Tee niin kuin käsketään

Tänään europarlamentin käytävillä koreili ilmastokomissaari Hedegaardin kuvia. ”Tee niin kuin käsketään ja äänestä tällä kertaa oikein”, vinoili paperiteollisuuden mainos komissaarimme käsitystä demokratiasta. Samaan aikaan energiateollisuuden, päästökaupan ja ympäristöjärjestöjen lobbarit ajavat sähkön hinnannousua läpi.

Europarlamentti päättää tällä viikolla uudelleen siitä, sallitaanko komission viedä päästökauppamarkkinoilta pois päästöoikeuksia. Tämäns. backloading eli takapainottaminen nostaisi päästöoikeuksien hintaa ja sitä myöten sähkön hintaa.

Tässä asiassa olen vastannut isoimman poliittisen ryhmän kannasta. Huhtikuussa parlamentti hylkäsi kertaalleen backloading-suunnitelmat, mutta palautti samalla asian valiokuntaan. Prosessissa syntyi lievennetty kompromissi, mutta yhtä kaikki kyseessä on ehdotus, joka nostaisi sähkön hintaa. Siksi ryhmämme enemmistö vastustaa yhä esitystä.

Yllättäen ehdotuksesta on tullut kuluneen parlamenttikauden kuumin kiista. Lobbaukseen on vedetty niin Walesin prinssi, Kirkkojen maailmanneuvosto kuin Arnold Schwarzeneggerkin, joka tuotiin Brysseliin viime viikolla puhumaan asian puolesta. En ole aivan vakuuttunut, että yksikään edellä mainituista tahoista ymmärtää, mistä on kyse. Liikkeellä on ollut paljon väärää tietoa. Monet ovat kotimaisessa keskustelussa myös sotkeneet toisiinsa hiilimarkkinoiden hinnan (carbon price) ja kivihiilen maailmanmarkkinahinnan (coal price), ja tämän sekamelskan avulla suomalaisministeri on puolustanut backloadingia. On siis syytä korjata muutama virhe ja perustella, miksi olen suositellut ryhmälleni yhä edelleen pidättäytymistä takapainottamisesta.

Backloadingissa ei ole kyse päästöjen vähentämisestä vaan siitä onko vähentäminen halpaa vai kallista. Ne jotka perustelevat asiaa sillä, että ilmastonmuutoksen torjunta vaatii backloadingia, antavat tilanteesta väärän kuvan. Päästökauppa vähentää päästöjä automaattisesti, koska direktiivin mukaan systeemi poistaa markkinoilta päästöoikeuksia lineaarisesti joka vuosi 1,74% potista. Vaikka päästöoikeuden hinta olisi nolla, päästöt vähenisivät.

Päästökaupan piti etsiä markkinoilta kustannustehokkain vähentämiskeino, ei kallein. Siksi alhainen hinta ei ole mikään uhka ilmastotavoitteelle. Ratkaisevaa on tieto siitä, että päästöoikeudet ovat hupeneva vara, ja siksi kannattaa investoida puhtaaseen teknologiaan.

Päästökauppa on nerokas markkinamekanismi, mutta päällekkäinen lainsäädäntö on häirinnyt normaalien sähkömarkkinoiden syntymistä. Hyvää asiaa on yritetty edistää yhtä aikaa liian monin keinoin, ja lopputulos on häkkyrä, jossa mikään ei toimi hyvin. Erityisesti uusiutuvan energian kansalliset tuet ovat luoneet epäterveen tilanteen, jossa normaalia hinnanmuodostusta ei tapahdu. Samalla runsaat tuet ovat nostaneet kuluttajan sähkölaskua ja tehneet uusiutuvasta takuuvarmaa bisnestä. Runsas tuki lukitsee uusiutuvan energian kehityksen heikolle tasolle, kun kannatusta ei tarvitse hakea markkinoilta vaan se tulee helpolla. Jos päästöoikeuden alhaiseen hintaan halutaan oikeasti puuttua, se pitäisi aloittaa hankkiutumalla eroon energiamarkkinoita vääristävistä tukimuodoista.

Hintaan puuttuminen pilaa päästökaupan mainetta markkinamekanismina, joka heijastaa kysynnän ja tarjonnan lakia. Jos poliitikot sekaantuvat siihen, he luovat epävarman investointi-ilmapiirin, jossa edes markkinamekanismien toimivuuteen ei voi luottaa.

Päästöoikeuksien hintaa ei kannata nostaa laman aikana, sillä se nostaa jokaisen kuluttajan sähkönhintaa ja tiukentaa eurooppalaisten yritysten kilpailutilannetta, joka on muutenkin hankala. Kilpailijoidemme sähkönhinta on jo tällä hetkellä meikäläistä edullisempi. Esimerkiksi USA:ssa teollisen energiankäyttäjän keskimääräinen sähkönhinta on tällä hetkellä n. 6 dollarisenttiä/kWh, kun se EU:ssa vaihtelee jäsenmaasta riippuen 9-17 dollarisentin/kWh välillä.

Hinnannosto vaikeuttaisi teollisuutemme kilpailukykyä ja veisi työpaikkoja Euroopasta. Backloadingin puolustajat sanovat, että tuo teollisuus saa päästöoikeutensa ilmaiseksi, joten ongelma ei ole todellinen. He jättävät kertomatta, että päästökaupan varsinainen kustannus tulee välillisesti, sähkön hinnannousun myötä. Tätä kustannusnousua ei ilmaisilla päästöoikeuksilla ole voitu lievittää.

Päästöoikeuksien alhainen hinta ei ole syynä kivihiilen alhaiseen maailmanmarkkinahintaan. Backloading ei myöskään voi panna tulppaa kivihiilen voittokululle, sillä päästöoikeuden hinnan pitäisi nousta noin 50 euroon hiilitonnilta, jotta se kannustaisi vaihtamaan kivihiilen maakaasuun. Kivihiili on halpaa ennen muuta USA:n liuskekaasubuumin vuoksi: maasta virtaa halpaa kivihiiltä ulos maailmanmarkkinoille.

Yksipuolinen ja kallis ilmastopolitiikka ei ole enää oikeaa ilmastopolitiikkaa. Sitä voi kutsua vaikkapa tuotannon vähähiilisyyspolitiikaksi tai päästöjen tai työpaikkojen ulkoistamispolitiikaksi, mutta ilmastoa ei pelasteta toimimalla yksin. Onkatsottava isompaa kokonaisuutta. EU:n osuus globaaleista päästöistä on noin 10 prosenttia, vuonna 2020 se on noin 8 ja vuonna 2030 se on 4 prosenttia. Jos muut eivät ota vastaavia kustannuksia kantaakseen, päästövähennys meillä muuttuu päästöjen kasvuksi jossakin muualla, kun kysyntään vastataan likaisemmin päästöin. Kansainvälisen kaupan tilastot osoittavat, että juuri näin on käynyt. Kalliin ilmastopolitiikkansa aikana EU on itse asiassa kasvattanut päästöjään, jos otetaan huomioon kokonaispäästöt: ei siis ainoastaan tuotannon päästöjä vaan myös ne päästöt, jotka EU:hun tulevien tuontitarvikkeiden kulutuksesta syntyvät.

Tarvitsemme globaalia ilmastosopimusta, mutta mikään ei viittaa siihen, että sellaisen pohjaksi kelpaisi isoille päästäjille Euroopan valitsema Kioto-strategia. Se kävi ilmi myös Barack Obaman viimeviikkoisesta ilmastojulkilausumasta – ei kattojen asettaminen kiinnosta vaan puhtaaseen tekniikkaan satsaaminen. Siksi nimenomaan Euroopan tulisi joustaa ja lopettaa kuvitelmansa ilmastojohtajuudesta: talouden kuralle saattaminen ei ole sitä. Siinä missä EU on satsannut kalliisiin toimiin ja raskaaseen regulaatioon ja byrokratiaan, USA satsasi tutkimukseen ja kehitykseen. Me paheksuimme Kioton ulkopuolelle jättäytynyttä maata ilmastopahiksena mutta nyt tilanne on se, että he kykenevät vähentämään päästöjään nopeammin kuin Eurooppa.

Loppuun kitinää: Olen pahoillani Suomen hallituksen linjauksesta: se on ottanut ympäristöministeri Ville Niinistön vaatimuksesta backloadingia tukevan linjan ja vastuuttaa tälläkin viikolla meitä suomalaismeppejä äänestämään backloadingin puolesta. Tällainen valitettavasti leimaa koko hallituksen suomalaisen vientiteollisuuden työn vaikeuttajaksi. On epäuskottavaa valittaa maamme vaihtotaseen surkeutta ja samaan aikaan lyödä yrittäjiämme ja yrityksiämme lisätaakoilla. Kuinka juuri Suomi, jonka toimeentulo lepää merkittävästi vientiteollisuuden varassa, voi valita näin epäreilun linjan?

Äänestämme asiasta keskiviikkona.

(Aiheesta kiinnostuneille lisää tietoa blogeissani: http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2013/05/06/peli-jai-kesken/ http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2013/04/18/kun-twiittaus-pudotti-hiilimarkkinoita/ http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2013/02/06/milloin-eurooppa-lakkaa-saastuttamasta/ http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2013/02/28/fiksu-paatos/ http://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2013/03/06/rintaruokinnassa/)

Share Button

3 kommenttia artikkeliin “Tee niin kuin käsketään

  1. Paluuviite: Frank
  2. Paluuviite: wallace
  3. Paluuviite: lloyd

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *