Viime kuussa Suomessa vietettiin ensimmäistä kertaa tekijänoikeuspäivää. Tekijänoikeutta juhlistettiin 23.4. osana WIPO:n (Word Intellectual Property Organisation) julistamaa maailman henkisen omaisuuden juhlapäivää ja maailman kulttuuriperintöjärjestö Unescon julistamaa kirjan ja tekijänoikeuden päivää. Suomessa kirjallista perintöä ja kulttuuria juhlistetaan perinteiden mukaisesti erikseen tässä kuussa 6.5. kirjan ja ruusun päivänä.
Niin kirjan ja ruusun päivä kuin tekijänoikeuspäivä koskettavat samaa yhteiskuntamme elintärkeää lohkoa, henkistä kulttuuria. Ihmisyksilön innoituksen ja hyvinvoinnin lähde, yhteisöä sitova voima ja yhteiskunnan kehityksen veturi – henkisellä kulttuurilla on monta tehtävää. Yhtä kaikki yhteiseen eurooppalaiseen perintöön kuulu se, että hengen tuotteiden arvo ja merkitys tunnetaan ja tunnustetaan.
Henkisten arvojen historiallista merkitystä vasten on mielenkiintoista peilata viime aikojen keskustelua "luovuuden" ja "innovaatioiden" yhteiskunnasta. Yritysvalmennusgurut ovat keksineet pyörän uudelleen, ja samalla tuunanneet sitä. Esiin on nimittäin nostettu entistä vahvemmin kulttuurin taloudellinen merkitys.
Tuoreet tieteelliset tutkimukset – kuten komission KEA European Affairs -konsulttitoimistolla teettämä tutkimus Euroopan kulttuuritaloudesta – kertovat siitä, että henkisellä kulttuurilla on todistetusti monipuolisemmat kasvot. Yhtäältä hengen tuotos on tietysti yhä sitä, joksi se Euroopan aatehistoriassa on ymmärretty kauan: yksilön ja yhteiskunnan kehitystä ja hyvinvointia edistävä yhteishyvä. Tässä merkityksessä henkisellä kulttuurilla on kiistaton itseisarvo. Tässä on nähtävissä myös kulttuuriteollisuuden ja kansalaisten perusoikeuksien kytkös: tunnustamme tietyt sivistykselliset perusoikeudet, jotka kattavat ihmisen oikeuden kulttuuriin. Kysymys on siis perustavanlaatuisista kansalaisoikeuksista.
Toisaalta tutkimus osoittaa henkisen kulttuurin aseman taloudellisen kasvun, työllisyyden, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja alueellisen ja paikallisen kehityksen välineenä. Tässä mielessä unionin tasolla on kiinnostuttu henkisen kulttuurista yhtenä välineenä osana EU:n kehitysprosessia eli niin kutsuttua Lissabonin strategiaa. Se voisi olla yksi perustan dynaamiselle tietoon perustuvalle taloudelle ja tulisi ymmärtää tärkeiksi myös Euroopan kilpailukyvyn kannalta.
Henkisen kulttuurin taloudellisena ilmentymänä puhutaan kulttuuriteollisuudesta. Unescon yleissopimuksen määritelmän mukaan kulttuuriteollisuuteen kuuluvat kaikki alat, joissa yhdistyvät sellaisten tuotteiden ja palveluiden luominen, tuotanto ja markkinointi, joiden erityispiirteenä on yleensä aineettomuus ja kulttuurisuus. Tällaisilla teollisuuden alat antavat hengentuotteille taloudellisista lisäarvoa ja tuottavat samalla uusia henkisiä arvoja ihmisen ja yhteiskunnan hyvinvoinnin hyväksi.
Perinteisesti kulttuuriteollisuuteen on laskettu elokuva-, musiikki- ja kustannusteollisuus, viestimet, viestintä ja informaatioteollisuus, taide-, muoti- ja muotoiluteollisuus sekä matkailu. Oikeudellisesti kulttuuriteollisuuden aloilla on yhteinen nimittäjä: yleensä niissä tehtävää työtä suojataan tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tai teollisoikeuksien avulla.
Kulttuuriteollisuuden edistäminen on siis tulevaisuudessa tärkeää. Keskeisintä on ymmärtää, että tekijät ovat kulttuuriteollisuuden toiminnan perusta. Euroopan parlamentti onkin vahvasti vaatinut, että heille on tarjottava luomispotentiaalin kehittämisen mahdollistava taloudellinen, oikeudellinen ja sosiaalinen toimintaympäristö. Ensinnäkin tulee kiinnittää huomiota teollisuusmuodon ja sen toimijoiden oikeuksien ja elinkeinon suojaamiseen. Kyse on ensisijaisesti tekijänoikeudesta. Toiseksi kysymykseen tulevat erilaiset tukitoimet. Kolmanneksi kulttuuriyrittäjien omia valmiuksia työnsä taloudellisiin hyödyntämiseen voidaan parantaa.
