Arvoisa puhemies,
arvoisa komissio, kiitos hienosta työstänne – samoin kiitos herra Bloklandille.
Nyt käsissämme oleva Vihreä Kirja laivanromutustoiminnan parantamisesta on kaikessa vakavuudessaan kuvaava esimerkki teollisen kehityksen mukanaan tuomasta globaalista epätasapainosta, jonka negatiivisiin vaikutuksiin on monilla eri tahoilla viimein puututtu. Teollisten maiden vastuuta on oikeutetusti korostettu tilanteissa, joissa taloudellisen edun tavoittelun vuoksi kehittyvät maat joutuvat kokemaan kestämätöntä sosiaalista ja ympäristöllistä haittaa.
Laivanromutustoiminnan osalta negatiiviset vaikutukset ovat erityisen räikeät. Teollisten maiden ympäristö-, terveys- ja turvallisuusvaatimusten lisääntymisen myötä suurin osa maailman merialuksista puretaan Bangladeshissa, Pakistanissa ja Intiassa, usein erittäin alkeellisissa olosuhteissa. Purkulaitoksissa ei ole juurikaan terveys- tai ympäristöstandardeja, ja myrkyllisiä aineita kuten asbestia käsitellään shortsit ja sandaalit työasuna. Myös lapsityövoiman käyttö on yleistä. Yhtälö on hankala: laivanpurkutoiminta on kannattava toimiala kyseisille maille, ei pelkästään sen työllistävän vaikutuksen ja rahallisen hyödyn vuoksi, vaan myös raaka-aineen saannin kannalta, esimerkiksi Bangladesh saa 80-90 % teräksestään purettavista laivoista. Samalla alhaiset työvoimakustannukset ja perusstandardien puuttuminen tekevät siitä taloudellisesti houkuttelevan, johtaen käytännössä ympäristödumppaukseen ja suureen inhimilliseen tragediaan.
Kannattamattoman romutustoiminnan lisääminen tukien avulla EU:ssa ei kuitenkaan ole kestävä vaihtoehto. Tukitoimet tulisi ennemminkin ohjata suoraan romutustoimintaa harjoittaviin kehittyviin maihin, jolloin niin ympäristö- kuin sosiaalinen hyöty olisi moninkertainen. Laivojen osittaisen purkamisen tai siivoamisen jälkeen ne ovat käytännössä merikelvottomia, ja esimerkiksi asbestin poiston jälkeen useimpia laivoja ei enää voi siirtää. Siksi tukitoimilla tulisi keskittyä sertifioitujen romutuslaitosten luomiseen, joissa käytettävä romutustekniikka vastaa länsimaista ympäristö- ja turvallisuuskäsitystä. Globaalisti perustettaisiin lista varustamoille ennalta hyväksytyistä purkuasemista ja niiden sertifioinnissa IMO:lla tulisi olla keskeinen rooli, jotta järjestelmä olisi todella kansainvälinen.
Näin yhtälö toimiikin: Kehittyvät maat tarvitsevat romutustoiminnasta aiheutuvan taloudellisen ja materiaalisen hyödyn ja teollisten maiden laivanvarustamot kasvavan paineen alla muutosta tilanteeseen.
