Korhola vastaa Sipilän kolumniin: Emme aina äänestä siitä mistä meidän luullaan äänestävän (HS mielipide)

20.2.2010

Annamari Sipilä (HS 21.2.10) antoi ymmärtää, että EU:ssa on – suomalaismeppienkin joukossa – huomattava joukko edustajia, jotka eivät sallisi naisen päättää itse omasta ruumiistaan tai sallisi heille ilmaista raskaudenkeskeytysnevontaa. Kolumnissa raportoitiin meppien äänestystä tasa-arvovaliokunnan mietinnöstä, joka koski naisten ja miesten tasa-arvoa Euroopan unionissa.

Nyt on kyllä turha etsiä vikaa itsestään, kun se on ilmiselvästi kolumnistissa. Hän veti äänestyksestä johtopäätöksiä, joita ei ole mahdollista vetää.

Äänestimme asiasta, josta EU ei päätä. Näin ollen emme tosiasiallisesti ottaneet kantaa aborttiin tai raskaudenkeskeytysneuvontaan. Otimme pikemminkin kantaa siihen, saako EU ylittää toimivaltaansa alueelle jossa toimivaltaa ei ole. Monet vastasivat, ettei saa. Minä ainakin tein niin, samoin ryhmäni EPP, joka perusteli kantansa juuri näin.

Europarlamentille on melkoinen poliittinen ongelma, että agendallemme tuodaan asioita, jotka eivät sinne kuulu. Tietyt poliittiset ryhmät pyrkivät jatkuvasti kiertämään sovitun toimivallan jaon, ja tuomaan jäsenmaille kuuluvia asioita uudelleen ja uudelleen parlamentin päätettäviksi – eli luomaan parlamentin kannalla painetta jäsenmaille. Koska ne usein ovat itsessään hyviä ja kannatettavia asioita, mepit joutuvat jatkuvasti kiusalliseen ja populistiseen julkisuusansaan: Äänestänkö vastaan – ja saan niskaani väärän leiman hyvien asioiden vastustajana? Äänestänkö puolesta – ja petän jäsenmaille annetut lupaukset ja hivutan EU:n toimivaltaa yli sovittujen rajojen? Äänestänkö tyhjää – otan aatteettoman vellihousun leiman? Yksikään vaihtoehto ei ole hyvä.

Minä näet paitsi kannatan naisen oikeutta päättää ruumistaan, myös jäsenmaan oikeutta päättää linjauksistaan itse. Kunnioitan sitä niin paljon, että aina kun jäsenmaiden varpaille astutaan, äänestän joko vastaan tai tyhjää. Kuvitellaan päinvastaista tilannetta: jos EU olisi kieltänyt abortin tai aborttineuvonnan jossakin jäsenmaassa, joka sen sallii, olisin yhtä lailla äänestänyt esitystä vastaan.

On vain muutama kuukausi siitä, kun Irlanti päätti hyväksyä kansanäänestyksessä Lissabonin sopimuksen. Parlamentin suurin ryhmä EPP käytti paljon aikaa ja voimavaroja rohkaistakseen Irlantia hyväksymään sen. Keskeisin pelonaihe Irlannissa kautta vuosien on ollut kansallisen itsemääräämisoikeuden menettäminen tietyissä eettisissä kysymyksissä, ja ryhmämme on sitoutunut kunnioittamaan jäsenmaiden omaa rajanvetoa. Siksi pidämme sanoistamme kiinni: on asioita, joihin ei EU-tasolla sovi puuttua.

Olisi reilua, että edes EU-asioihin perehtynyt toimittaja vaivautuisi myöntämään sen, ettemme tällaisissa tilanteissa ota välttämättä kantaa itse asiaan vaan sen raameihin eli EU:n toimivallan rajoihin.

Mutta, kuten tiedetään, politiikka on monimutkaista ja hankalaa. Vetäessään mutkat suoraksi Sipilä tuli johtaneeksi harhaan.

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *