Tässä viikolla on tapeltu naisasian (kiva palindromi!) merkeissä, niin että estrogeeni on pöllynnyt. Sääli, että Estrelan raporttia koskeva taistelu on ollut aika turhanpäiväinen ja leimaava. Asiahan on vakava, eikä sillä pitäisi tehdä mitään muuta kuin vilpitöntä asiapolitiikkaa.
Harva tajuaa, että äänestäminen on joskus paljon monimutkaisempaa kuin että vain kannatetaan hyviä asioita ja vastustetaan huonoja. Tällä kertaa hyviä asioita oli vaikea kannattaa, koska keinot olivat huonosti valittuja. Osin tämä oli tehty tarkoituksella: vaalit ovat tulossa, ja tästä haluttiin lyömäase. Oli kurjaa saada epäreilu leima, että vihaisin naisten tai seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, vaikka olen antanut niiden samojen oikeuksien puolesta ääneni viimeksi tänään. Julkisuudessa on annettu runsaasti väärää tietoa, ja olennaisin korjattava seikka on tämä: väite että parlamentin enemmistö olisi äänestänyt naisten oikeuksia koskevaa mietintöä vastaan on yksiselitteisen väärä, sillä kyseinen mietintö ei tullut koskaan äänestykseen.
Tiistaina leimahtanut kina liittyy kiinteästi Lissabonin sopimukseen. Kun Irlanti äänesti siitä kansanäänestyksessä, heille vakuutettiin että heidän oikeuttaan subsidiariteettiin eli läheisyysperiaatteeseen kunnioitetaan niissä kysymyksissä, jotka eivät kuulu EU:n toimivaltaan. Nimenomaan aborttiteema esiintyi monissa keskusteluissa, ja jotkut kirkolliset tahot käyttivät sitä argumenttina äänestää Lissabonin sopimusta vastaan. Me annoimme sanamme, että kunnioitamme tätä oikeutta. Vaikka sanojensyöntiä pidetäänkin politiikan yleisimpänä ruokavaliona, lupauksilla on yhä merkitystä.
Estrelan mietintö oli FEMMin, naisten oikeuksia ja tasa-arvoa käsittelevän valiokunnan ei-sitova oma-aloitemietintö, eikä sillä ole lainsäädännöllistä merkitystä. Moraalista painoarvoa sillä silti on; se on parlamentin kannanotto siinä missä esimerkiksi kiireelliset ihmisoikeuspäätöslauselmatkin ovat. Meidän ryhmämme EPP:n näkökulmasta mietintö oli ongelmallinen, koska ottaessaan kantaa aborttiin se on EU-sopimuksen vastainen: periaatteessa kaikkien EU:n toimeilinten on pysyttävä puolueettomana aborttikysymyksessä, koska päätös siitä kuuluu jäsenmaille. Yksinkertaisesti koko teksti käsitteli aluetta, joka kuuluu jäsenvaltoiden toimivaltaan, mutta FEMM-valiokunnalla on tapana toistamiseen kolkutella näitä rajoja.
Tästä syystä EPP ja ECR-ryhmä laativat yhteisen päätöslauselman, jossa todetaan asian ongelmallisuus toimivaltarajoitusten kannalta. Ryhmämme puheenjohtaja Daul kehotti ryhmää äänestämään tätä vaihtoehtoa yksimielisesti, ja edellytti ilmoittamaan reilusti etukäteen jos aikoo äänestää toisin. Ruotsin delegaation puheenjohtaja mainitsi asian hankaluuden, ja he päätyivät äänestämään asiassa tyhjää. Ryhmäkuri piti varsin tiukasti, sillä vain neljä EPP:n 273 jäsenestä äänesti ryhmän omaa päätöslauselmaa vastaan. Itse Estrelan mietinnön suhteen meille oli annettu varsin vapat kädet: abortti- ja lisääntymisterveyskohdissa oli enimmäkseen free vote.
Yllätyksenä tuli se, että parlamentin enemmistö kannatti omaa mietintöämme. Näin ollen emme siis milloiinkaan päässeet äänestämään Estrelan raportista koska se kumoutui.
Estrelan raportti sisälsi paljon hyvää; kannatan seksuaalivalistusta, ehkäisyn parempaa saatavuutta ja monia muitakin siihen listattuja asioita, kuten seksuaalivähemmistöjen tasavertaisia oikeuksia. Raportin pääasiallinen ongelma oli kuitenkin sen tekemät laajat EU-tason linjaukset asioista, jotka kuuluvat jäsenmaille. Niissä olisimme ylittäneet toimivaltarajamme; näitä olivat esimerkiksi hedelmöityshoitoja koskevat ja raskaudenkeskeytystä koskevat linjaukset.
Omalla listallani olin myös joissakin kysymyksissä eri mieltä Estrelan raportin kanssa. En esimerkiksi hyväksy raportin vaatimusta, että alaikäisille nuorille velvoitettaisiin tarjoamaan ”seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyviä palveluita” (§ 44, tämä viittaa myös aborttiin) vaatien, että ”näiden palvelujen olisi oltava saatavilla ilman vanhempien tai huoltajien suostumusta”. Minä olen äiti, ja voin kuvitella että jos vaikkapa kolmetoistavuotiaille tarjotaan ehkäisyä tai aborttia tällaisin reunaehdoin, voi kolmetoistavuotiaan isä tai äiti kokea vanhemmuutensa tulleen europarlamentin ylikävelemäksi. Miksei tästä kukaan nosta meteliä?
Mietintö kehotti myös jäsenmaita poistamaan kaikki sterilointiin pakottavat lait (§ 10), ja tarkoittaa käytännössä transseksuaalien sterilointia. Ajatus kuulostaa itsestäänselvältä, mutta ei kai sekään sitä ole: jos vaihtaa leikkauksella sukupuolta, onko europarlamentti todella oikea taho päättämään siitä, että tällaisen ihmisen pitäisi edelleen säilyttää syntymäsukupuolensa lisääntymiskyky?
Kolmantena ongelmana pidän raportin melkoisen tiukkaa linjaa rajoittaessaan hoitohenkilökunnan oikeutta kieltäytyä abortista omantunnon syistä. Tämä oikeus täytyy turvata samalla kun on varmistettava potilaalle laillisen ja turvallisen abortin saanti. Hoitohenkilökunnan ongelmia ei voi ohittaa noin vain. Abortti voi olla traumaattinen kokemus sen tekijälle. Lapsi imuroidaan kohdusta pois väkivalloin, ja sikiö repeää kappaleiksi. Joskus olenkin miettinyt, saisiko syntymätön lapsi paremman kohtelun, jos se määriteltäisiin eläimeksi: välittömästi nousisi barrikadeille joukko aktivisteja vastustamaan abortinteon yhteydessä syntyvää kipua ja kärsimystä?
Ps. Tänään on juhlapäiväni. Tasan kolmekymmentä vuotta sitten tulin äidiksi, kun elämääni tuli tyttäreni Reeta. Tullessani raskaaksi olin opintojensa kanssa pahasti kesken oleva nuori rouva. Äitiysneuvolaan soittaessa ensimmäinen kysymys oli ”Haluatko päästä siitä eroon?” En halunnut, vaikka niin suurelta tuntuva vastuu totisesti vähän pelottikin. Elämälle kiitos, sain siltä paljon.
