Kun helsinkiläinen näkee romanikerjäläisen kadulla polvillaan rukoilemassa, mitä hän näkee? Ihmisen hädässä? Vaalimainoksen, joka toimii toisten puolesta toisia vastaan? Järjestäytyneen rikollisuuden ruumiillistuman, jossa kerjääjiä käytetään törkeästi hyväksi?
Minä en tiedä vastausta, mutta tiedän, että meillä näky on tavallistakin shokeeraavampi. Luterilaiseen kulttuuriin kerjäys sopii huonosti jo yhteiskuntaetiikan puolesta. Me olemme tottuneet yhteisvastuuseen ja olemme iloisia veronmaksajia, koska yhteiskunnan on huolehdittava vähäosaisistaan – kristillinen lähimmäisenrakkauden periaate on ulotettu yhteiskuntarakenteisiin. Niinpä jokainen kerjääjä on merkki sitä, että järjestelmä yskii. Katolisessa maailmassa kerjäläisiin on totuttu astetta paremmin, sillä valtion kontolla on vähemmän ja yksilön vastuulla enemmän.
Itse en voi antaa kerjäläiselle rahaa, vaikka näky särkee sydäntä. Lopetin sen nähtyäni sen hyväksikäytön, joka kuvion ympärillä niin usein on, ainakin Brysselissä. Sairaimmat ja vammaisimmat ihmiset, heikoimmat ja pienimmät muka-omat-lapset rahdataan paikalle palelemaan tai kärsimään hellettä. Potin korjaavat näiden pomot mersuissaan. Rahan antaminen mahdollistaa näiden hyväksikäyttämisen jatkamisen, ja on siksi ongelmallista.
Sydämen kovettaminen on yhtä väärin: romanit tarvitsevat apua. Apu kannattaa antaa niille tahoille, jotka voivat auttaa oikeudenmukaisesti ja tehokkaasti.
Apua on myös se, että tarkistamme asenteitamme. Työhaluttomiksi eläteksi leimaaminen on kovaa. Työhaluisen ongelmat voivat nousta eteen jo siinä, ettei pankissa ole saanut avata omaa palkkatiliä edes työsopimusta vastaan.
Romanit syrjäytyvät ensinnäkin siksi, etteivät he saa opetusta omalla äidinkielellään; kieltä ei ole tunnustettu kielivähemmistöksi muualla kuin Suomessa. Romanikylissä pieni lapsi oppii useimmiten valtaväen kielen vasta koulussa, siis 7-9 -vuotiaana, eikä se ole hänen äidinkieltään. Sillä rahalla, mikä on pantu romani-tutkimuksiin, konferensseihin, elokuviin, mediaan, kirjoitteluun, matkoihin olisi jokaiseen Romanian romani-kylään saatu ihminen, joka lähtisi opettamaan aikuisille nuorille ja lapsille lukutaitoa.
Apua on myös, että EU-tasolla olemme tiukkoja: jäsenmaiden on pantava kuntoon vähemmistöjensä oikeudet. Turvapaikan hakeminen toisesta EU-maasta ei voi tulla kyseeseen.
Tämä kaikki panee pohtimaan, mikä on mennyt pieleen. Romanit kaduillamme ovat huonosti toteutetun laajentumisen hedelmää.
Kun Euroopan parlamentti aikoinaan äänesti Romanian ja Bulgarian jäsenyyssuosituksesta huhtikuussa 2005, koskaan mikään maa ei ole ollut niin kaukana jäsenyysehdoistaan kuin Romania oli. Erityisesti todettiin epäonnistuminen korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa, puutteet sananvapaudessa ja vähemmistöjen asemassa sekä heikko ympäristötaso.
Toisekseen hämmästeltiin sitä, ettei päätöstä oltu koskaan tehty näin aikaisin, 20 kuukautta ennen jäsenyyden voimaantuloa.
Koska laajentumista oli lukuisissa kansalaiskeskusteluissa perusteltu harmonisoinnilla ja lupauksilla, että jäsenyyskriteereistä pidetään tiukasti kiinni, pidin jokseenkin luontevana äänestää jäsenyyssuositusta vastaan, ja tein sen.
Äänestysselityksessä totesin, että kannatan kyllä Romanian jäsenyyttä periaatteessa mutta en jäsenyysehtojen polkumyyntiä. Romanien asema ja korruptio olivat merkittävimmät syyt.
Äänestyksen jälkeen media ihmetteli miinusääntäni ja kysyi syytä. Pidin kysymystä yllättävänä: yhdessä sovituista ja EU-kansalaisille toistamiseen esitetyistä kriteereistä kiinni pitämisen pitäisi olla normaali ele eikä poikkeuksellinen tai hämmästyttävä seikka. Ellei niistä pidetä kiinni, vastaisuudessa on yhä vaikeampi vaatia minkäänlaisista sopimuksista kiinnipitämistä.
Tällä viikolla paikkailemme vahinkoja, ainakin verbaalisesti. EU keskustelee romanistrategiasta, jonka parlamentti saa komissiolta. Keskustelemme toimista, joilla halutaan paremmin integroida romaniväestöä. Tavoitteena on sitovat EU-standardit, jotka auttavat pääsyssä työhön, koulutukseen, asumiseen ja terveydenhuoltoon.
Suomessa jotakin on tehty hyvin. Meidän romaniväestömme on itse osallistunut strategioihin eikä ole voimaton, holhottava kohde. Sama on saatava aikaan EU-tasolla.