Eilen purin harmiani, kun STT antoi väärää tietoa kampanjabudjetistani. Tänään sen teki kaksin verroin hullummin YLE.
Olen asianmukaisesti tehnyt vaalikampanjan ennakkoilmoituksen. Kampanjabudjetti noin 60 000 euroa, josta tavoitteena saada lahjoituksina 50 000 euroa siten että yrityksiltä ja etujärjestöiltä kertyisi 40 000, loput yksityisiltä. Toistaiseksi olen saanut kasaan noin 35 000 euroa, loput rahoitan lainalla.
Kuuden tv-uutisissa sanottiin, että Korholalla ja Metsolalla on yli sadan tuhannen kampanjat. Soitin YLEen ja ihmettelin, mistä moinen luku. (Tunnustan etten ollut aivan näin rauhallinen).
Toimittaja ei oikeastaan tiennyt:
– No kun Metsolalla oli.
– Miten se minuun liittyy, mistä olet saanut tuon luvun?
– No minulla on täällä papereissa luku 50 000 euroa.
– No miten se sitten tuplaantui reilusti?
– Vähän kärjistin, minun vikani, olen pahoillani.
– Vähän kärjistit? Minun on pakko kirjoittaa tuo oikein ylös.
Vaaleihin on kaksi päivää aikaa. Virheelliset uutiset eivät ole pikkujuttu. Media moralisoi vaali-ilmoitusten jättämisen vähäisyyttä. Ei olisi oikein varaa, jos ei edes osaa lukea niitä.
Väitän, että jos tulen valituksi, kampanjabudjettini on yksi läpipäässeiden pienimpiä Repoa ja Soinia lukuun ottamatta. Mutta kuka sitä nyt ajattelee, kun uutiset ovat mitä ovat.
Mitä tästä voi oppia? En enää ikinä tee ennakkoilmoitusta, siitä saa vain kuraa niskaan. Kalleimmat kampanjat ovat varmasti 300 000 euron paikkeilla. Ne näkyvät myös selvästi katukuvassa – siitä ei tarvitse paljon arpoa. Mutta kun niitä ei ole ilmoitettu, niitä ei ole. Sen sijaan keskikokoisella budjetilla toimiva saa isonrahannaisen leiman.
Halpaa.
