Tämän hetken kuumottavimmat energiauutiset liittyvät siihen vallankumoukseen, joka maailmalla on tapahtumassa liuskekaasua hyödyntävien poraustekniikoiden kehittymisen vuoksi. Niin sanottu vesisärötystekniikka on syynä energiapelin uuteen kortinjakoon. USA:sta on tulossa energiaomavarainen maailman suurin kaasuntuottaja samalla kun se vähentää päästöjään roimasti. Kiina on ilmoittanut omaavansa liuskekaasuvaroja 200 vuoden tarpeisiin, ja Euroopassa ainakin Ukrainalla, Puolalla, Ranskalla, Saksalla ja Iso-Britannialla on merkittäviä varantoja.
EU-parlamentti kiisteli viime syksynä EU:n kannasta liuskekaasun hyödyntämiseen. Kuten ei mikään energiamuoto ole ongelmatonta, ei liuskekaasukaan ole: sen talteenotto vaatii hydraulista porausta, joka murtaa rikki maaperää. Toiminnasta voi aiheutua ympäristövahinkoja poraamiskemikaalien valuessa vesistöihin. Jos huonosti käy, vedestä voi tulla entistä pahempi pula.
Yhteistä kantaa ei lopulta muodostettu, vaikka ympäristöjärjestöt olisivat halunneet EU-laajuisen kiellon liuskekaasun hyödyntämisen. Niinpä eri EU-maat ovat muodostaneet kantansa itse: Ranskassa, Tsekeissä, Hollannissa, Luxemburgissa ja Bulgariassa vallitsee kielto, useimmissa maissa se on ehdollistettua, osissa sallittua.
Yhtä kaikki, liuskekaasusta ollaan selvästi innostuneita. Energiaomavaraisuus olisi jättipotti maalle kuin maalle. Eurooppaan USA:n tilanne on heijastunut siten, että edullista kivihiiltä tulee sieltä meille sotkemaan omaa tasapainoamme. Maakaasu on meillä kallista, hiili halpenevaa. Tilanne on outo ja yllättävä: kun päästöoikeuksien hintakin sattuu laman takia olemaan hyvin alhainen, uusiutuvan energian lisääminen lisää myös hiilen käyttöä, sillä tarvittava varavoima otetaankin nyt mieluummin halvasta hiilestä kuin kallista maakaasusta. Samalla hiili nollaa uusiutuvien ilmastohyötyä.
Toinen USA:n energiamarkkinoiden seuraus on, että joudumme miettimään ilmastostrategiaamme uusiksi. Jos kilpailijamme energia halpenee, EU:n on yhä vaikeampaa rakentaa ilmastopolitiikkaansa yhä kallistuvan energian varaan. Voisimme kyllä nostaa päästöoikeuksien hintaa, mutta jos vastauksemme toisten hinnanlaskuun on meillä alati kallistuvat hinnat, eurooppalainen vientiteollisuus on kilpailussa yhä ahtaammalla – ja sen mukana työpaikat.
USA:lla on liuskekaasu, Norjalla öljy ja vesivoima. Entäs Suomi sitten? Harva tajuaa, että me olemme todellinen energian suurvalta. Miten sitä muistaisikaan, kun olemme riippuvaisia tuontienergiasta, erityisesti Venäjältä tuodusta.
Osallistuin perjantaina seminaariin, jossa pohdittiin Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä. Kauppataseemme on romahtanut alijäämäiseksi. Tilanteemme on vakava. Totesin tilaisuudessa, että samalla kun etsimme eväitä kasvulle, on tietoisesti tavoiteltava vaihtotaseen tasapainottamista. Se ei tapahdu ainoastaan vientiä lisäämällä, se tapahtuu myös tietoisesti tuontia rajoittamalla eli satsaamalla omavaraisuuteen. Välillisesti juuri se seikka lisää työpaikkojen ja viennin mahdollisuuksia.
Siksi en voi hyväksyä sitä kurjistamispolitiikkaa, jota meillä viime vuosikymmeninä on tehty meidän energiarikkaudellemme, turpeelle. Miksi muut käyttävät energiajättipottejaan mutta me vain kasvatamme riippuvuutta muualta? Turve on meidän energiajättipottimme, ja me voisimme käyttää sitä ympäristöystävällisesti ja kestävästi. Vesistövahingot on estettävissä pintavalutuskenttien ja puhdistustekniikoiden avulla, ja ne täytyykin estää.
Ilmastopolitiikan nimissä turpeenkorjuu ollaan vihreiden vaatimuksesta ajamassa kokonaan alas, ja samaan aikaan turvetta on alettu korvata muualta tuodulla kivihiilellä. Se ei ole vastuullista politiikkaa. Tutkimus on myös vahvistanut turpeen mahdollisuudet olla kivihiiltä ilmastoystävällisempi polttoaine. Metlan ja Lappeenrannan yliopiston tutkimuksen mukaan erityyppiset suot tuottavat päästöjä eri määriä, ja tätä tietoa hyödyntämällä turpeen päästöjä voidaan pienentää alle 66 prosenttiin kivihiilen päästötasosta.
Turvetuotannon piirissä on vain noin 0,5 % maamme soista. Se voitaisiin helposti kaksinkertaistaa luontoarvoja ja koskematonta suoluontoa vahingoittamatta. Kyse on poliittisesta tahdosta, ja sen tajuamisesta, että energiapolitiikan rakentaminen yksipuolisen tuontienergian varaan on kansallinen riski.
Turpeesta täytyy nyt keskustella. Haluan haastaa poliitikot siihen keskusteluun ja toivon, että voimme energiaomavaraisuutemme turvaamisessa unohtaa puoluerajat ja ajatella maan kokonaisetua. Tämän vuosituhannen alussa Suomen hallitus kaatoi EU:ssa parlamentin päätöksen turpeen uusiutuvuudesta vuotuisen kasvun osalta, ja osasyynä oli epäonninen puoluepoliittinen suhmurointi. Menetimme silloin merkittävän energiapoliittisen mahdollisuuden EU-tasolla, mutta ei sekään estä meitä itse arvostamasta tätä energiavaraamme ja käyttämästä sitä kestävän kehityksen mukaisesti nyt.
Nyt puhutaan asiaa!
Tälle alalle olisi mahdollista saada helposti työpaikkoja lisää
Turvetuotantoa kehittämällä vesistöjen likaaminen saadaan minimaaliseksi.
Tämänhetkinen osapuolien taistelu vain pahentaa asiaa, on jopa sellaisia vaatimuksia lupa pykälissä mitkä likaavat vain enemmän vesistöjä, mutta näin on toimittava koska määräyksiä on noudatettava.
Se että 80-90 luvulla on vesistöjä sotkettu ei tarkoita sitä että tänä päivänä toimitaan samoin.
Suurin osa näistä turve tuotannon vastustajista eivät ole edes tutustuneet nyky puhdistus tekniikkaan.
Tervetuloa vaan suomalaisten etuja ajavaan rintamaan.
Me persut olemme ajaneet myös turvelinjaa osana energiaohjelmaamme. Ja heti kärkeen voin myös tunnustaa, että osa siitä on yhteneväinen sinun aikaisempiisi kommentteihin.
Hyvä näin, ja sittenhän minä voin toivottaa teidät tervetulleksi tähän rintamaan. 😀
Asiallista tekstiä Eija-Riitta. Jatketaan kotimaisen energian puolesta jatkossakin paljon voimakkaamin.