Tämä blogisarja on päivittäistä reflektointia ja irtiottoja ev.lut.seurakuntien joulukalenterin tekstien pohjalta. Varsinaisen joulukalenterin tekstit on laatinut kirjailija Antti Nylén. Tässä linkissä kerron, miksi aloin kirjoittaa varjokalenteria.
9. luukku: Sana tuli lihaksi. Hirveä sotku!
MITÄ SE ON: Jumalan ihmiseksi tuleminen oli ruumiillinen tapahtuma, fyysistä todellisuutta, väsyneitä ihmisiä, lannan hajua, ei kiiltokuvaa.
Vasta kun minusta tuli äiti, ymmärsin tarkastella Mariaa kiiltokuvan sijasta oikeana ihmisenä: naisena, jolla on äidinvaistot ja huoli lapsestaan. Jos jossakin päin maailmaa Neitsyt Marian kunnioitus onkin saanut kohtuuttomia piirteitä, tajusin silloin, että Jeesuksen äidin sivuuttaminen epäkiinnostavana itsestäänselvyytenä on suoranainen hengellinen tappio. Ikään kuin Maria olisi sanonut: ”Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi – paitsi protestantit.”
Enkeli ilmestyi hänelle ja kertoi suuresta armosta, joka tulisi Marian osaksi: Hän synnyttäisi Kuninkaan, jota kutsutaan Jumalan Pojaksi. Lupaus oli suuri kunnia ja armon osoitus, mutta Marialle tuo suuri armo merkitsi alusta lähtien myös hämmennystä, häpeää, ihmissuhdedraamoja, surua ja hankaluuksia. Sanalla sanoen aikamoista sotkua.
Hän joutui saattamaan kihlattunsa Joosefin suurten epäilysten valtaan ja hyväksymään maineriskin avioliiton ulkopuolella syntyvän vauvan äitinä. Joosef puolestaan joutui miettimään, purkaako kihlauksen. Synnytys tapahtui hankalissa olosuhteissa, jota lääväksikin on kuvattu. He joutuivat lähtemään pakoon poikalasten massamurhia, joita lapsen syntymä aiheutti. Myöhemmin hänen poikansa aiheutti sanomisillaan jatkuvia rettelöitä ja vaaratilanteita. Lopulta Jumalan suuri armoteko merkitsi sitä, että Maria joutui katsomaan vierestä, kun hänen rakas lapsensa saa paitsi häpeällisen myös tuskallisen kidutuskuoleman. Järkyttävämpää osaa äidille en voi kuvitella. Keskiaikainen Stabat Mater -hymni kuvaa tätä raastavasti.
Jumalan ihmeellinen suunnitelma pelastaa maailma maksoi Jumalalle hänen henkensä mutta se särki myös ihmisen, tuon äidin, sydämen. Marian vastaus enkelille oli kyllä: ”Olen Herran palvelijatar, tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Entä jos Maria olisi sanonut: ”Ei kiitos, en uskalla”?
Jumala olisi ehkä löytänyt tiensä, mutta totuus on, ettei ilman ihmisen kyllä-sanaa Jumala olisi voinut toteuttaa suunnitelmaansa syntyä ihmiseksi, rinnallemme yhdeksi meistä. Ihmistä tarvittiin Luojan suurimpaan rakkauden tekoon.
Luultavasti Marian usko näki kauemmas kuin hänen ymmärryksensä. Siitä on muistutuksena Luukkaan evankeliumissa Marian kiitosvirsi, eräs Raamatun kauneimmista teksteistä. Tähän Jumalan hyvyyden ylistykseen hänen oli varmaan monta kertaa hämmentyneenä palattava. Kun kokemus ja tieto sanoivat, että kaikki on menetetty, vain usko kertoi, että kaikki on sittenkin hyvin.
Pari musiikkivinkkiä: Maria Ylipään tulkitsema Aasi ja timpurin muija.
Pergolesin Stabat Mater.
Tiistaina 10.12. avaan kymmenennen luukun.
