Arvoisa puhemies,
Pohjois-Kaukasian alueen tunnetuin ja väkivaltaisin selkkaus on Tshetshenian ensimmäisestä sodasta vuonna 1994 alkanut konflikti. Se jatkuu yhä, joskin laajentuneena erityisesti Dagestaniin ja Ingusetiaan. Ottamatta kantaa missä määrin kyse on "vapaussodasta", "terrorismin vastaisesta sodasta" tai missä määrin jostain muusta, emme voi kieltää totuutta lähes sadasta tuhannesta sisäisestä pakolaisesta ja erittäin heikosta ihmisoikeustilanteesta.
Viime vuonna Sakrahovilla palkitsemamme ihmisoikeusaktivistit ovat kantava voima ihmisoikeusjärjestö Memorialissa, jolla on Pohjois-Kaukasiassa merkittävä rooli. Joulukuussa palkintoa noutaessaan Oleg Orlov vastasi työnsä vaaroja koskevaan kysymykseen että "suurin ongelma on se että uhka tulee valtion edustajilta." Näitä hänen sanojaan harva epäilee.
Anna Politkovskaja tunnettiin erityisesti tshetshenialaisten ihmisoikeuksien puolestapuhujana, Lontoossa myrkytetty venäläisagentti Litvinenko oli arvostellut Venäjän toimia Tshetsheniassa, ja viime vuonna murhattu Natalia Estemirova paljasti turvallisuuspalveluiden osallistumisen väkivaltaisuuksiin ja teloituksiin niin ikään Tshetsheniassa. Listaa vastaavista edelleen selvittämättömistä murhista voisi jatkaa vielä pitkälle.
Siksi on ensisijaista että myös Euroopan unioni jatkaa näiden asioiden esille nostamista neuvotteluissaan Venäjän kanssa ja pyrkii kaikin keinoin vauhdittamaan kahdenvälistä ihmisoikeusdialogia. Euroopan unionin ja Venäjän federaation suhteiden kehittyminen strategiseksi kumppanuudeksi toisi kiistämättä etuja molemmille.
