Lupasin eilen kirjoittaa lisää kaivosasiasta, ja perustella miksi Suomea voidaan kutsua ryöstökohteeksi. Europolitiikkaan tämä liittyy kriittisiä raaka-aineita koskevan uuden asetuksen takia, mutta kotimaisittain tähän liittyvät uhkakuvat tulee korjata Suomessa.
Vähän taustaa. Yksi ympäristöpolitiikan tyypillinen haaste on se, että ympäristöongelmalla on taipumus muuttaa helposti muotoaan. Siitä ei siis välttämättä päästä eroon vaan se tulee vastaan toisenlaisena ympäristöongelmana: kupru siirtyy muualle. Kun lyijy kiellettiin bensiinistä vaarallisena, saatiin tilalle hiilivetyjä, joilla niilläkin oli kielteisiä ympäristövaikutuksia: jotkut saastuttivat ilmaa, maaperää ja vesistöjä, jotkut aiheuttivat hengitystieinfektioita, sydän- ja verisuonitautia, ohensivat otsonikerrosta tai olivat karsinogeenisiä eli syöpää aiheuttavia.
Kun otsonikerrosta ohentavat freonit (CFC) kiellettiin jäähdytyslaitteista, alettiin käyttää fluorattuja kaasuja kuten hydroflurihiilivetyjä (HFC) tai hydrokarboneita, joista joillakin oli erittäin korkea kasvihuonekaasukerroin, toiset olivat palovaarallisia.
Kun paransimme autoromudirektiivillä autojen kierrätettävyyttä, niille tuli enemmän painoa, joka taas nosti polttoaineen kulutusta.
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka kauan. Se kertoo vain sen, että hyvä lainsäädäntö vaatii huolellista harkintaa. Kansalaisjärjestöjen näyttävät kampanjat, joissa asioita yksinkertaistetaan ja myydään suurelle yleisölle, eivät välttämättä edistä hyvää ympäristölainsäädäntöä.
Vihreä siirtymä ei sekään ole mikään poikkeus. Vihreää siirtymää kaupataan virheellisesti asiana, joka tekisi meistä riippumattomampia, ja sitä kaupataan virheellisesti myös ympäristötekona. Kumpikaan seikka ei ole kiistaton.
Se on ison luokan kupru, jossa hiilidioksidiongelma muutetaan laajamittaiseksi saasteongelmaksi. Kun pyritään pääsemään eroon fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja kielletään polttomoottorit, tarvitaan valtava määrä sähköautoja eli akkuteollisuutta ja sitä myöten kaivosteollisuutta. Samaa kaivosteollisuutta edellyttää tuulivoiman ja aurinkovoiman käyttö. On siksi turhaa nimittää niitä puhtaaksi energiaksi.
Kun eri energiamuotojen riippuvuutta materiaaleista on verrattu, kärjessä ovat meri- ja maatuulivoima. Sekä tuulivoima että liikenteen sähköistäminen vaativat monia metalleja paljon enemmän kuin konventionaaliset ratkaisut. Esimerkiksi sähköautoon menee nelinkertainen määrä metallia polttomoottoriautoon verrattuna. Tämä tulee lisäämään merkittävästi maaperästä kaivettavien mineraalien kysyntää, mikä on lähes väistämättä ristiriidassa biodiversiteetin suojelulle asetettavien tavoitteiden kanssa.
Vihreä siirtymä on toisin sanoen taustana sille, että nyt Suomessakin tehdään valtavasti uusia kaivosvarauksia. Kriittisiä raaka-aineita koskeva asetus helpottaa uusien kaivosten käynnistämistä.
Suomea pidetään poikkeuksellisen helppona ja halpana kohteena. Verotuloja saamme kaivostoiminnasta mitättömän vähän, metallimalmien kohdalla 0,6%, jolloin vero määräytyy metallimalmin sisältämän metallin verotusarvota, joka puolestaan perustuu maailmanmarkkinahinnan vuosittaiseen keskiarvoon. On se kyllä aika pieni.
Muiden kuin metallimalmien vero määräytyy louhitun kaivosmineraalin määrän perusteella. Vero on 0,20 euroa tonnilta malmia tai hyötykiveä. Veron tuottotavoite on 25 miljoonaa euroa vuodessa, ja siitä ohjataan 60% kaivosten sijaintikunnille ja 40% valtiolle.
Jätteitä tulee sitäkin enemmän. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan kaivokset tuottavat yli 70% Suomen jätteistä, ja yli 90% niistä on ongelmajätteitä. Tämän vuoden alussa voimaan tullut uusi kaivoslaki velvoittaa sentään kaivosyhtiöt vastaamaan jätteistä, mutta niitä voidaan silti pitää merkittävänä ympäristöongelmana.
Luin pankkiiritaustaisen Satu Jaatisen blogista kiinnostavia lukuja aiheesta: Suomessa olevista kaivoksista lähes kaikki, 80-90% on ulkomaisia, Ruotsissa vain 10-20%. Siellä valtio saa 2.2 miljardia euroa vuosittaisia verotuloja ja osinkoja kaivostoiminnasta ja metallinjalostuksesta, ja suurin osa jää omaan teollisuuteen. Suomessa oleva kultakaivos on kaivanut lähes neljän miljardin edestä kultaa maaperästämme ja maksanut alta kaksikymmentä miljoonaa yhteisöveroja, työllistänyt tuhat ihmistä, joista puolet urakoitsijoiden kautta.
Jos nyt olisin hallitus, pistäisin kyllä ensi tilassa huomattavasti kovemman hintalapun tälle toiminnalle. Se että jätevastuuta korjattiin, ei vielä riitä. Jos meillä on verotuksen tuottotavoite 25 miljoonaa vuodessa, se on kohtuuttoman pieni korvaus raaka-aineista, jotka vain kasvattavat arvoaan, kuten 12 vuotta sitten kirjoitin. Se ei siis riitä. Eikä se ole reilua korkealle verotettuja kansalaisiamme kohtaan.
