Strasbourgin aamu alkaa meppiaamiaisella, josta olen kertonut aivan erikseen. Siitä alkoi oma Kummeli-juonensa, jota saa vain arvuutella, kuinka pitkään se kestää. STT:n toimittaja antoi viisaan neuvon: jos ette halua tällaisia juttuja, älkää käyttäkö niin värikästä kieltä. Hyvä on. Se oli minun syyni. Ja näitä tulee. Poliitikko Daavid, joka varta vasten psalmeissa rukoili, että Herra asettaisi hänen suulleen vartijan, on henkilö johon minun on helppo samastua.
Strasin viikko on poikkeuksellisen lyhyt, sillä minun on mentävä Yrjönpäivän bileisiin Bottalle, jossa kampanjani käynnistyy oksennuspussinäyttelyn ja konsertin merkeissä. Käyn kysymässä kuljetuksista vastaavasta toimistosta, monelta on lähdettävä jos haluaa ehtiä Frankfurtin 19.10 lähtevään koneeseen. Puoli viisi, vastaa virkailija, ja minä ihmettelen että onko hän varma, kone siis lähtee 19.10. ”On on, sillä nyt kyseessä ei ole bussi vaan taksi, ja siinä tulee toinenkin suomalainen, Sirpa Pietikäinen”. Riemastun, sillä tajuan että ehdin vielä lenkille, ja lähden juoksemaan äänestysten jälkeen puistoon tunniksi. Siellä kukkii kaikki: tulppaanit, syreenit, jasmiinit, omenapuut, orvokit – tuoksu on huumaava ja ihmiset ottavat aurinkoa nurmikolla.
Puoli viideltä lähdemme matkaan Sirpan kanssa. Juttelemme kaikenlaista, vähän nukunkin. 40 kilometriä ennen Frankfurtia katson kelloa ja järkytyn: se on varttia vaille seitsemän ja kone lähtee 25 minuutin päästä. Nyt vasta, oivallan että virkailija teki tunnin virhearvion.
Sirpa ehtii täpärästi Finnairin koneeseen mutta minä olen omastani myöhässä ja joudun ostamaan uuden lipun – yli tuhat euroa ja aivan turhaan. Pääsen kotiin vasta kahden jälkeen yöllä. Nyt on pakko levätä, sillä huomisissa Yrjönpäivän bileissä ei saa heikottaa.
