Backloading –sopu valiokunnassa: ”Painostus voitti”

19.6.2013

Euroopan parlamentin jäsen Eija-Riitta Korhola (kok) pahoittelee, että europarlamentin vähemmistö ympäristövaliokunnassa hyväksyi tänään äänestyksessään päästöoikeuksien hinnannostosuunnitelmat eli ns. backloadingin.

– Päätös oli vastoin täysistunnon enemmistön kantaa huhtikuussa, eikä se olisi ikinä voittanut, jos asiasta olisi saanut päättää koko talo. Siksi onkin odotettavissa värikäs keskustelu mentäessä takaisin kohti täysistuntoa. Oma ryhmämme oli täysin hajalla asiassa: merkittävä enemmistö on kuitenkin backloadingin hylkäämisen puolella eikä ole varma, että asia hyväksytään mukisematta heinäkuun täysistunnossa.

– Poliittinen mukavuudenhalu on kuitenkin fakta, ja olisi superyllätys jos hanke hylätään kokonaan. Teen kuitenkin työtä sen eteen, että niin kävisi.

Korhola toimii ryhmänsä kannasta vastaavana raportöörinä ja on pettynyt siihen, että ympäristövaliokunnan eli vähemmistön kanta jyrättiin väkisin läpi. Näin kävi jo kertaalleen keväällä, kun täysistunto hylkäsi ympäristövaliokunnan suosituksen.

– Minä tyydyn demokraattisen äänestyksen tulokseen, mutta vasta kun olen varma, että se heijastaa enemmistön tahtoa. Näin tärkeässä asiassa vain demokratia on tervetullut jyräämään talon aiemman kannan, ei demokratiavaje.

– Asiassa oli ennen näkemätön määrä painostusta ja lobbausta: tähän on vedetty mukaan niin Walesin prinssi kuin Kirkkojen Maailmanneuvostokin.

– Nyt saatu kompromissi oli kuitenkin joiltakin osin parannus komission alkuperäiseen ehdotukseen. Tavallisen kansalaisen sähkön hintaa tämä kuitenkin nostaisi ja heikentäisi työpaikkojemme kilpailukykyä entisestään.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *