Suomessa touko-kesäkuussa riehunut poliittinen myrsky vaalirahoituksesta ei ulottunut Brysseliin; täällä on sen sijaan puhuttu lobbauksesta.
Toukokuussa parlamentti hyväksyi oma-aloitemietinnön lobbauksesta EU-instituutioissa. Esille tuotiin tosiasia, jonka jokainen EU:ssa vaikuttava tietää: lobbausta tarvitaan, ja se on mainettaan parempi osa koneistoa.
Melkein kaikkihan sitä tekevät. Kansalaisjärjestöt, teollisuudenalat, elinkeinojärjestöt, kirkot, yritykset, kuluttaja- ja potilasjärjestöt, ammattiyhdistykset, kunnat, tutkijat, valtiot, akatemiat ja yliopistot haluavat saada viestinsä perille, jotta lainsäädäntöön tulisi niiden kannalta järkeä.
On vaikea ymmärtää, miten toisten tahojen lobbaus nähdään usein pyyteettömänä ja toisten taas likaisena puuhana. Yksi selitys kaksinapaiselle suhtautumiselle on, että toimittajat ovat epäonnistuneet arvioimaan, ketkä ajavat ”omaa etuaan” ja ketkä ovat niin sanotusti ”hyvällä asialla”. Perusihanne on pienemmän puolella oleminen, mutta siinä, miten tämä arvioidaan, on helppo eksyä.
Kansalaisjärjestöt taistelevat toimeentulosta ja vaikutusvallasta siinä missä muutkin. Mitään pahaahan siinä ei ole; on vain naiivia unohtaa se. Kansalaisjärjestöjen ongelmana lienee, että rahankeräyskampanjoissa ne joutuvat yksinkertaistamaan tosiasioita ja samalla saavat aikaan aika paljon hallaa.
Lobbaukseen yhdistetään joskus sanonta, ettei ilmaisia lounaita ole. Jos tällä yritetään vihjata, että myös lounaan saaja joutuu maksamaan lounaansa vastapalveluksin, niin silkkaa soopaahan tuo on.
Lobbarien lounailla ja päivälliskutsuilla käytetään hyväksi sitä tosiasiaa, että kiireiset mepit ovat fyysisiä olentoja ja joutuvat jossain välissä syömään. Tähän on lobbarien kätevä ajoittaa info. Olen varma, että jos WC:ssä käynti olisi julkisempaa touhua, lobbarit seuraisivat sinnekin.
EU:ssa lobbausta arvostetaan, ja asiantuntijoiden informaatiosta ollaan kiitollisia eduskunnan valiokuntien asiantuntijakuulemiset on korvattu ulkoistamalla. Syy on yksinkertainen: jos vaikkapa brittiasiantuntija saisi puheenvuoron parlamentin valiokunnassa, 26 muun maan edustajat huutaisivat, miksi heidän ylitseen kävellään.
Lobbareilla on ankarasti sanktioitu käytöskoodisto: vain faktatietoa. Varuillaan pitää silti olla. Viisas ja vastuuntuntoinen poliitikko huolehtii, että kuuntelee eri tahoja mahdollisimman moni- ja tasapuolisesti. Lainsäätäjän jos jonkun on kyettävä tekemään nämä valinnat itse.
Lobbausta ei parane syyllistää. Seurauksena voisi olla suomalaisen näkökulman heikentyminen. Olemme muutenkin parin prosentin porukkaa niin parlamentissa, neuvostossa kuin komissiossa. Volyymillä emme juhli. Jos vielä suomalaistahot jäisivät nolostelemaan koteihinsa luullen, ettei EU:ssa sovi lobata, olisimme entistä heikommilla.
Lääkelainsäädännössä lobbauksen merkitys nousee esille taas syksyllä, kun parlamentin käsittelyyn tulee komission valmistelema muutos lääkedirektiiviin potilasinformaation antamisen periaatteista. Tähän lienee apteekkialan asiantuntijallakin sanottavaa.