Epäasiallinen blogi

“Kotelomekkoni repesi – missä on politiikan moraali?”

Kun olin aloitteleva poliitikko ja yhteydenpitoni äänestäjiin oli etupäässä lehtiin kirjoittamieni kolumnien varassa, tuskailin usein, miten saisin tiivistettyä asiani kolumnin kokoiseksi ajatukseksi. Välillä koin onnistumisia, mutta useimmiten pidin hanketta haasteellisena. Sopiva kolumni oli 2800-3000 merkkiä, ei yhtään enempää. Se on aanelonen väljästi ladottuna, eli vähän.

Oi noita aikoja, ne tuntuvat ylellisyydeltä. Nyt kun Twitter ja Facebook on monen poliitikon ensisijainen kommunikointikeino, joudun miettimään miten asia mahtuu yhteen silmäykseen tai 140 merkkiin. On myös kysyttävä, mitä sellainen tekee politiikan sisällölle. Tai ajattelulle.

Minulla oli kuitenkin alusta lähtien myös kotisivut. Ne olivat  interaktiiviset jo vuonna 1999, ennen kuin bloggaamista oli  keksitty. Päiväkirjan sijasta sivulla oli hillitön palsta, Kysy Korholalta. Kysy mitä vain, vastaan mitä vain, oli mottoni. Ja ihmiset totisesti kysyivät. 2000-luvun puoliväli oli kotisivujen kulta-aikaa. Yhdellä viikolla saattoi olla 10 000 kävijää, miljoonannen kävijän raja meni rivakasti rikki, ja tapaus tuli palkituksikin. Sivuillani synnytettiin myös palindromihistoriaa, poliittisia palindromeja tuli tuhansittain. Niistä pitäisi itse asiassa koota kirja. Hanke on kesken, en ole ehtinyt.

Blogin aloitin kotisivuillani vuonna 2004. Tarve oli ilmeinen. Poliitikon työssä on pikkutapahtumia ja häiriintyneitä havaintoja, jotka vaikuttavat työhön, päätöksiin, ajatteluun, keplotteluun. Niistä ei pidä tehdä tiedotteita, muuten saisi viistoonkasvaneen leiman, mutta ei niitä raaski jättää kertomattakaan. Blogi on loistava välimuoto.

Kotisivut kuitenkin hiljenivät, kun sosiaalisen median kehitys ja lehdistön murros printistä sähköiseksi muuttivat tilannetta. Ihmiset halusivat kohdata Facebookissa ja Twitterissä,  lehdet kutsuivat bloggaamaan suoraan verkkosivuilleen. Se muutti blogin luonnetta asiallisemmaksi, lähemmäs kolumnia, tosin useimmiten ylipitkänä versiona, kun toimitussihteeri ei ollut vahtimassa merkkimäärää.

Kaikki nämä mediat ovat hyviä ja tarpeellisia. Nautin twiitata, käyn lukemassa FB:ssa kavereiden kuulumiset ja mainitsen pari omaanikin, ja asiallinen blogi on hyvä laittaa asiallisen lehden seinälle. Mutta tietynlainen päiväkirjamainen blogi on jäänyt vähemmälle, se hieman epäasiallinen bloggaaminen, joka alussa vei mukaansa. Se jossa kerrotaan koruttomasti, miten aamu alkaa liukastumalla koiranläjään ja siinä tasapainotellessa repäisemällä mekkonsa. Heti perään on hoidettava työnsä moitteettomasti.

En halua unohtaa omia kotisivuja. Perjantaina avaan uusitut sivuni www.korhola.com – sisältö on sama mutta ilmettä on päivitetty. Korholalta saa taas kysyä. Palindromeja saa lähiaikoina taas tehdä. Blogeja voi kommentoida.  Alan uudelleen kirjata ylös myös niitä arkielämän havaintoja, jotka lehtien puolella saavat yleensä aikaan huokauksen, eikö poliitikoilla ole parempaa tekemistä.

On, paljonkin. Mutta elämän avomielinen tarkkailu on lenkkeilyyn verrattava toiminto. Se ei jostain syystä vie aikaa vaan antaa sitä lisää.

Poliitikon kotisivut ovat vilpitön yritys palvella yleisöä ja vastata siihen ihmetykseen, miksei EU-asioista tiedetä tarpeeksi. Omalla kohdallani ne ovat myös loistava arkisto, sillä 15 vuoden aikana on syntynyt tuhatpäin puheita, kolumneja, blogeja ja muuta sälää. Arkisto on paikoin myös nolo, sillä se paljastaa että ajatteluni on usein keskeneräistä ja joudun tarkistamaan sitä. Siitä kuuluu kunnia myös teille, arvoisille keskustelukumppaneille.

 

Share Button

4 kommenttia artikkeliin “Epäasiallinen blogi

  1. Paluuviite: bill
  2. Paluuviite: Frederick

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *