhliin ihmisiä kutsuttiin. Jeesus puhui vertauksensa fariseuksille, joiden mielestä paikka taivaassa on hyvillä teoilla varmistettu ja kuuluu hyville. Jos se on ansaittu, miten siellä voi olla sekä hyvät ja pahat? No mutta jos se sitten onkin vapaa kaikille, miten joku kuitenkin voidaan hylätä?
Ja tässä Jeesuksen viesti sotkee kuviot ja saa luokittelijat hämmästymään: Jeesuksen viesti on: sinä voit olla kuka vain, sinun taustasi voi olla mikä vain, voit olla hyvä tai paha, mutta et voi tulla sellaisena kuin olet, ilman häävaatteita. Hän ottaa jokaisen sisään, mutta pukee heidät ovella. Sinä pääset pojan suuriin juhliin, ei siksi että olet kunnollinen vaan siksi että myönnät, ettet ole sitä ja annat kuninkaan pojan huolehtia siitä, pukea sinut juhlavaatteisiin.
Tunnettu kirjailija ja pastori Tim Keller, jonka havainnoille tästä vertauksesta olen paljon velkaa, kuvaa tätä Jeesuksen tiukkaa alaviitettä sanomalla, että Jeesus hämmentää ne, jotka rakastavat luokittelua. Konservatiiveille hän on liian liberaali, ja liberaaleille liian konservatiivi.
Moni nykyihminen ymmärtää kyllä ottaa automaattisesti etäisyyttä fariseusten ajattelutapaan ja sanoo: en tosiaan usko fariseusten vaativaan, vihaiseen Jumalaan vaan uskon sellaiseen rakkauden Jumalaan, joka hyväksyy kaikki sellaisena kuin he ovat ja ottaa vastaan kaikki sellaisina kuin he ovat. Mutta sekin on erehdys, ja elämä todistaa sen. Mehän janoamme oikeutta, viimeistään silloin kun itse koemme vääryyttä. Tarvitsee vain katsoa maailman pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta: mitä toivoa meillä olisi, jos Jumala hyväksyisi sellaisenaan kaiken sen pahan mitä maailmassa tapahtuu ja ottaisi kaikki pahantekijätkin vastaan sellaisina kuin he ovat, eikä paha saisi palkkaansa ja sorrettu oikeuttaan edes viimeisellä tuomiolla.
Jeesuksen Jumala ottaa vastaan kaikki, mutta hän ei sano: olkaa sellaisia kuin olette tai olkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pelastus on kyllä ilmaista meille, mutta se ei ole ilmaista Jumalalle. Jumala maksoi siitä kalliin hinnan, oman poikansa hengen. Juhliin saapuvan tulee myöntää tilanne, hätkähtää sitä hintaa, ymmärtää, miten paljon se maksoi.
Se joka heitettiin juhlasta ulos, ei ollut se, joka oli paha, vaan se, joka ajatteli, että hän on ihan okei. Silloin ei pahuus tullut kynnykseksi vaan kuvitelma omasta hyvyydestä ja omista ansioista. Keller sanoo, että on kaksi tapaa pitää Jumala kaukana omasta elämästä ja ottaa kontrolli omiin käsiinsä, olla oma herransa: ensimmäinen tapa on olla ehdottoman paha, tehdä syntiä, loukata, pettää ja valehdella. Toinen tapa pitää Jumala poissa ja kontrolloida häntä ja olla oma jumalasi, on olla hyvä ja kuvitella, että Jumalakin on nyt sitten velkaa tästä hyvyydestä. Tai kuvitella, että muut ovat velkaa meille. Voimme vieraantua Jumalasta joko rikkomalla hänen sääntöjään – tai noudattamalla pilkuntarkasti niitä kaikkia! Muuria ihmisen ja taivaallisen isän välille eivät silloin luo synnit, vaan ylpeys, jota ihminen tuntee moraalisista ansioistaan. Tästä kunnollisuudesta ihminen ajattelee Jumalan olevan hänelle velkaa.
