En ole tällä hetkellä aktiivisesti politiikassa mutta sain kuluneella viikolla maistaa taas poliitikon elämää. Se on se tunne, kun et yhtään osaa ennakoida, miksi ja mistä syystä jokin julkinen isku tulee. Niitä on ollut viime aikoina muillakin. Ei käy kateeksi poliitikkoja, pääsen sanomaan.
Omaa pikku skandaaliani en jaksa herutella yhtään enempää kuin on tarpeen, mutta onhan viikon varrella tulleeseen valtavaan palautemäärään kommentoitava jotakin. Kiitos siis kaikille myötätunnosta. Se on lämmittänyt mieltä.
Minulta on kysytty onko nainen naiselle susi, kun lyö legendaa nahkaliveistä.
Sitä voi pohtia ihmislapsi.
Tarinaa tietämättömille kerrottakoon, että europarlamentin GUE-ryhmän virkamies Sanna Lepola arvioi muutamia nykyisiä ja entisiä meppejä viime maanantain haastattelussa, joka julkaistiin useassa maakuntalehdessä. Sinänsä arviointi on hyvä asia, mutta entisten meppien kohdalla se ei enää palvele äänestäjiä. Kun lehdet julkaisevat arvioita, olisi hyvä, että ne pitäisivät huolen niiden tasapainoisuudesta. Nyt julkaistessaan vasemmistovirkamiehen lohkaisuja lehti tietenkin ymmärsi, että siinä on yhden puolueellisen ihmisen värittynyt näkökulma. Mutta ymmärsiköhän lukija?
Minä pääsin arvioon myös: ”Yksi legendaarisimpia tarinoita täällä on se, kun Korhola poseerasi nahkarintaliiveissä ja alushousuissa Suomen Kuvalehden Mies-liitteessä ollessaan kristillisten meppi. Hän oli ympäristövaliokunnan jäsen. Lehti kiersi valiokunnan kokouksen aikana kädestä toiseen ja ihmiset katsoivat sitä: voi herran jumala. Hänhän ei sen jälkeen kauan ollutkaan kristillisten meppi.”
Tämä oli virkamieheltä erikoinen luonnehdinta, sillä siinä oli totta vain yksi lause. Minä tosiaan olin ympäristövaliokunnan jäsen.
Jouduin kysymään asiaa Lepolalta itseltään. Hän väitti nähneensä lehden ja pitäneensä sitä kädessään. Sellaista ei kuitenkaan ole olemassa eikä hänkään kyennyt sitä tuomaan todisteena esiin – lehdessä, josta hän puhuu, nainen olikin puettu mekkoon.
Voi tietenkin kysyä, miksi joku näkee ylläni rintaliivit ja pikkuhousut, vaikka oikeasti ylläni oli iltapuku. Minulla on teoria. Luultavasti Lepola katsoi minua kristillisin odotuksin: ”kristillinen” tarkoittaa kaulaan saakka napitettua nutturapäätä. Kun odotukset eivät täyty, vaan edessä on normaali nainen, se näyttää säädyttömältä. Silloin iltapuku muuttuu silmissä alusvaatteiksi. Eräänlaista psykopatologiaa?
Enkä muuten ollut kristillisten meppi. Lehtihaastattelu, joka tehtiin marraskuussa 2003 ja julkaistiin kuukautta myöhemmin, käsitteli lokakuussa tapahtuneen puolueloikkani syitä. Siksi olin puettu tervaan ja höyheniin. Ja sen saman hienon mekon lunastin itselleni joulukuun Linnanjuhliin.
Samassa haastattelussa Lepola kehuu, että hänen entinen esimiehensä Esko Seppänen oli puolestaan parlamentin kaikkein ahkerimpia meppejä koskaan. Ehkä hänen pitäisi tietää, että kausilla 1999-2004 ja 2004-2009 me kaksi jaoimme virallisten ahkeruustilastojen ykkössijan.
Se on kuitenkin jo faktatietoa, ja sen voisi tarkistaa. Jostain syystä sellainen tieto ei koskaan ylittänyt asennekynnystä. Kristofobia yhdistettynä misogyniaan saattaa aiheuttaa vastaanottokykyongelmia?
Mutta on tässä jotain hyvääkin. Jos Lepola sanoo, että tämä oli yksi legendaarisimmista jutuista minua koskien, ja se ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa, voi kai iloita, ettei niitä sitten oikeastaan ole.
Mielenrauhaa kaikille!
