Kun aloitin meppihommat noin 14 vuotta sitten, kahdeksanvuotias kuopukseni, epäilemättä poika, oli Brysselin-reissullaan varsin vaikuttunut kadulla olevan koiranulosteen määrästä. Ja tosiaankin, kun katsoi maailmaa pienen poikalapsen silmin, sitä oli kaikkialla! Torttu tortun perään. Mikä näitä belgialaisia koiranomistajia vaivaa?
Kun hän tuli toiselle vierailulleen Brysseliin, kotioven edessä oli tuhti läjä juuri siellä, missä se oli edelliselläkin kerralla nököttänyt. Poikani antoi havainnolleen nimen: se on kotikakka. Ja aina kun soitin hänelle Brysselistä, järjestyksessä toinen kysymys oli, oliko kotikakka yhä kadulla. Olihan se.
Onhan se vieläkin. Tänään ihmettelin, miksi kaksi miestä hinkkaa europarlamentin käytävällä kokolattiamattoa ja huokailee raskaasti. Katsoin tarkemmin ja huomasin. Joku ei ole huomannut koti- tai katukakkaansa.
Saatoin päätellä, että tämä joku ei ole vielä ollut Brysselissä kovin kauan: hän ei ole oppinut niin sanottua kakkapujottelua. Ei kukaan kokenut eurokraatti astu läjiin. Kävellessä katsotaan katua silmä kovana, jotta vahinko ei pääse kiertämään.
Tänään vahinko tosiaan kiersi, ja kakkakommandojoukot olivat tulleet europarlamentin kolmoskerrokseen saman tien. Kahden ja puolen metrin välein kulki himmenevä jälki Mikki Hiiri-kahvilan suunnalta kohti Traktorikahvilaa.
Joku on jo ehtinyt närkästyä. Miksi meppi tällaisesta kirjoittelee? No miksi ei? Olen kirjoittanut satoja kolumneja ja blogeja, aina ei tarvitse harrastaa paskantärkeyttä. Joskus voi puhua siitä kevyestä puolesta, mikä Brysselissä mättää.
Toinen syy on, että toteutan uhkaukseni: kerron toisenkin Brysselin-harmin, kankean byrokratian. Muutin Haagasta Eiraan vuonna 2008. Tein tietenkin saman tien osoitteenmuutosilmoituksen parlamentin taloustoimistoon, ja tehnyt sen jälkeen lukuisia kertoja. Sen jälkeen olen myös muuttanut useamman kerran. Siitä huolimatta kulukorvaustodistukseni tulevat minulle kiertoteitse Haagan kautta, lähes viiden vuoden jälkeen. En mahda mitään.
Voin ymmärtää postin ja nykyisen asukkaan turhautumisen, kun he kääntävät postiani minun perääni. Vaikuttavin ele tuli Haagan postinjakajalta, joka kirjoitti kirjeeni päälle toiveen, että jos vihdoin tekisin osoitteenmuutoksen, niin säästäisimme hiilidioksidipäästöissä.
Eilen lähetin joulukuun kulukorvaustositteet toimistoon sanoen, että jos osoite ei nyt viimein muutu, kirjoitan aiheesta blogin. Kärsivällisyyteni kuitenkin loppui kalkkiviivoilla.
Jos se ei tästä korjaannu, kirjoitan toisen blogin.