Joudun palaamaan vielä aiheeseen, joka on kyllästyttänyt monia jo valmiiksi. Miksi puhutaan abortista, kun kukaan kuulemma ei ole lakia muuttamassa, sanotaan? Ymmärrän. Ymmärrän senkin, että on outoa puhua raiskauksesta ja abortista, kun suurin osa suomalaista aborteista tehdään aivan muista syistä. Ihmisiä on tapettu turhaan, olen samaa mieltä.
Ei puhuta sitten abortista mutta puhutaan kielenkäytöstä politiikassa. Nyt se vain sattui koskettamaan aborttia. Ja se hämää.
Torstaisessa neljän suuren puolueen vaalikeskustelussa nainen yleisössä kysyi jokaiselta puoluejohtajalta, hyväksyykö tämä, että raiskattu tekee abortin.
Kolme vastasi kysymykseen, yksi ei.
Soini ei vastannut. Soini jätti puoliväliin.
Siinä missä muut ilmaisivat pitävänsä nykyistä aborttilainsäädäntöä riittävänä vastauksena tähän ongelmaan, Soini totesi kahteen kertaan, että elämä on pyhää.
Elämä on pyhää. Se oli uskonnollinen arvoarvostelma. Mutta poliittinen lause ja vastaus esitettyyn kysymykseen se ei vielä ollut.
Itsekin allekirjoitan tuon lauseen täysin. Koska uskon Luojaan, uskon että elämä on pyhää. Soinin tavoin haluan myös välillä sanoa sen ääneen.
Mutta mitä siitä seuraa? Soini ei kertonut meille, mitä hänen mielestään politiikan saralla seuraa siitä, että elämä on pyhää. Toimittajatkaan eivät haastaneet keskenjäänyttä lausetta. Tyydyttiin vain, että siinä se oli.
Eipä ollut. Kukaan ei tiedä vieläkään, mitä poliittisia johtopäätöksiä lauseesta vedetään, vai vedetäänkö mitään. Elämän pyhyyden argumenttia voi painottaa ja soveltaa eri tavoin. Esimerkiksi:
a)elämä on pyhää, en hyväksy aborttia oman elämäni ratkaisuna
b)elämä on pyhää, ja joudun priorisoimaan vaikeiden valintojen välissä tämä mielessäni ja arvioimaan kenen elämää tämä koskee eniten
c)elämä on pyhää, en äänestä koskaan abortin puolesta mutta en ohjaa muiden äänestyskäyttäytymistä
d)elämä on pyhää, en ole mukana hallituksessa joka sallii abortin – teen tästä tarvittaessa hallituskysymyksen
Miten hän aikoo arvioida sitä, jäi ilmaan. Tuleeko tästä hallituksenmuodostamisen kynnyskysymys? Tai minkäänlainen poliittinen pelimerkki? Ellei hän sano sitä selvästi vaalikeskustelussa, miten sen saamme selville?
Miksi tästä on puhuttava?
Kommunikaation tähden. Euroopassa opittiin jo 1600-luvulla, veristen uskonsotien uuvuttamina, ettei uskontunnustuksilla kannata argumentoida poliittisilla tantereilla. Ne antavat tärkeitä elämänohjeita ja elämää koossapitävän arvoperustan kannattajilleen mutta yritykset tehdä näistä yhteiskuntamoraalin ja valtiollisen järjestyksen pohja ovat johtaneet uskonsotiin, verenvuodatukseen ja loputtomiin tulkintakiistoihin.
Poliittiseksi kysymykseksi tuli 1600-luvun kahinoiden jälkeen, mistä sitten saadaan rauha ja yhteinen pohja, jos ihmisillä on eri käsitykset siitä, mitä on hyvä elämä. Tämä on edelleen meidän kysymyksemme.
Yhteiskuntasopimusteoreetikot kääntyivät tuolloin luonnollisen järjen puoleen: jos yhteisestä elämäntavasta ei päästäkään sopuun, niin rauhanomaisia oloja edistävän hallitusvallan pääteemoista sentään. Etsittiin, mikä maksimoisi yhtä aikaa yhteiskunnallisen järjestyksen, hyvinvoinnin, suvaitsevaisuuden, vapauden ja yksilön autonomian. Ja niistä on keskusteltava järkeen ja oikeustajuun vetoavin argumentein, sillä sen pohjan kaikki toivottavasti voivat jakaa.
Miksi tämä on tärkeää? Usko on minulle arvokas asia. Kunnioitan samaa Soinissa, ja jopa näen, että hänen persoonallinen karismansa ja poliittinen voimansa nousee vahvasta arvomaailmasta. Minusta on hienoa, että hän myös sen näyttää. Mutta sen arvomaailman poliittisen soveltamisen kanssa kannattaa olla tarkka ja varovainen. Ollaan alueella, joka ei syvimmiltään ole lain sanktioin ja määräyksin edistettävissä.
Enkä haluaisi, että uskonnon epätarkan käytön ja soveltamisen myötä uskonnollinen eetos voidaan joskus myöhemmin vetää viemäristä yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Pohjimmiltaan kristinuskossa on kyse vapauden ylistyksestä. Filosofi Sören Kierkegaard kuvasi, että sama Jumala ”joka voisi asettaa kätensä raskaana maan päälle, tekee kosketuksestaan niin keveän, että luotu olento saa itsenäisyyden.” Meidän poliitikkojenkin kannattaa se muistaa.
