Aamulehden haastattelusarjassa Puolue, mihin menet on arvioitu eduskuntapuolueita. Näissä merkeissä Aamulehden toimitus lähestyi minua ja pyysi kirjoittamaan seitsemän pointtia entisestä puolueestani Kristillisdemokraateista. Tässä oma näkökulmani joukkoon, jonka riveissä aloitin sitoutumattomana ehdokkaana europarlamenttivaaleissa vuonna 1999. Kuten näkyy, tarkastelen kridejä sekä lämmöllä että kriittisyydellä. Lainaan Aamulehden juttua sellaisenaan:
1. Hyvä tuote, periaatteessa
Kristillisdemokraateilla on loistava konsepti ja ideologia puolueena. Se voisi olla nykyistä huomattavasti suurempi vaikuttaja keskustaoikeistolaisen eurooppalaisen puolueperheen osana.
Ideologia on kuin Saksan CDU:lla: sosiaalinen markkinatalous, realistinen ihmiskuva ja järkevä ympäristöpolitiikka – periaatteessa. Se vain ei pääse näkyviin uskonnollisen sanoman läpi.
2. Kompastuu paikalliskulttuuriin
Suomessa kd:lla on rakenteellinen ongelma: suoran henkilövaalin ja yksilöllistä uskonnollisuutta korostavan protestanttisen kulttuurin yhdistelmä on tulenarka. Sisarpuolueet Ruotsissa ja Norjassa voivat listavaalilla panna kuriin liian villit ehdokkaat.
Suomessa riski on aina se, että ehdokkaat karkaavat tekemään uskonnollisia kampanjoita. Tällainen ehdokas hallitsee helposti puolueen julkikuvaa mediassa ja ottaa puolueen panttivangikseen.
3. Kalliomaa, ei Kallis
Puolue tavoitteli selkeästi asialinjaa puoluesihteeri Milla Kalliomaan aikana. Hän oli varsinainen tekijä puolueen vuosituhannen vaihteen menestyksen takana, eikä Bjarne Kallis, kuten usein kuvitellaan.
Kallis oli keulakuva ja hurmuri, mutta johtajana sattumanvarainen ja tunteikas. Hän ei jaksanut ajatella puolueen systemaattista johtamista; luovana talousajattelijana hän kyllä loisti.
4. Poliittinen kvartaaliahneus
Kun puolue oli vaihtanut nimensä Kristillisestä liitosta Kristillisdemokraateiksi, vanhoillinen siipi kaipasi hyvitystä. Silloin Kallis teki pari ratkaisevaa virhettä, keskittyi lepyttelemään vanhoillisia eikä sietänyt muodollisiakaan tappioita.
Poliittisesti Kallis oli kvartaalitalousmies, joka ei kestänyt ajatusta, että puolueen kannatus notkahtaisi hetkeksikään nimenmuutoksen takia. Näin olisi pitänyt antaa tapahtua, jotta uudistuva puolue olisi saanut uutta kannattajakuntaa. Nyt puolue jakaantui entistä voimakkaammin kahtia.
5. Jumala vaaliveturina
Myös vuosien 2003 ja -04 vaaleissa tehtiin virheitä. Vaaliliitto perussuomalaisten kanssa takasi Timo Soinille eduskuntapaikan ja pudotti kristilliset kokonaan Uudellamaalla. Kd oli vahingossa kasvattamassa kyytä povellaan. (Vasta Sari Essayahin eurovaalivoitolla 2009 kd sai perussuomalaisilta korvauksen 2003 vuoden palveluksesta.)
Saarnaaja Leo Meller vaikutti voimakkaasti helsinkiläisehdokas Pekka Reinikaisen takana, ja tämän kampanja oli voimakkaan uskonnollinen. Vaalimainonnassa vedottiin Jumalan mielipiteeseen tavalla, johon oletin Kalliksen vaalien jälkeen puuttuvan. Näin ei tapahtunut, Kalliksen mukaan tarvittiin kaikki äänet.
Siksi puolue ei suostunut vielä syksyllä 2003 laatimaan vaalimainonnan eettisiä sääntöjä, minkä seurauksena itse päätin kieltäytyä euroehdokkuudesta ja jättää puolueen.
Eurovaaleissa 2004 isku osui Kallikseen itseensä. Nyt Mellerin kampanjakirjeissä Reinikainen oli ”ainoa Pyhän Hengen suosittelema ehdokas Eurooppaan”. Reinikainen sai lopulta enemmän ääniä kuin puheenjohtaja itse. Aiemmin Kallis oli kiistänyt kyseisen kampanjoinnin olemassaolon, ja väitti minun keksineen koko asian. Nyt kun tilanne toistui ja vuosi julkisuuteen, hän koki kiusallisen imagotappion, ja oli käytännössä pakotettu vetäytymään puheenjohtajan paikalta.
6. Kirkkojen tontille
Kalliksen tilalle tuli Päivi Räsänen, lääkäri ja Reinikaisen hengenheimolainen. Sinänsä ahkera ja ammattitaitoinen poliitikko on johtanut puoluetta takaisin vanhoilliseen suuntaan, pois Kalliomaan ja Kalliksen linjalta.
Räsänen astuu huomaamattaan kirkkojen varpaille, kun ei malta pidättäytyä julistamasta. Hän ei tunnu tunnistavan sitä hengellistä hygieniaa, mitä kristillisen puolueen viisas johtaminen vaatisi. Hän hallitsee sen teoriassa, muttei käytännössä. Seurauksena on ihmisten mielikuvissa uskonnollista legalismia, yhdistelmä huonoa teologiaa ja huonoa politiikkaa.
7. Essayah esiin
Kd:n päivät eivät kuitenkaan ole luetut. Sillä on hyvä ja sitoutunut kannattajakunta ja terve perusideologia. Räsäsen aika on pian ohi. Presidentinvaaleihin puolueen kannattaisi asettaa ehdolle Räsäsen sijasta asiapoliitikkona profiloitunut lahjakas EU-parlamentaarikko Essayah.
Eduskuntavaaleissa tullaan kuitenkin vielä näkemään kiusallisia irtiottoja; veikkaan, että Mika Ebeling Helsingissä saattaa tehdä sen aborttikampanjalla.
Puolue, mihin menet? 7/7
Aiemmissa osissa Jörn Donner arvioi sdp:tä, Eero Paloheimo vihreitä, Yrjö Rautio vasemmistoliittoa, Seppo Huhta kokoomusta, Seppo Lahtela keskustaa ja Jiri Keronen perussuomalaisia.
Kuka nyt
Eija-Riitta Korhola
Lahdessa 1959 syntynyt, nyt Raaseporissa asuva EU-parlamentin jäsen on filosofian lisensiaatti ja valmistelee väitöskirjaa ilmastopolitiikasta.
Kolmen nyt jo aikuisen lapsen äiti nousi poliittiseen tunnettuuteen EU-vaaleissa 1999 päästyään sitoutumattomana parlamenttiin kristillisen liiton listalta. Liittyi sittemmin puolueeseen ja valittiin puoluesihteeriksi puolueen vaihdettua nimensä kristillisdemokraateiksi.
Siirtyi kokoomukseen 2003 ja tuli valituksi europarlamenttiin sen riveistä 2004 ja 2009 sekä oli puolueen varapuheenjohtajana 2006-10.
Kuka olisi turvallisin Green Dealin vastustaja seuraavissa EU -vaaleissa?
Minä olen!
Hienoa kun vastasit. Vaalit salaiset. Kiitos!