Arvoisa puhemies, tilanne Syyriassa on pahentunut vakavaksi hätätilaksi. Sisäisten ja ulkoisten pakolaisten määrä on kasvanut ja suurin osa heistä on naisia ja lapsia. Naapurimaista Turkki, Libanon ja Jordania ovat kovimman paineen alla. Esimerkiksi Turkin Reyhanlissa tehty autopommi-isku osoittaa, että konflikti uhkaa levitä. Jordaniaan saapuu arviolta noin 70 000 uutta pakolaista kuukausittain.
Kyse ei ole pelkästään humanitaarisen avun antamisesta. Pakolaisten joukossa on sodassa traumatisoituneita nuoria ja lapsia. Heidän koulunkäyntinsä on keskeytynyt ja he ovat menettäneet perheenjäseniä ja tarvitset traumoihinsa apua. Kansainvälinen yhteisö ei voi vierittää kaikkea vastuuta Syyrian naapurimaiden niskoille.
Päätöslauselmamme keskittyykin humanitaaristen kysymysten lisäksi myös poliittisiin toimiin, sillä kriisi uhkaa levitä EU:n sisälle. Tällaisia poliittisia toimia olisivat muun muassa asevientikielto, safe havenit ja humanitaariset käytävät Syyrian sisällä, suojeluvastuuperiaatteen noudattaminen ja kansainvälisen rikostuomioistuimen tulkinnat.