Äänestin raportin puolesta, sillä se edustaa uutta aikakautta EU:n kehityspolitiikassa. Latinalaisessa Amerikassa on koettu monia mullistuksia viime vuosikymmenten aikana. Se, että jotkut Latinalaisen Amerikan maat ovat kivunneet maailman talousmahtien joukkoon, ei ole tullut kaikkien eduksi. Vaikka absoluuttinen köyhyys on vähentynyt, on maiden sisäinen eriarvoisuus vain lisääntynyt. Lisäksi talousmoottoreiden menestys on kääntänyt katseita pois maista, jotka eivät ole onnistuneet pääsemään talouskasvun tielle. Siksi EU:n on aika arvioida kehitysapunsa kohdentamistarpeet uudelleen. EU:n kehityspolitiikan onkin katsottava jokaisen maan yksittäistä tilannetta ja laajempia indikaattoreita kuin pelkästään keskimääräistä tulotasoa köyhyyttä mitatessa – etenkin keskitulon maissa. Tässä prosessissa Rio+20 –kokouksessa mahdollisesti päätettävät kestävän kehityksen tavoitteet nousisivat keskipisteeseen. Keskitulon maiden kanssa teknologia- ja innovaatioyhteistyö on mielenkiintoinen – vielä potentiaalisesti pitkälle vietävä – uusi alue. EU on Latinalaisen Amerikan suurin kehitysavun antaja, mutta aikojen muuttuessa on tätä kehitysapua sovellettava ja kohdennettava uudelleen.
