Näinä päivinä vapaa-aikaa ei ole hetkeäkään. Siitä pitävät huolen paitsi vaalit, myös vaalikoneet. Eivät kymmenkunta vuotta sitten eläköityneet poliitikot osaa edes aavistaa, millainen riesa nuo nykyään ovat.
Vaalikoneet ovat karanneet käsistä. Kymmenen vuotta sitten niitä oli suunnilleen kolme: Hesari, YLE ja MTV3. Sitten homma levisi täysin. Ei riitä, että erilaiset pienet lehdet ja järjestöt järjestävät omat vertailunsa, myös yksittäiset kansalaiset ja ehdokkaat ovat hurahtaneet samaan. Viimeksi eräs eurovaaliehdokas haastoi muut mittaamaan hiilijalanjälkensä – kampanjakeino, joka valitettavasti romahtaa ajanpuutteeseen. Herra ymmärräthän, meillä ei ole aikaa.
Tässä käy kuin yksityisautoilussa. Asia, jonka piti sujuvoittaa liikkumista, jumittaa ihmiset ruuhkiin liikaa yleistyessään. En jaksa uskoa, että näihin riittää edes kävijöitä. Siksi puolueemme onkin suositellut, että täyttäisimme vain isoimmat ja antaisimme homman olla.
Pahinta on, kun yksityiset hyvää tarkoittavat ihmiset sanovat, että he tekevät ehdokkaiden vertailua omilla sivuillaan ja pyytävät meitä vastaamaan kysymyksiin. Eikä niihin vastata nopeasti, jos ne ovat tasoa ”mistä EU:ssa on kyse”. Älkää siis pahastuko – mutta ei!
Päivällä Varsovassa lounaan jälkeen halusin livahtaa kaupunkikävelylle – tahdoin vaellella juutalaisghettoissa, joista olen lukenut niin tavattoman monta kirjaa. Hotellin virkailija neuvoi reitin, ja löysin kuin löysinkin ghetton muurista kertovan maamerkin. Itse alue oli purettua ja uudelleen rakennettua valtaosin.
Kävelyltä tullessa palasin taas vaalikoneiden ääreen. Ärsyynnyin lisää, nyt Eurooppalaisen Suomen kysymyksiin. On niin raskasta vastata ja valita vaihtoehto, koska jokainen tuntuu väärältä – vasta selitys auttaisi, eikä niitä jaksa kirjoittaa. Ja pitäisikö vastata oikeasti rehellisesti vai pintapuolisesti, olettaen koneeseen vastaajan ymmärryksen asiasta. Kerron esimerkin.
Kysytään, pitäisikö säätää EU-tason direktiivin naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi. Kukapa ei sellaista haluaisi vastustaa? Jos vastustan ideaa, luullaanko että kannatan väkivaltaa? Onpa pirullista.
Kaunis ajatus, mutta tarvitseeko tosiaan kaikkea viedä EU-tasolle? Sitä paitsi tällainen direktiivi ei saisi estää huomaamasta että myös miehiin voi kohdistua väkivaltaa avioliitossa. Entä henkinen väkivalta, jolla voidaan provosoida fyysistä?
Ylipäänsä Eurooppalaisen Suomen kysymyspatterin ongelma on, että vastaaja haluaisi kyllä kannattaa kaikkea kaunista maailmassa, mutta samalla ihminen pannaan ikään kuin kannattamaan sitäkin, että ne pitäisi hoitaa EU:n kautta. Nehän ovat kaksi aivan eri asiaa. Ja kuka sanoo, että ne tulisivat paremmin hoidetuksi? Tämä on hivuttavaa federalismia. Rehellisesti sanoen en pidä manipuloinnista, joka tässä tapahtuu.
Samoin kysyttiin, pitäisikö EU:n tehdä enemmän lasten hyväksi. Taas sama juttu. Olen lapsirakas mutta miksi viedä politiikan ylätasolle tällaiset asiat? Paitsi tietysti lapsikaappausten hälytysjärjestelmässä, jota olen ajanut.
Asiat pitää päättää mahdollisimman lähellä niitä joita ne kokevat. Tätähän on subsidiariteettiperiaate. Vain asiat, jotka tulevat paremmin hoidetuksi ylätasolla, on vietävä sinne. Siksi pitäisin jatkossakin painopisteen sisämarkkinoissa ja ympäristölainsäädännössä.
Myös ilmastopolitiikkaa koskeva kysymys on hankala. Pitäisikö EU:n olla kunnianhimoisempi? Totta kai, ongelma on vakava. Ai mutta kunnianhimo tarkoittaakin kovempia päästötavoitteita, siinäkin tapauksessa, jos muut eivät ole mukana. Mitä kunnianhimoista siinä enää on, sehän pahentaa vain asiaa ajaessaan teollisuutta saastuttavampiin oloihin. Komissaari Verheugenin sanoin: Eikö ole typerää, jos EU vie saasteita ja tuo työttömyyttä.
