Tämä blogisarja on päivittäistä reflektointia ja irtiottoja ev.lut.seurakuntien joulukalenterin tekstien pohjalta. Varsinaisen joulukalenterin tekstit on laatinut kirjailija Antti Nylén. Tässä linkissä kerron, miksi aloin kirjoittaa varjokalenteria.
12. luukku: Myös toivo on menettänyt värinsä. Luovu siitä. Odotus merkitsee enemmän.
MITÄ SE ON: Ei tässä oikeasta toivosta kehoteta luopumaan. Pidä vain paussia kuluneista sanoista, joiden merkitystä et enää edes kuule. Tartu toivoon kiinni, mutta etsi sille sana, joka vielä säväyttää ja aikaansaa muutosta. Ei ole toivon vika, jos toivo sanana on kulahtanut. Elämä ei olisi mahdollista ilman sitä.
Uskonnollinen kieli on ihan oma taiteenlajinsa, jonka seuraileminen on hauska harrastus. Kielellä on taipumus kangistua ja ottaa muotoja, joilla synnytetään uskonnollisia reviirejä. Kun helluntailaiset sanovat yksinkertaisesti ”Jumalan siunausta”, olen kirkolliskokouksessa pannut merkille, että luterilainen pistää paremmaksi ja toivottaa aina ”Hyvän Jumalan siunausta”. Olen varma, ettei ole tarkoitus vihjata, että muiden käsitys Jumalasta olisi vähemmän hyvä. Ei vain haluta kuulostaa liian helluntailaisilta eikä kliseisiltä – ja näin syntyy takuuvarmasti uusi klisee.
Toinen luterilainen pakkoilmaisu on toivon näköalat, jo yhdeksänkymmentäluvulta lähtien. Sitä ilman et hiippakuntakelpoista puhetta saa aikaan. Toivo on ilmeisesti vähän liian yksinkertainen sana, mutta kun siihen lisää näköalat, vain taivas on hyväksyttävyyden rajana. Olet oikeassa porukassa.
Tämä tasapainottelu pakollisten ja ei-toivottujen ilmaisujen kanssa on tietenkin samanlaista joka yhteisössä. Se on hassua ja ärsyttävää mutta voi siitä ottaa irti hyötyä ja iloakin. Esimerkiksi saarnaa on paljon mielenkiintoisempaa seurata, jos pelaa saarnabingoa. Katso seuralaisesi kanssa kirkkopyhän teema: kirjoita ylös viisi sanaa, jotka pappi tulee mainitsemaan. Älä kuitenkaan huuda kirkossa BINGO! Voit vain nyökätä ja hymyillä. Tällä keinolla saa myös teini-ikäiset nuoret kuuntelemaan joulusaarnan.
Vakavasti puhuen: Kristityllä on ratkaisu tähän sanojen kulumiseen, kangistumiseen, kauhtumiseen ja kaupankäyntiin, jolla oikeilla sanoilla ostetaan sosiaalista hyväksyntää. Hiljaisuus auttaa pajon. Mutta ennen kaikkea auttaa se helpottava tietoisuus, ettei tässä sanoista ole kyse vaan Persoonasta, elävästä sanasta. Paavalikin sen tiesi, mikä ratkaisee: ”Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi.”
Perjantaina 13. joulukuuta avaan 13. luukun.
