Keskiviikkona olin todistamassa europarlamentin täysistunnossa merkillistä hetkeä, kun salissa keskusteltiin EU:n tulevaisuuden energialinjauksista sekä siitä, mitä Japanin ydinturmasta pitää oppia. En ole koskaan nähnyt vihreitä niin innoissaan ja kiihtyneinä.
Kollegani ovat Tsernobyl-ajan nuoria aikuisia, joille ydinvoiman pelkäämisestä tuli elämäntehtävä. Neljännesvuosisadan odottelu toi neitsyeille kauan odotetun kokemuksen ja teeskentelemättömän, pitkitetyn orgasmin.
Koska eka kerta on aina eka kerta, piti sitä tietysti kehua. Niinpä muutaman tädin puheissa Fukushiman tähänastiset kaksi uhria oli vaihtunut kolmeenkymmeneentuhanteen kuolleeseen. Kiittelivät, kuinka oikeassa olivat olleet. Sumentunein simin he kehuivat toisilleen: mitä minä sanoin – oli kannattanut odottaa tätä päivää. Äijät olivat häveliäämpiä oman ekakertansa tuulettamisessa, mutta kyllä hekin hekumoivat toistamalla, että ydinvoima on nyt todettu vaaralliseksi kerta toisensa jälkeen – unohtui vain kertoa, miten.
Yhtä kaikki, ilma oli käsinkosketeltavan sakeana estrogeenipöllystä ja testosteronista, kun onnettomuuden luvuilla masturboitiin.
Ne luvut menivät vain ihan metsään. Noloahan se sellainen sivullisesta on.
Uhreja on toistaiseksi kaksi. Hekään eivät kuolleet säteilyyn vaan joko tsunamiin tai vetyräjähdykseen. Säteilyä toki vielä pelätään mutta on paras odottaa faktoja. Huolimatta siitä, että Japanissa tapahtui yksi suurimmista koskaan mitatuista maanjäristyksistä ja sitä seurasi yksi suurimmista koskaan tapahtuneista tsunameista, ja vaikka näihin ei ollut osattu varautua, ja vaikka voimaloissa ei ollut tehty edes esitettyjä parannustoimia, ja vaikka sähkönsaantia ei ollut turvattu poikkeusoloja varten ja vaikka japanilaiset tekivät alussa muitakin virheitä, silti kuolonuhreja ei ole toistaiseksi enempää.
Mutta jotenkin tässä vain tehtiin temput. Kollegoideni päässä maanjäristyksen ja tsunamin tuhannet uhrit sulautuivat ydivoimalan vaurioitumiseen. Ihmeteltiin, eikö tuhansissa uhreissa ole tarpeeksi. Kysyttiin, kuinka monta ydinvoimalaonnettomuutta oikein tarvitsee tapahtua, ennen kuin näyttö riittää.
En ollut uskoa korviani.
Maanjäristyksen ja tsunamin tuloksena tiet, sillat, rautatiet ja rakennukset romahtivat. Uhriluvuksi arvioidaan 30 000 henkeä. Jos meppien logiikka on tätä tasoa, pitäisikö meidän purkaa vastaavat rakennelmat EU:ssa, ihan varmuuden vuoksi?
Ei ole epäilystäkään, etteikö Fukushiman onnettomuus olisi ollut katastrofi. Sitä ei olisi saanut tapahtua. Silti kuolonuhreja tullaan tuskin laskemaan tuhansissa tai sadoissa, ehkei edes kymmenissä.
Japanissa ongelma ei ollut ydinvoimassa vaan sijainnissa seismisesti aktiivisella alueella. Paniikkireaktio Euroopassa on siksi yllättävä. Sveitsissä uusi ydinvoimalahanke pantiin jo jäihin – millaista tsunamia sinne odotetaan?
Kun vähäpäästöiselle energiamuodolle ei ole uskottavaa edullista vaihtoehtoa, fossiilinen energia lähtee nousuun. Näin on tapahtunut jo Japanissa. Vahingot näkyvät paitsi taloudessa, myös ilmanlaadussa ja kansalaisten terveydessä. Euroopassa energiankäytöstä aiheutuvat ilman pienhiukkaset tappavat jo nyt vuosittain 300 000 ihmistä. Mutta tuskin tulemme näkemään parlamentissa vastaavaa ejakulointia fossiilisen energian uhrien vuoksi.
Sallikaa minun arvata. Kunhan kriisi on ohi, vahingot lasketaan, aikaa kuluu ja tädit rauhoittuvat, tapahtuu kummia. Ydinvoima arkipäiväistyy. Surkeaa vanhaa voimalaa kohtasi hirviöluokan maanjäristys ja tsunami. Sähkönsyöttö meni nurin ja lopetti jäähdytysjärjestelmän. Reaktorit alkoivat räjähdellä ja sulaa. Tapahtunut paljasti huonon suunnittelun ja rakennevikoja, mutta sikäli kuin tiedämme, kukaan ei saanut kuolettavaa annosta säteilyä.
Tapahtunut voi jopa osoittaa, että se on yksi turvallisimmista energiamuodoista. Siitä tulee vähemmän pelottava, kun virheistä opitaan, ja huomataan, miten yllättävän hyvin heikostikin varautunut järjestelmä kesti ennätysolosuhteita. Jos pahin mahdollinen skenaario ei yllä lähimaillekaan hiilivoiman vahinkolukuja, ydinvoiman demytologisoituminen on vihreälle liikkeelle tiukka paikka. Kiima laantuu.
