Demareiden laskevaa kannatusta on viime päivinä punnittu naisasian valossa: toisten mielestä naispitoisuus on syy alaviistoon luisuun, toisten mielestä juuri naisilla saadaan puolue uuteen nousuun.
En usko näihin genitaaliteorioihin niin kauan kuin ilmeinen syy on aivan silmiemme edessä. Työläismiesten kannatus menee perussuomalaisille koska ne ovat oikeastaan ainoa porukka, joka puolueena on nostanut esiin niitä EU-lainsäädännön epäkohtia, joiden vuoksi duunarit menettävät töitään.
Olen vilpittömän pahoillani siitä, että muut johtavat puolueet Suomessa eivät ole tähän todellisuuteen heränneet. Asiaosaaminen puuttuu. Annamme liian helpolla pelikentän perussuomalaisille. He ovat tunnistaneet ihan oikeankin epäkohdan ja tarttuvat siihen. Eikä tätä kysymystä ratkaista leimaamalla pohdinta populismiksi.
En ole perussuomalainen enkä koskaan halua tulla sellaiseksi. Minun on kuitenkin pettyneenä annettava tunnustus, että se tuntuu olevan ainoa puolue, joka välittää siitä kurjistumisesta, jota taitamattoman ja yksipuolisen ilmastopolitiikan merkeissä nyt ajetaan.
Viime viikolla uutisoitiin, että Suomi on täyttänyt Kioton ilmastosopimuksen mukaiset päästörajoitukset ja jopa alittanut ne. Kioton pöytäkirja umpeutui viime vuoden lopussa, ja sen velvoitekaudella 2008-2012 Suomen päästöt olivat Tilastokeskuksen mukaan alle vuoden 1990 päästötason, joka oli sopimuksen viitevuosi. Olemme siis tehneet kaiken asianmukaisesti.
Saavutus on merkittävä, etenkin kun Suomi on ollut energiaintensiivisen tuotannon maa ja on joutunut kärsimään ilmastosopimuksesta, joka nostaa tikunnokkaan tuotannon eikä kulutuksen. Asetelma on kohtuuton tapauksessa, jossa tuotanto tapahtuu mahdollisimman vähäpäätöisesti, kuten Suomessa. Kulutus, jonka pitäisi olla ratkaisevaa ja ohjauskeinona mielekäs, jää käytännössä vaille huomiota. Kuluttajahan se on viimekädessä on saastuttaja, ei tuottaja.
Niinpä valitettava totuus on, että kallis ilmastopolitiikkamme on mennyt tavallaan hukkaan. Tuotannon päästöt ovat kyllä vähentyneet Euroopassa, mutta dokumentoitu päästövähennys saa selityksensä maailmanlaajuisen kaupan muutostrendistä.
Kioton pöytäkirjan ratifioimisen jälkeen kulutukseen perustuvat päästöt kasvoivat samalla kun paikallisia EU:n alueen sisäisiä päästöjä muuten vähennettiin. Toisin sanoen saavutuksemme perustuvat päästöjen ulkoistamiseen, mutta myös työpaikkojen ulkoistamiseen. Ympäristö ei ole näin ollen hyötynyt vähääkään, päinvastoin.
Epäreilu ilmastosopimus oli yksi syy, miksi päädyin vastustamaan komission aikeita nostaa ns. backloadingin avulla päästöoikeuksien ja sähkön hintaa. Suomen tapauksessa tämän salliminen olisi energiateollisuuden arvioiden mukaan merkinnyt noin miljardin lisälaskua. Summa perustuu arvioon, että backloadingin seurauksena sähkön hinta nousisi noin sentillä kilowattitunnilta. Tämän päälle tulisivat lämpöä tuottavien laitosten lisäkulut päästöoikeuksista. On vaikea ymmärtää, mitä hyvää sillä olisi saavutettu laman aikana.
Poliitikkomme ovat kuitenkin toista mieltä. Parlamentin huhtikuisen äänestyksen jälkeen yhdeksän EU-maan ympäristöministeriä Iso-Britannian johdolla antoivat yhteisen päätöslauselman, jossa he peräänkuuluttivat backloadingia uudelleen. Julkilausuma myös paljasti, että backloading-hankkeen taustalla on pysyvä päästötavoitteen kiristys. Ministerien joukossa on Suomen Ville Niinistö.
Haluaisin tietää, missä ministerimme on saanut valtuudet allekirjoitukseensa. Hallitusohjelmasta se ei ainakaan tule, sillä sen mukaan teollisuuden taakkaa ei pitänyt enää lisätä. Haluaisin myös tietää, miksi muut hallituspuolueet ovat linjauksen hyväksyneet.
Kannanotossaan ympäristöministerit vaativat backloadingia hyväksyttäväksi neuvostossa ja parlamentissa viimeistään heinäkuussa. Komissiolta halutaan esitys päästökaupan rakenteellisista muutoksista vuoden loppuun mennessä, ja sitä vaaditaan ohjauskeinoksi myös vuoden 2020 jälkeen. Ministerit haluavat, että EU jatkaa yksipuolista ilmastopolitiikkaansa riippumatta siitä, syntyykö kansainvälinen sitova ja riittävän kattava ilmastosopimus Pariisissa vuonna 2015 vai ei. Päästökaupan rakenteelliset muutokset tarkoittavat joko päästövähennystavoitteen tiukentamista 30 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä tai osan päästöoikeuksista pysyvä vetäminen pois markkinoilta. Perusteluna sanotaan, että näin sijoittajille annetaan selkä signaali, jolla edistetään investointeja vähähiiliseen teknologiaan. Todellisuudessa sijoittajille annetaan signaali, että EU-maissa ei pidä investoida enää ollenkaan teolliseen tuotantoon.
Backloadingin piti tarkoittaa että päästöoikeuksia vedetään markkinoilta pois ja tuodaan ne takaisin myöhemmin, kun kysyntää on enemmän. Ministerien kirje paljasti, etteivät he suinkaan tyydy edes pelkkään backloadingiin. Tavoitteena on sitoa EU pysyvästi yksipuoliseen ilmastopolitiikkaan piittaamatta eurooppalaisen työn ja tuotannon kilpailukyvystä. Tällä politiikalla ajaudutaan alenevaan taloudelliseen kierteeseen ja pysyviin hyvinvointitappioihin koko EU-alueella – sen jälkeen kriisi ei enää rajaudu vain Kyprokseen tai Kreikkaan. Tätäkö puolueemme tahtovat?
