Arvoisa puhemies, Bangladesh on osoittanut maana suvaitsevaisuutta ja EU:n ja sen yhteistyö on ollut hyvää. Nyt kuitenkin useilta eri tahoilta noussut poliittisesti suuntautunut väkivalta ja pidätykset sekä kansalaisoikeuksia puolustavien aktivistien, toimittajien ja lakimiesten painostus ovat pilanneet saavutettua hyvää yhteistyötä ja tietenkin vaikuttaneet vaaleja edeltävään ilmapiiriin.
Erityisesti Bangladeshin köyhempi työväestö on kärsinyt hauraan talouden ja suurien tehdasonnettomuuksien lisäksi vielä lakoista, jotka ovat pysäyttäneet maan ja sen talouden. Nyt on erityisen tärkeää kiinnittää huomio toimiin, joilla parannetaan arkipäivää ja palautetaan ilmapiiri, jossa demokraattiset vaalit on mahdollista toteuttaa.
Kansalaisoikeuksien puolustajiin kohdistuneet rikokset on tutkittava välittömästi ja puolueettomasti. Kansalaisyhteiskunnan tehokkaan toiminnan takaava ilmapiiri on palautettava ja on valvottava, että kaikki vaaleihin osallistuvat poliittiset puolueet täyttävät demokratian tunnusmerkit.