Vaalirahakohun myötä kansalaisten luottamus poliitikkoihin on kyselytutkimusten mukaan vähentynyt. Lehdistö vaatiikin poliitikolta oikeutetusti avoimuutta vaalirahoituksen suhteen.
Olen vakuuttunut, että poliitikot olisivat valmiit suurempaan avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. Siihen on hyvät syyt: politiikan arvostuksen lasku kostautuu lopulta sekä poliitikoille itselleen että yhteiskunnalle.
Avoimuuteen tarvitaan kuitenkin rehellisten poliitikkojen lisäksi myös vastuullista ja lukutaitoista mediaa. Ainakin eurovaalien budjetteja koskeva uutisointi on osoittanut, että tässä kohden järjestelmä pettää pahasti.
Eurovaalien yhteydessä oli ensimmäisen kerran mahdollista tehdä vapaaehtoinen vaalirahoituksen ennakkoilmoitus. Innostuin mahdollisuudesta tarjota hyvää poliittista kuluttajansuojaa: äänestäjä saisi ennalta tietää, millä hinnalla hänen ääntään itse kussakin piirissä yritetään ostaa. Onko sillä väliä vai ei, sen päättäisi äänestäjä. Laadin ennakkoilmoituksen heti kun se oli mahdollista. Luulin tehneeni oikein ja hyvin.
Median reaktio oli kuitenkin masentava. Sen sijaan että toimittajat olisivat analysoineet tietoja asiallisesti, alkoikin osoittelu ja paheksunta: budjetteja päiviteltiin ja rahalähteitä arvuuteltiin – omalla kohdallani myös liioiteltiin, kuten tv-uutisissa jopa kaksinkertaiseksi.
Ilmoittamatta jättäneet unohdettiin vertailuista kokonaan. Eikö juuri vaitonaisuus olisi ollut asia, mihin median olisi ollut syytä kiinnittää huomiota? Semminkin kun jokaisen nähtävissä oli, että juuri ennakkoilmoituksen tekemättä jättäneillä ehdokkailla oli massiivisimmat mainoskampanjat, mikä lopullisten vaalirahoitusilmoitusten jälkeen vahvistui.
Koko vaalikampanjan ajan nämä ehdokkaat selvisivät rahoituksensa setvimisestä, kun taas ilmoituksensa laatineita riepoteltiin.
Nyt kun lopulliset vaali-ilmoitukset on jätetty, ihmettelyni jatkuu. Vaikka eurovaaleissa nähtiin ilmiselvästi myös yli kahdensadan tuhannen euron kampanjointia, lehdistö ei kummastele pieniä ilmoitettuja lukuja. Alan ammattilainen, JCDecauxin toimitusjohtaja, vahvisti julkisuudessa (HS 4.6.09) suurimman abribuskampanjan olleen sadantuhannen euron luokkaa, ja ennakoi näin suurimpien kokonaisbudjettien yksittäisillä ehdokkailla nousevan satoihin tuhansiin euroihin.
Lehdistö ei myöskään tunnu kysyvän, mistä massiiviset paikallisyhdistysten tai yksityiset panokset ovat peräisin. Sen sijaan meteli on suuri, jos tukijoina ovat olleet yritykset muutaman sadan euron seminaarilipuillaan.
Tapahtuneesta saattoi valitettavasti oppia vain yhden läksyn: avoimuus ei kannata. Isojen pelaajien loistaessa poissaolollaan ehdin keskikokoisella budjetillani saada ”ison rahan teollisuusmepin” ja ”maksetun naisen” leiman. Seuraavalla kerralla, jos ehdolla olen, en tee ennakkoilmoitusta. Lopullisen ilmoituksenikin teen viime hetkellä, jolloin vatvomiseen on jo väsytty.
Sääli, sillä tarvitsemme politiikkaa ja luottamusta sen tekijöihin. Ellemme halua vain rikkaiden ihmisten tai julkkisten toimivan lainsäätäjinä, tarvitaan myös hyvin toimivaa ja avointa vaalirahoitusjärjestelmää.
