Arvoisa puheenjohtaja,
Sudanin väkivaltaisuudet ylittävät nykyään kovin harvoin uutiskynnyksen. Darfurin kriisi on ehkä osittain turruttanut monet länsimaalaiset vuosia jatkunutta humanitaarista katastrofia ja sen epäonnistuneita ratkaisuyrityksiä kohtaan.
Tällä viikolla tarkkaavaiset uutisten seuraajat ovat kuitenkin saattaneet kuulla, että Etelä-Sudanissa, öljyrikkaan Abyein alueella, viime viikon lopulla kiihtyneiden väkivaltaisuuksien seurauksena 20 000-50 000 ihmisen on arvioitu joutuneen jättämään kotinsa. Paikalla olevat avustusjärjestöt ovat raportoineet siviiliväestöön tarkoituksellisesti kohdistetuista hyökkäyksistä. Tämä on rikkonut vuonna 2005 solmittua Etelä- ja Pohjois-Sudanin välistä rauhansopimusta ja uhkaa sen totaalista kaatumista.
Joidenkin asiantuntija-arvioiden mukaan tämä konflikti olisi voitu välttää, mikäli kansainväliset tahot olisivat ottaneet paremmin huomioon Pohjois-Sudanin tyytymättömyyden etelän ja pohjoisen välisen rajan määrittelystä. Asiaa voisi spekuloida loputtomiin, mutta faktat osoittivat jälleen kerran, että ilman perusteellista yhteistyötä eri tahojen kesken, on vaikea rakentaa vakaata ja pysyvää.
Tämä päätöslauselma peräänkuuluttaa sekä tiiviimpää yhteistyötä että Sudanin omaa panosta. Kuten olemme kuulleet, Sudan ei ole kunnioittanut kansainvälisen rikostuomioistuimen määräystä, vaan kieltäytynyt luovuttamasta kahta murhista, raiskauksista, kidutuksesta ja muista sotarikoksista epäiltyä ministeriään kansainväliseen rikostuomioistuimeen. YK:n turvallisuusneuvosto ei ole myöskään kyennyt tehokkaisiin toimiin Kiinan ja Venäjän puolustaessa Sudanin hallitusta. Yhteistyö olisi nyt oleellisen tärkeää pystyäksemme puuttumaan kriisiin tehokkaasti ja kauaskantoisesti.