Tekijänoikeuksista ja lähioikeuksista
Suomen tekijänoikeuspäivän tarkoitus lienee kertoa ihmisille siitä, että tekijänoikeus on olemassa yhteiseksi hyväksi; ilman tekijänoikeudesta johtuvaa korvausta ei nimittäin ole kulttuurin tekijöitä. Jokaisella on oikeus saada korvaus työstään ja omaisuudestaan – aineettomuus ei asiaan saisi vaikuttaa – eikä liioin se, että monilla luovan alan tekijöillä on kyse intohimoammatista.
Kuluttajille, koululaisille ja opiskelijoille suunnatut ehkäisy-, koulutus- ja valistuskampanjat, joissa kerrotaan henkisen omaisuuden ja yleensä luovan työn arvosta ja kannustetaan kuluttajia kunnioittamaan tekijänoikeuksia, ovatkin ratkaisenvan tärkeitä. Eräs kulttuurialalla työskentelevä on todennut, että meidän tulee kasvattaa uusi sukupolvi uuteen ajattelutapaan, jossa henkiselle omaisuudelle annetaan sille kuuluva arvo.
Asia ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Kulttuuriteollisuutta koskevassa lainsäädännössä, kuten tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien suojaamisessa on nimittäin kyse eräänlaisesta tasapainottelusta. Yhtäältä on taattava kansalaisten vaivaton pääsy kulttuurituotteiden luo ja siten toteutettava sivistyksellisiä perusoikeuksia. Toisaalta jatkuvasti on pidettävä silmällä sitä, että kulttuurin tekijät, omaperäisen sisällön tuottajat saavat niin ikään perusoikeuteen perustuvan kohtuulliseen korvaukseen työstään ja henkisestä omaisuudestaan. Tässä tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien oikeansuhteinen ja tehokas suoja on luovan työn tekijöiden kannalta keskeinen väline.
Tekijänoikeuden merkitys vain vahvistunee entisestään tulevaisuudessa. Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että informaatioteknologia on noussut kulttuuriteollisuuden merkittäväksi mahdollisuudeksi, mutta samalla merkittäväksi haasteeksi. Kulttuuriteollisuus hyötyy teknologian ja informaatiomarkkinoiden kehittymisestä, mutta tarvitsee samalla suojaa uusissa järjestelmissä.
Informaatioteknologian avulla levitetään valtava määrä tiedollista, sivistävää ja viihdyttävää sisältöä, joka perustuu juuri uuteen tekniikkaan ja uusiin digitaalisiin ja audiovisuaalisiin esitystapoihin. Ja jatkuvasti syntyy uusia tuotanto-, levitys- ja kulutusmuotoja, jotka vuorostaan synnyttävät uusia kulttuurituotteita ja -palveluita, joita tulisi suojella laittomalta kopioinnilta ja muilta lieveilmiöiltä. Olisi pystyttävä luomaan yrittäjyys- ja talousmalleja, joilla varmistetaan kulttuurituotteiden saatavuus, yleistyminen ja monimuotoisuus ja samalla kuitenkin suojataan oikeutta korvaukseen.
Ongelma onkin juuri siinä, että sekä uusien tuotantomuotojen kehittäjät että vastaavasti niiden laittomat hyödyntäjät ovat jatkuvasti pari askelta julkisen vallan edellä: laittomat järjestelmät aineettoman omaisuuden hyödyntämiseksi tulevat ensin, vasta sitten sellaiset uudet ja lailliset liiketoimintamallit, joiden avulla kuluttajat saavat täyden hyödyn uuden teknologian suomista mahdollisuuksista. Musiikin Internet-kauppa on tästä oiva esimerkki. Vasta viime aikoina lailliset keinot ovat tulleet riittävän tehokkaasti kuluttajien ulottuville. Lainsäätäjän ja viranomaisten tulisi katsoa pidemmälle tulevaisuuteen ja pyrkiä luomaan laillisille keinoille edellytyksiä ja resursseja jo hyvissä ajoin.
Komissiolta tarvitaankin pikaisia toimenpiteitä, jotta henkisen omaisuuden suhde kulttuuriin ja talouteen saadaan muuttuvassa toimintaympäristössä selkiytettyä. Ehkäpä tarpeen olisi tarkastella tekijänoikeuden järjestelmää uudelleen. Keskeisin haaste on, miten jokaiselle oikeudenhaltijalle ja kulttuuriteollisuuden portaalle voidaan turvata oikeudenmukainen ja aito korvaus tehdystä työstä muuttuvissa teknologiaympäristöissä, ja samalla taata kuluttajille valinnanvara sekä vaivaton pääsy kulttuurituotteiden luo. Se on ainoa tapa taata kulttuuriteollisuuden kestävyys tulevaisuudessa.
