Olen koko kevään vuoroin voittanut, vuoroin hävinnyt samassa asiassa. Tänään tuli odotettu häviö, heinäkuusta en tiedä.
Äänestimme keskiviikkona europarlamentin ympäristövaliokunnassa toistamiseen päästöoikeuksien hinnankorotuksesta eli niin sanotusta backloadingista. Taannoin blogissani Peli jäi kesken kerroin, että hankkeen huhtikuinen tyrmäys täysistunnossa herätti valtavasti huomiota: kyseessä on koko kauden kuumin teollisuuspoliittinen kiista, ja asia palautettiin takaisin valiokuntaan.
Tänään historia toisti itseään. Kuten alkuvuodesta, hanke sai taas hyväksynnän ympäristövaliokunnassa. Mutta kyseessä on vähemmistössä syntynyt enemmistöpäätös eikä se olisi ikinä voittanut, jos asiasta olisi saanut päättää koko talo. Siksi onkin odotettavissa värikäs keskustelu mentäessä takaisin kohti täysistuntoa. Oma ryhmämme on täysin hajalla asiassa: merkittävä enemmistö on kuitenkin edelleen backloadingin hylkäämisen puolella, eikä ole varma, että asia hyväksytään mukisematta heinäkuun täysistunnossa.
Olen toiminut ryhmäni kannasta vastaavana raportöörinä ja tehtäväni on huolehtia siitä, että kanta on perusteltu ja tasapainoinen. Keväällä jouduin myös verisesti taistelemaan siitä, että asia tuodaan täysistuntoon asti, jotta koko talo saisi sitä päättää. Useimmat valiokunnan jäsenet olisivat halunneet viedä sen oikotiemenettelynä suoraan neuvotteluihin neuvoston kanssa. Se olisi ollut erittäin epädemokraattista, ja valiokunnan tuloksesta poikkeava täysistuntotulos todisti sen. Olen edelleen siinä käsityksessä, että enemmistö vastustaa hanketta ja että tänään saavutettu lopputulos on painostuksen ja uhkailun seurausta. Asiassa oli ennen näkemätön määrä lobbausta: tähän on vedetty mukaan niin Walesin prinssi kuin Kirkkojen Maailmanneuvostokin. Harva meistä on niin vahva, että uskaltaa panna hanttiin jos pääministeri soittaa ja käskee, tai jos ympäristöjärjestö syyttää backloadingin vastustajia bulevardilehdistön kautta Euroopan tulvista.
Tämä täytyykin korjata välittömästi. Me olemme tottuneet puhumaan Euroopan ilmastopolitiikasta, mutta mitä pitempään teemme sitä yksin ja siirrämme päästöjämme muualle vähentämättä niitä kokonaisuudessaan, on vaihdettava sanaa. Ei se ole ilmastopolitiikkaa, se on EU:n tuotannon päästöjen rajoittamispolitiikkaa. Päästökaupalla ei siis vältetä tulvavahinkoja. EU vastaa noin 10 % globaaleja päästöjä, vuonna 2030 noin 4 prosentista. Yksipuolisilla toimillamme valitettavasti heikennämme vain itseämme ja lisäämme kokonaispäästöjä.
Olen kertonut aiemmissa blogeissani aiheesta. Nyt saatu kompromissi on kuitenkin joiltakin osin parannus komission alkuperäiseen ehdotukseen. Tavallisen kansalaisen sähkönhintaa tämä kuitenkin edelleen nostaisi ja heikentäisi työpaikkojemme kilpailukykyä entisestään.
Asia viimeistellään heinäkuun ensimmäisen viikon täysistunnossa. Poliittisesti kuuma kesä siis jatkuu.
En uskalla veikata miten tällä kertaa käy. Nyt kyseessä oli neljän ryhmän yhteinen kompromissiesitys, ja on selvää, että poliittinen mukavuudenhalu on fakta. Olisi superyllätys, jos hanke kaatuisi heinäkuun täysistunnossa. Teen kuitenkin työtä sen eteen, että niin kävisi. Tyydyn luonnollisesti demokraattisen äänestyksen tulokseen, mutta vasta kun olen varma, että se heijastaa enemmistön tahtoa. Näin tärkeässä asiassa vain demokratia on tervetullut jyräämään talon aiemman kannan; demokratiavajeella saavutettu voitto olisi yksinomaan surullista.