Europoliitikkona olen tottunut siihen, että teollisuuden etujärjestöt ovat loputtoman kohteliaita ja kärsivällisiä – vaikka kuinka huonosti menisi, ne pukevat viestinsä kohteliaisiin muotoiluihin ja kärsivällisiin sanankäänteisiin. Poliitikkoja ei haluta suututtaa eikä asiakkaita pelästyttää.
Mutta nyt on ajassa jokin muuttunut. Eurovaalit ovat saaneet ne vihdoin avaamaan suunsa, ja hyvä niin.
On syytäkin, sillä Suomi vilisee hammaskeijupoliitikkoja.
Viimeksi eilen eräs meppi ja euroehdokas vakuutti aamutelevisiossa, että tämä EU:n ilmastopolitiikka on hieno juttu, kun se ei rokota taloutta. Se on itse asiassa kilpailuetu ja kohentaa vaihtotasettamme ja luo työpaikkoja. Tiukennetaan vain lisää, ja taas syntyy lisää työpaikkoja ja kasvua.
Me kaikki tahtoisimme tätä, tietenkin. Ja niin pitäisikin tietysti olla, jos maailma olisi reilu paikka. Ja niin todella olisi, jos samat säännöt koskisivat kaikkia. Mutta niin ei nyt ole.
Ainakin poliitikkojen pitäisi tietää faktat. Esimerkiksi ne faktat, jotka selviävät lukemalla VATTin ja VTT:n arvioraporttia EU:n ilmastopolitiikan vaikutuksista Suomen taloudelle. Niiden ennusteiden mukaan työpaikat vähenevät, kansantuote kutistuu, vienti vähenee, investoinnit vähenevät. Tämä kaikki huolimatta siitä, että puhutaan maailman ympäristöfiksuimmasta maasta.
Raportilla on varsin realistinen taustaoletus: se että EU jatkaa vuoden 2020 jälkeen, kuten tähänkin asti, yksipuolista ilmastopolitiikkaansa saamatta muita mukaan.
Tämän voisi olettaa kiinnostavan kaikkia. Voisi olettaa, että toimittajat haastaisivat nämä ilmastopoliittiseen hammaskeijuun uskovat poliitikot karuilla ennusteilla. Mutta kun niin ei tapahdu, sentään jyrähti Suomen investointinäkymien viimeaikainen toivo, metsäteollisuus.
Metsäteollisuus on reagoinut VATT/VTT:n ennusteisiin sanomalla suorat sanat juuri nyt eurovaalien alla. “Ilmastopolitiikassa peräänkuulutetaan vastuuta, mutta eletään valheessa”, kirjoitti Metsäteollisuus ry:n energia- ja ilmastopäällikkö Ahti Fagerblom kolumnissaan tällä viikolla. Viime viikolla Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen avautui rikkidirektiivistä kolumnissa, jossa hän vastuutti asiasta karkuun luistelevaa euroedustajaamme. Ja kun olin viime viikolla kotikaupungissani Lahdessa eurovaalipaneelissa, metsäteollisuuden edustaja purkautui poikkeuksellisen suorasukaisesti: “Me olemme seuranneet, miten mepit ovat äänestäneet. On meppejä, jotka tekevät töitä Suomen puolesta, ja on niitä, jotka eivät tee.”
Nyt tämän kaiken pitäisi herättää äänestäjät. Teidän työpaikoistanne on kyse.
Mutta tämän pitäisi herättää myös ympäristöihmiset. Unohtakaa talous, jos se on niin ikävä ja mitätön aihe. Keskittykää ympäristöön. Juuri meidän ympäristöstä kiinnostuneiden ei pitäisi missään nimessä kannattaa sitä politiikkaa, jota EU:ssa nyt tehdään. Tulokset ovat huonot, päästöt kasvavat niin EU:ssa kuin globaalisti. EU:ssa ne kasvavat siksi, että tuonnin kasvavat päästöt kumoavat sen ilmastohyödyn, jonka saamme kotoperäisten päästöjen vähentämisestä. Lisäksi menetämme hyviä työpaikkoja. Niinpä ympäristö tai ilmasto ei voita kummallakaan puolella. Siksi tästä pitää puhua kaikella vakavuudella.
Globaali sopimus on ainoa järkevä kehys jatkaa CO2-päästöjen kiristämistä. Mutta kun olen seurannut EU:n ilmastopolitiikkaa, olen vakuuttunut siitä, että globaalin sopimuksen suurin este on EU itse. Se pitää kiinni omasta mallistaan, omista työkaluistaan ja omasta lähestysmistavastaan niin ylpeästi, ettei pohjaa globaalille sopimukselle löydy. Meidän pitää muuttua, ja muutoksen tulee alkaa hyvin pian.
Hyvä ilmastosopimus pitää sisällään ainakin seuraavat elementit. Sen on oltava riittävän globaali eli katettava suurimmat päästäjät. Sen on otettava päästövähennyspolitiikan mittanuoraksi sektorikohtaisesti puhtain olemassaoleva tuotanto, jolloin eri teollisuudenaloille saadaan järkevä kannustin kilpailla puhtaudesta. Sen on siirrettävä painopistettä CO2:sta ilmansaasteisiin, jotta Kiina saa motivoidun kehyksen lievittää ensisijaista ongelmaansa ja jotta investoinnit maksavat itsensä takaisin kansanterveyshyötynä. Noen hiukkaspäästöjen rajoittaminen hidastaa suoraan jäätiköiden sulamiskehitystä, ja oheisvaikutuksena vähenee myös CO2. Sen on otettava metsiensuojelu ja kestävä metsätalous tietoiseksi ohjelmaksi.
Tällaisen ohjelman kanssa me voisimme elää ja maailmasta tulisi puhtaampi paikka. Mutta ei näin, että tuotantoa siirtämällä me yritämme pelastaa omaa ilmastoamme. Sellaista ei ole.
