Vaalirahoituskohu jatkuu. Eilen uutisoitiin, että Kristillisdemokraatit vaativat uusia eduskuntavaaleja järjestettäväksi kunnallisvaalien yhteyteen, ”jotta luottamus päätöksentekoon palautuu”.
Heidän mukaansa suuret mittasuhteet saanut ”hämärä vaalirahoitus” on epäilemättä vaikuttanut eduskuntavaalien lopputulokseen ja sen kautta hallituspohjaan, ja he ovat valmiita välikysymykseen, jos hallitus ei ryhdy toimiin.
Toivon tuota välikysymystä. Toivottavasti joku ymmärtää kysyä samassa yhteydessä Kristillisdemokraateilta, mikä rooli talousrikoksista aikanaan vangitulla ja syytetyllä Leo Melleriltä on ollut heidän ehdokkaidensa rahoituksessa ja kampanjoinnissa. Haluaisin kuulla KD:n rehellisen selvityksen nykytilanteesta. Ketä ja kuinka paljon kristillisen kentän ylivoimaisesti tehokkain rahankerääjä ja kristillisen median taustalla oleva suuromistaja Meller on puolueessa tukenut viime aikoina?
Kun vedotaan moraaliin ja luottamukseen, on vaikea välttää kiusallisia muistoja. En ole koskaan politiikassa nähnyt röyhkeämpää vaalikampanjointia kuin mitä Meller on kristillisten parissa tehnyt vuosina 2003 ja 2004, myös merkittävän taloustuen kautta.
Eduskuntavaaleissa 2003 erästä Helsingin ehdokasta tuettiin massiivisella kohdennetulla tuhansien kirjeiden kampanjalla, jossa paljastettiin hänen olevan ”Jumalan valittu Arkadianmäelle”. Muita ehdokkaita paneteltiin valhein. Julkisuudelta piilossa olevaa kirjemainontaa tehosti julkinen kirjamaininta, koska ehdokas oli Mellerin kustantamon kirjailija.
Kun tajusin, ettei puolue aikonut tehdä asialle mitään vuoden 2003 eduskuntavaalien jälkeen vaan käytännössä hyväksyi käytetyt keinot ja salli niiden jatkua eurovaaleissa 2004, tein lähtöpäätöksen. Varoitin aiheesta puoluevaltuustoa jo keväällä 2003. Jätin KD:n Mellerin tähden, sillä toistuva Jumalan vaalimakuun vetoaminen oli mielestäni väärin. Kävin kertomassa erosyistäni henkilökohtaisesti KD:n puoluehallitukselle 6.9.2003 ja pyysin puoluetta vielä kerran harkitsemaan, että se laatisi eettiset säännöt, jotka estäisivät ehdokkaalta tai hänen kampanjaryhmältään jumalakortin käytön kampanjoissa.
Kallis kiisti julkisuudessa koko ilmiön olemassaolon, vaikka tiesimme mistä puhuttiin.
Sama kampanjointi jatkui eurovaaleissa, 75 000 kirjeen voimalla. Tällä kertaa sama henkilö oli ainoa ehdolla oleva tarjokas, jota Meller kuvasi ”Pyhän Hengen suosittelevan europarlamenttiin”. Nyt haukkujen kohteena kirjeissä oli myös Kallis itse, ja Kallis saikin eurovaaleissa lopulta vähemmän ääniä kuin suositeltu ehdokas. Kun kirje tuli julkisuuteen, Kallis erosi puheenjohtajan tehtävistä. Syitä saattoi olla monia, mutta epäilemättä yksi liittyi Mellerin kampanjointiin. Ilmiötä ei enää ollut helppo kiistää kentän edessä. Ainakin minulle soitti moni kristillisdemokraatti tuolloin ja pahoitteli sitä, etteivät tienneet minun puhuneen aikanaan totta.
Kokonaan toinen ongelma oli se, että Jumala hävisi vaalit, kahdet peräkkäin. Näin voi käydä vain silloin, kun hänet, mahdollisesti tahtomattaan, vedetään mukaan jonkun ehdokkaan tukiryhmään. Ja kukaan ei tiedä, oliko hän kuinka kiusaantunut erään linnunradan ja aurinkokunnan pikkuplaneetta Telluksen suomalaisvaalien episodeista.
Kirjoitan menneistä tapahtumista siksi, että KD perustelee välikysymystä luottamuksen palauttamisella päätöksentekoon. Hyvä ja välttämätön asia tietenkin. Minun mielestäni pitää silti kysyä, onko KD:n päätöksenteko luottamuksen arvoista. Minä menetin uskoni siihen, ja se oli kova paikka. Politiikasta maksetaan kovaa hintaa, jos Jumalalla saa pelata vaalipelejä.
Uskon ja toivon, että KD on ottanut tapahtumista opikseen. Kaiken tapahtuneen valossa haluaisin kuitenkin tietää, mikä rooli ja ote kristillisen kentän kiistanalaisimmalla vaikuttajalla on KD-puolueessa nykyään.
