Yksi Euroopan Unionin suurimmista saavutuksista ja kantavimmista ideoista on ollut luoda sisärajaton alue, jonka sisällä vaikuttavat niin sanotut neljä vapautta: ihmiset, tavarat, palvelut ja raha saavat liikkua vapaasti. Kun tätä periaatetta johdonmukaisesti noudatetaan, syntyvät harmonisoidut sisämarkkinat samoine pelisääntöineen. Se tuntuu reilulta. Kansallisille politiikanalueille jää vielä runsaasti tilaa, mutta liikkuvan kansalaisen oikeudet pyritään turvaamaan.
Asia ei kuitenkaan ole aina yksinkertainen. Rahapelit ovat siitä yksi esimerkki. Kysymys on, katsotaanko ne normaaliksi taloudelliseksi toiminnaksi, joka pitää vapauttaa, vai voidaanko niitä säädellä kansallisin toimin, esimerkiksi erityisriskien vuoksi. EU:n komissio on pitkään luonut paineita, että nämä olisi tuotava sisämarkkinoille samojen pelisääntöjen piiriin. Suomi puolestaan kuuluu maihin, jotka haluavat rajoittaa pelaamista monopolein.
Maaliskuussa europarlamentti hyväksyi mietinnön online-rahapelien ohjesäännöistä EU:ssa. Sisämarkkinavaliokunnan varapuheenjohtajana olin saanut tehtäväkseni olla parlamentin suurimman ryhmän raportööri tässä erittäin lobatussa ja kiistanalaisessa asiassa.
Taustalla on vaikeasti hallittava asia, sillä nimenomaan internetissä tapahtuva pelaaminen leviää koko ajan. Komissio on käynnistänyt rikkomusmenettelyn kymmentä jäsenvaltiota vastaan selvittääkseen, ovatko niiden kansalliset rajat ylittävää pelaamista rajoittavat toimet yhteisölain vastaisia. Suomikin on näiden maiden joukossa.
Mietinnön alkuasetelma haastoi jälleen kerran kansallisen oikeuden päättää rahapelipolitiikasta. Nyt sopiva sauma käytäntöjen muuttamiseen nähtiin online-pelaamisen haastamisena vedoten netin kontrolloimisen hankaluuteen. Sen avulla olisi vähitellen pyritty koko rahapelimarkkinoiden Euroopan laajuiseen vapauttamiseen. Vaikeinakin talousaikoina tässä olisi pelinjärjestäjille ehtymätön kultakaivos. Parlamentti kuitenkin yllätti.
Hyväksymässään mietinnössä parlamentti torjui vapautushaaveet ja näyttää yhä vihreää valoa kansallisille erityiskäytännöille. Yhteisillä toimilla voidaan kyllä puuttua laittomiin käytäntöihin. Samoin kannatetaan yhteisiä standardeja online-pelaamiseen esimerkiksi ikärajojen osalta. Erityistä huolta kannetaan nuorista ja alaikäisistä pelaajista sekä peliriippuvaisista. Mutta markkinoita ei haluta vapauttaa yhteiseurooppalaisiksi.
Tappion kärsinyt vähemmistö puolestaan katsoi, että taas heikennetään sisämarkkinoiden periaatetta. Rahapelit nähdään tavallisena taloudellisena toimintana, johon tulisi soveltaa palveluiden tarjoamisen vapautta. He katsoivat myös, että online-pelaamisen vaaroja ei ole todistettu. Liberalisointia ajavat edustajat jättivät oman vaihtoehtoisen päätöslauselmansa, joka kaatui äänestyksessä.
Parlamentin enemmistö torjui sisämarkkina-argumentin: emme tulkitse rahapelejä tavanomaiseksi liiketoiminnaksi niiden erityisriskien, kuten sosiaalisten ongelmien, riippuvuuden, mahdollisen rikollisuuden ja rahanpesun vuoksi. Yksikään viranomainen ei pystyisi kontrolloimaan internetissä tapahtuvaa pelaamista koko Euroopan laajuisesti.
Prosessin aikana tutustuin lukuisiin tutkimuksiin aiheesta: useat niistä osoittavat internetin moninkertaistavan rahapelien riskit. Siksipä markkinoiden vapauttaminen juuri riskialttiimmasta päästä olisi virhe.
Nyt saatu tulos ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö markkinoita saisi vapauttaa, vaan että se on tehtävä jäsenmaan omilla ehdoilla. Osa EU-maista onkin vapauttanut, tai vapauttamassa, esim. urheiluvedonlyönnin tai joitakin ns. taitopelejä. Ilmeisesti Suomessakin tullaan pokerin suhteen tekemään uudelleenjärjestelyjä.
EU-maista Britannia ja Malta ovat jo kauan olleet voimakkaasti ajamassa rahapelitoiminnan vapauttamista sekä EU-tason ohjesäännöstöä, jota noudattavat yritykset saisivat vapaasti toimia EU-alueella. Motiivi on selvä: Britannian rikkaimpien ihmisten listalla on hämmästyttävän monta pelijärjestäjää. Monet muut jäsenmaat, mukaan lukien Suomi, ovat taas halunneet pitää kiinni oikeudestaan yleishyödyllisiin monopoliratkaisuihin.
Suomelle saimme tuloksella selkeän voiton. Meillä saadaan vuosittain noin miljardi euroa rahapeleillä taiteelle, tieteelle, kulttuurille, nuorisotyölle ja urheilulle – sen sijaan että voitot menisivät yksityisten pelinjärjestäjien taskuihin. Tuhannet kansalaisjärjestöt hyötyvät siitä, kuten myös jokainen liikuntatiloista, elokuvista, oopperasta tai muusta kulttuurista nauttiva suomalainen.
Kansalliset fiskaaliset intohimot eivät kuitenkaan kelpaa EU-tasolla syyksi. Perusteiden pitää liittyä itse kuluttajansuojaan ja ongelmien ehkäisyyn, joka on tehokkaampaa kansallisen lainsäädännön valvonnassa. Tästä puolestaan Veikkauksen ja Raha-automaattiyhdistyksen on pidettävä huolta. Me mahdollistimme jatkuvuuden, mutta oikeutuksesta jää vastuu pelinjärjestäjillemme.
