Mikä määrä kuittailua on tullut siitä, kun sain vime vaaleissa viisisataa euroa Pohjolan Voimalta, joka osallistui vaaliseminaariini. Kyseinen energiayhtiö tekee paitsi tuulivoimaa, myös ydinvoimaa. Myös vihreiden vaalikassaa PVO on kartuttanut, mutta jostakin syystä juuri minä sain maksetun naisen ja lobbarin leiman.
Ydinvoimakantani tarkistin uudelleen 2000-luvun alussa, kun tajusin muutamia faktoja: sen alasajo lähes systemaattisesti nostaa fossiilisen energian määrää. Se on puhdas ja turvallinen tuotantomuoto, joka on sitoutunut huolehtimaan omista jätteistään, toisin kuin fossiiliset. Se ei pilaa ilmanlaatua, toisin kuin puunpoltto. Se on itsessään kannattavaa, toisin kuin tuulivoima.
En pidä sitä täydellisenä, niin kuin en mitään tässä maailmassa mutta se on energiapolitiikan pienempi paha, jonka on syytä olla osa energiapalettiamme.
Tuulivoimaakin kannatan, aina kun se on tehokkaassa käytössä. Se on nerokas ratkaisu nollata päästöjä varsinkin silloin, jos säätövoiman ongelmaa ei synny. Näin on esimerkiksi, jos tuulivoimalla tehdään vetyä tai jos yksittäinen turpiini jauhaa vaikkapa neonvalomainoksen akkuihin sen tarvitseman sähkön.
Sen sijaan ihmettelen suuresti sitä kaksinaismoralismia, joka tuulivoimateollisuuden lobbyyn liittyy. Sen epäpyhää allianssia ei jostain syystä nosteta esiin. Yritysjohtajat ovat liittoutuneet poliitikkojen ja tutkijoiden kylkeen vaatimaan nopeita toimia ilmaston lämpenemistä vastaan. Tällainen lobbaus ei totisesti ole intressejä vailla, varsinkaan tapauksissa, joissa poliitikoilla itsellään on omistusosuus uusiutuvan energian yhtiöistä. Ei pitäisi hämmästyä siitä, että ne jotka saavat eniten voittoa, ovat juuri niitä, jotka kovimpaan ääneen vaativat poliitikoilta toimia uusiutuvien lisäämisessä.
Al Gore on hyvä esimerkki. Hän on yhtä aikaa poliitikko, ilmastolobbari ja puheenjohtaja yksityisessä yrityksessä, joka sijoittaa tuotteisiin, joita ilmastosäikähtänyt maailma ostaa. Goren vihreän investoinnin firma varoittaa Yhdysvaltain talouden kohtaavan suuria riskejä, jos ei pian sijoiteta hiilimarkkinoiden luomiseen ja uusiutuviin.
Meille kerrotaan, että satsaus uusiutuviin on merkittävä tapa vastata ilmastonmuutokseen, huolimatta ylenpalttisesta todistusaineistosta siitä, että se ei läpäise perustavaakaan kustannushyötytestiä. Sen kannattavuus on toistaiseksi keinotekoista ja perustuu syöttötariffeihin, jotka maksatetaan kuluttajilla.
On vaikea nähdä, miten sellaisen kuplan varaan voisi uutta kestävää taloutta rakentaa. Kysymys kannattavuudesta on perustavaa laatua oleva reaalitalouden seikka, jota ei pitäisi ohittaa.
Maailman suurin tuuliturbiinien valmistaja Vestas on Kööpenhaminan ilmastoneuvoston jäsen. Vestas vaatii hallituksia investoimaan voimakkaasti tuulivoimamarkkinoihin. Se sponsoroi CNN:n "Climate in Peril"-tuotantoa. Ohjelma tukee puolestaan poliitikkoja, jotka linjauksillaan puolestaan lisäävät Vestasin tuottoa.
Tuulivoiman sanotaan tarjoavan satojatuhansia uusia työpaikkoja, mutta sen vaikutusta muulle taloudelle nostetaan harvoin esiin. Espanjaa on mainostettu globaalina esimerkkinä sen antaessa taloudellista tukea uusiutuvan energian yrityksille vihreiden työpaikkojen luomiseksi. Mutta espanjalaistutkimus (tässä linkki akateemiseen tutkimukseen http://www.juandemariana.org/p?ewable.pdf ) osoittaa, että jokainen uusi uusiutuvan energian työpaikka maksaa Espanjalle 2,2 perinteistä työpaikkaa. Sähkön hinnan kallistuessa merkittävä määrä teollisuutta siirtyy pois. Mutta puhdistuuko maailma kokonaisuuden kannalta, on ydinkysymys.
Toistaiseksi uusiutuvan energian työpaikat siis kannibalisoivat muita töitä. Onko näin jatkossa, riippuu merkittävästi siitä, miten ja millä aikataululla aurinkoenergian hyödyntämisessä edistytään. Tuulesta suurimittaisiin edistysaskeleisiin ei yksinkertaisesti ole.
