Ville Niinistö on mielestäni oikeassa siinä, että kaikki energiapoliittiset ratkaisut, jotka lisäävät riippuvuuttamme Venäjästä, ovat nykytilanteessa kyseenalaisia. Venäjä-riippuvuutta on kauhisteltu hyvinäkin päivinä, miksei sitten nyt? Suomi kykenisi huomattavasti suurempaan energiaomavaraisuuteen, jos poliittista tahtoa olisi.
Vihreän puheenjohtajan viestin uskottavuutta on kuitenkin heikentänyt se, että vihreät itse ovat tätä riippuvuutta edistäneet.
On hyvä muistaa, että kun vihreiden edellinen ydinpäätösero hallituksesta tapahtui vuonna 2002, heidän tarjoamansa vaihtoehto oli maakaasu: fossiilista, kallista ja yksinomaan venäläistä. Myös suhtautuminen turpeeseen on johtanut siihen, että turvetta on korvattu venäläisellä hiilivoimalla. Biotaloutta ja paikallista työllisyyttä tukeva biomassa, energiarikkautemme, on ollut vihreän vihan kohde vuosikymmeniä, eikä siihen tunnu auttavan mikään. Ei sekään, että vesistövaikutukset on onnistuttu minimoimaan ja että Vapo on sitoutunut siihen, ettei niitä ole vuoden 2016 jälkeen lainkaan. Eikä sekään, että oikein kohdennetun turpeenkorjuun tiedetään vähentävän kokonaispäästöjä.
Siksi, vaikka Niinistö nyt sattuukin puhumaan asiaa, poliittisen historiantajun omaava ei voi olla huokaisematta syvään: miksi verhota oma betonoitu asenne milloin mihinkin kääreeseen. Miksei suotta sanoisi: ei käy, kun tämä on meille uskonkappale. Lakkaamme olemasta vihreitä, jos kannatamme ydinvoimaa. Menetämme identiteettimme.
Ydinvoima on edelleen halpaa, muuten siihen ei olisi halua investoida markkinaehtoisesti. Lisäksi se on vähäpäästöistä, ilmanlaadun kannalta loistava ja tilastojen valossa turvallinen vaihtoehto.
Mutta ei.
Vihreä politiikka kasvattaa käytännössä päästöjä, koska se ajaa energiaratkaisuja, jotka eivät tosielämässä riitä: fossiilisen energian osuus kasvaa. Tämän voi havaita myös Saksassa.
Koko poliittisen urani ajan vastustin energiariippuvuuden kasvattamista Venäjään. Ajattelen niin yhä. En tietenkään voi siksi kannattaa hallituksemme päätöstä myöntää lupa Fennovoimalle ja samalla evätä se TVO:lta. Fennovoiman omistuspohjan muuttuminen ja laitetoimittajan valinta on muuttanut koko hankkeen luonteen. Itse asiassa Fennovoiman suhteen olosuhteet ovat muuttuneet paljon enemmän kuin TVO:n suhteen siitä, kun lupapäätös 2010 myönnettiin. Juuri se että TVO ei nyt lupaa saa, tekee Fennovoiman luvasta niin riskialttiin: se tekee meistä entistä haavoittuvampia.
Tuolloin vihreät eivät jättäneet hallitusta. He tiesivät, että se ei olisi kannattanut. On kummallista, että kun päätettiin yli 3000 MW:sta ydinvoimaa, hallitukseen jäätiin. Oltiin myös esittämässä nämä molemmat laitokset sisältävää hallituksen energiastrategiaa yksimielisesti nykyisen hallituksen kanssa. Kun elinkeinoministeri nyt pudottaa toisen pois ja toisen koko on pienentynyt, onkin hyvä vaihe lähteä. Nyt he vihreät laskevat, että se kannattaa, sillä kansa empii Venäjä-riippuvuuden mielekkyyttä. Ydinvoimasta ei ole kyse, vaan Venäjästä.
Kysymykseni siis onkin: jos luvan saisikin TVO eikä Fennovoima, pysyisivätkö vihreät hallituksessa? Mitä pelisilmä ja argumenttimylly sanoo silloin?
