Kansa rakastaa Timo Soinia. Ja saakin rakastaa, en minä ole siitä nyreissäni. Rakkautta ei ole koskaan tässä maassa liikaa.
Mutta kyllä asioista silti pitäisi puhua rehellisesti, myös älyllisesti rehellisesti.
Tänä aamuna Helsingin Sanomien toimittaja kysyi pressiaamiaisella, mitä ajattelemme Soinin ehdokkuudesta.
Totesimme, että on hankalaa vastata mitään, sillä ilmiötä ei ole mitään syytä nostaa. Ja kun vastaamme, tiedämme että niin tapahtuu. Vertasin, että Soinin poliittinen retoriikka muistuttaa Kummeleita. Hauskaa havainnointia ja irtolauseita, joita on kiva toistella. Ja joita kansa ja toimittajat osaavat odottaa.
Sanottakoon, että pidän Kummelista juuri siksi. Tiedän mitä saan. Mutta politiikka on muutama astetta vakavampaa asioiden hoitoa.
Minä itsekin ihailen Timon mehevyyttä – siitä pitäisi vain toimittajien innostuksensa jälkeen tehdä pari vakavaa jatkokysymystä. Muuten koko keskustelu perustuu irtonaisiin heittoihin. Hauskoihin kyllä, myönnän.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Soini on jo ennalta tunnustanut olevansa menossa vajaaksi kahdeksi vuodeksi ottamaan EU:sta selvää ja haistelemaan ilmaa. Parin vuoden päästä hänet siis korvaa joku toinen, ja jälleen on sisäänajon aika. Olen ihmetellyt, miten vaivattomasti tämä on nielty ja vaalivoitto jo julistettu.
Käytännössä tämä asetelma tarkoittaa, että suomalaisilla on yksi vakava edunvalvoja vähemmän. Kyseessä on kallis opintoretki, ja tällä opintoretkellä ehdokas varmistaa, että hän tulee huonojen uutisten kanssa myös takaisin: Sekava talo, ei siellä mitään saada aikaan. Mihinkään muuhun johtopäätökseen ei niissä asetelmissa voi tullakaan. Johtopäätös sisältyy niin sanotusti jo premisseihin.
Tämä on outo ja vähän epäreilu tapa edistää EU-kriittisyyttä: Soinin tuleva poliittinen ryhmä parlamentissa on pieni, aika liian lyhyt. Muutenkin on niin, että EU:n vastustaminen kannattaisi tehdä neuvoston puolella. EU:lla ei ole kompetenssikompetenssia, mikä tarkoittaa sitä, ettei EU voi itse päättää mistä se päättää vaan jäsenmaat määrittelevät sille sen vallan rajat. Siitä pitää siksi keskustella jäsenmaan tasolla. Parlamentti tekee puolestaan juuri sitä, mitä se on pantu tekemään: merkittävä määrä sitovaa lainsäädäntöä yhteispäätösmenettelyssä neuvoston kanssa, ja tämä lainsäädäntö tulee voimaan jäsenmaissa.
Siksi niiden, jotka ovat tyytymättömiä EU:sta tulevaan lainsäädäntöön, kannattaisi äänestää niitä, joilla on mahdollisuuksia sen sisältöön myös vaikuttaa.
