Maanantaina sain takaisin seuraani Shahbaz Bhattin, joka oli palannut takaisin Berliinistä ja Tukholmasta. Hän oli tavannut Angela Merkelin kabinettipäällikön Hermann Groehen, ja Ruotsissa hän puhui parlamentin ulkoasiainvaliokunnalle. Huomenna hän palaa Pakistaniin tavattuaan ensin Martti Ahtisaaren.
Shahbaz oli onnellinen vaiherikkaasta viikostaan Euroopassa ja toivoi että tulisin vaalien jälkeen Pakistaniin. ”Tällä kertaa tapaat presidentin ja pääministerin”, kannusti Bhatti. Edellyttäen tietysti, ettei valta keikahda sillä välin. Kun viimeksi olin Pakistanissa, olosuhteet olivat toisenlaiset. Olin maassa oppositiojohtajan kutsusta, mutta hänkin ohjasi vierailua Dubaista käsin ja Bhatti oli käytännön isäntä. Lounastimme Kappelissa ennen kuin kiirehdin Brysselin lennolle.
Tulossa on pirstaleinen viikko, sillä ryhmämme jatkaa kokousviikkoa opintopäivillä Varsovassa, jonne lennän tiistaina.
Vaalikampanjan motto vaivasi minua yhä. Soitin Jorille, joka on viisas ja vakaa. En voi olla pitämättä häntä poliittisena isänäni, vaikka mies on iältään viisi vuotta nuorempi. Reilut kymmenen vuotta sitten hän houkutteli minut politiikkaan, tuli Brysseliin avustajakseni puolueen lehden päätoimittajan paikalta ja siirtyi kanssani Kokoomukseen jättäen taakseen kokonaiset 25 vuotta KD:ssa. Nyt Jori vaikuttaa Euroopan paperi- ja selluteollisuuden kierrätysjohtajana. Jori ehdotti, että järjestäisimme vaaliteemoja koskevan aivomyrskyn pizzan äärellä. Näin tapahtui ja annoimme myrskytä vapaasti. Jorin seura on perusteellisen terapeuttista, aina. Kyllä helpotti.
Jos saamme vaalikassaan rahaa, teemme lehden, ja kuten aina, Jori on luvannut taittaa sen.