Keller jopa sanoo, että synnin välttäminen voi olla keino välttää Jeesus. Tämä oli fariseusten ongelma. Tarkoituksena on saada vaikutusvaltaa Jumalan yli: jos toimin oikein, Jumalan pitää hyvittää se. Virhe on unohtaa, että synti on paljon muutakin kuin sääntöjen rikkomista. Se on itsensä asettamista Jumalan paikalle vapahtajana, herrana ja tuomarina.
Olemme aivan evankeliumin ytimessä. Se erottaa kristinuskon kaikesta muusta uskonnollisuudesta. Uskonto kertoo mitä sinun tulee tehdä päästäksesi peremmälle. Sana evankeliumi tarkoittaa hyvää uutista, uutista, joka kertoo mitä Jumala teki.
Kyse ei ole hyvistä neuvoista, joilla päästään lähemmäs Jumalaa tai omaa minuuttaan tai todellisuutta. Uskonnot ovat täynnä tällaisia neuvoja: tekemällä näin saat jotakin, jota sinulla ei vielä ole mutta jonka saat aikaan ohjeita noudattamalla. Kristillinen evankeliumi, hyvä uutinen, on puolestaan selonteko jostain, joka on jo tapahtunut ja johon et voi vaikuttaa. Voit vain uskoa ja ottaa sen vastaan. Pukea sen kiitollisena yllesi niin kuin vaatteen, joka sinulle annetaan. Hyvä uutinen tarkoittaa, että se kaikki on tehty. Jeesus teki sen minun puolestani. Tarvitsen tätä uutista joka ikinen päivä. Se kutsuu ihmisen lepoon ja hyväksyntään. Tämä synnyttää vastarakkautta ja halun toimia.
Seurakuntanuorena luulin minäkin, että evankeliumi, hyvä sanoma Jeesuksesta, on tarkoitettu uskon ulkopuolisille. Ja sitten kun olemme sisällä, saamme vähän painavampaa asiaa ja opimme lisää. Nyt tajuan, etten olisi voinut erehtyä pahemmin. Ei ole mitään painavampaa kuin evankeliumi. Siksi joudun toteamaan, että reilut neljäkymmentä vuotta myöhemmin olen yllättävän innoissani asiasta, jota nuorena kuvittelin uskon alkeiksi.
Ja tarkkaan ottaen, juuri tästä syystä kristinuskoa ei voi pitää uskontona ollenkaan. Uskonnot ovat neuvoja Jumalan yhteyteen pääsemisestä, kristinusko on asiaa koskeva helpottava uutinen.
Raamatun viesti pelastuksesta on yksinkertaisesti Jeesus plus ei mitään. Jos alamme tehdä muita rakennelmia uskon varmistamiseksi, kyse ei ole enää kristillisyydestä ollenkaan. Ajatus, että Jumalan suosioon tarvitaan Jeesus plus vielä jotain lisää, uhkaa Paavalin mielestä kirkon vapautta. Näin kaikki ”vaivannäkö menisi hukkaan” ja Jumalan armahdus tulisi mitätöidyksi (Gal. 2:2, 21). Tästä ei voi tinkiä: evankeliumi Jeesuksen hankkimasta pelastuksesta on ydin, josta ei voi neuvotella.
Tästä seuraa myös se, että saarnattu evankeliumi on korvaamatonta. Sanansaattajia ja muita ilosanoman julistajia tarvitaan. Jos miellät evankeliumin vain hyväksi neuvoksi siitä, miten tulee elää ja vaeltaa Jumalan yhteydessä, voi olla, että sen puolen voisi sanoa toisinkin ja julistaa sanoittakin, esimerkillä ja teoilla. Mutta jos todella olet ymmärtänyt hyvän uutisen luonteen, se vapauttava viesti on pakko kertoa ihmisille, uudelleen ja uudelleen. Siksi se piti kertoa tänäänkin. Nyt, kutsuttuna suureen juhlaan, nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.
Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.