Tuki- ja kannustintoimet
Koska henkisen kulttuurin merkitys hyvinvointia luovana tekijänä on meillä laajasti tunnustettu, valtio on myöntänyt luovalle alalle merkittäviäkin taloudellisia tukia. Suomessa käydään aika ajoin keskustelua näiden tukien mielekkyydestä. Lienee kuitenkin selvä, että kulttuurin itseisarvo yhteishyvänä oikeuttaa tukitoimet.
Kulttuuriteollisuuden kasvava taloudellinen merkitys nostaa esille uusia kysymyksia tukien luonteesta. Euroopan parlamentti on korostanut luovalle sektorille myönnettyä valtiontukea ja muita tukia olisi pidettävä sijoituksina eikä ylellisyytenä. Niillä on siis myös Euroopan kilpailukykyä ja työllisyyttä edistävä vaikutus.
Tukipohjaa pitäisi kuitenkin monipuolistaa juuri taloudellinen ulottuvuus silmällä pitäen. Rahoitus- ja tukimuotoihin pitäisi saada vahvemmin mukaan yksityinen sektori. Tähän voitaisiin vaikuttaa rakentamalla sääntely- ja verotusjärjestelmää, joka suosii kulttuuriteollisuutta ja luovia yhteisöjä, ja soveltamalla kulttuurituotteisiin verohuojennuksia ja alennettua arvonlisäverokantaa.
Kulttuurin tekijöiden valmiudet
Kulttuuriteollisuuden taloudellisen aseman vahvistuessa sen tekijöiden valmiuksia tulisi vahvistaa. Olisi haettava uusia synergiaetuja ja valmistettava tekijöitä uusiin haasteisiin.
Merkittävän vaurauden tuottamiseen luovalla taloudenalalla ovat osallisia nimenomaan monet pienet yrityksen. Tarpeellista olisi tukea enemmän pieniä ja mikroyrityksiä, edistää niiden verkostoitumista ja tukea niissä työskenteleviä itsenäisiä ammatinharjoittajia.
Haasteena on yleensä se, etteivät kulttuurin tekijät ole aina kaikkein orientoituneimpia yrittäjiä ja markkinoilla toimijoita. Heikohkon tuotteistamisen vuoksi paljon jäänee markkinoiden ja kuluttajien ulottumattomille. Tästä syystä luovan työn tekijöitä olisi autettava kehittämään luovan alan yrittäjäkoulutustaan ja kannustettava hyödyntämään luovuttamaan myös markkinoilla. Yhä tarvitaan asennemuutosta, jotta tuotteistamista ei nähtäisi kulttuurin taiteellista arvoa vähentävänä tekijänä.
Yrittäjyysorientoitumiseen tulisi vaikuttaa jo varhaisessa vaiheessa. Jäsenvaltioiden tulisi sisällyttää yrittäjäopintoja kansallisiin keski- ja korkea-asteen opinto-ohjelmiin erityisesti humanistisilla aloilla sekä taiteen ja kulttuurin aloilla. Suomessa yrittäjäkasvatuksen ja -opintojen sisällyttämiseksi opintokokonaisuuksiin kokoomus on tehnyt jo kauan töitä.
Kulttuurituotteilla ja palveluilla on ominaispiirteitä, jotka erottavat ne muista tuotteista ja palveluista ja jotka on otettava huomioon Euroopan unionin toimintalinjoja laadittaessa. Tarvitaan jäsennettyjä poliittisia toimia Euroopan luovan teollisuuden kehittämiseksi. Ensitilassa tulisi määritellä kulttuuriteollisuuden ja kulttuurialan yritysten identiteetti ja nykyiset haasteet.
Kulttuuriteollisuuden erityispiireteiden huomioonottaminen vaatii lainsäätäjältä erityistä herkkyyttä. On tunnustettava, että kulttuuriteollisuus on erityislaatuinen ala ja vaatii siksi erityislaatuisen oikeudellisen aseman. Paljon on EU:ssa toki tehtykin. Muun maussa tietoyhteiskuntadirektiivi ja niin kutsuttu Enforcement-direktiivi lienevät kritiikistään huolimatta oikeansuuntaisia. Tarkoituksenmukaiseen kansalliseen implementointiin (muun muassa taannoinen tekijänoikeuslain muutos Lex Karpela) olisi kiinnitettävä niin ikään huomiota.
