Pian edessä olevalta Balin ilmastokokoukselta odotetaan paljon. Kioton sopimus umpeutuu 2012, ja sen jatko on toistaiseksi avoin. Sopimus, joka tällä hetkellä kattaa vain neljänneksen maailman päästöistä, ei ole vakuuttanut tehokkuudellaan.
Lokakuun Nature-lehti sohaisi ilmastokeskustelua julkaistessaan kahden brittitutkijan puheenvuoron Kioton sopimuksen heikkouksista. Gwyn Prins London School of Economicsista ja Steve Rayner Oxfordin yliopistosta valittavat artikkelissaan hekin, että Kiotosta tuli poliittisen korrektiuden lakmus-testi: Kioto on ainoa peli, jota kaupungissa pelataan, varoitetaan ylhäältä alaspäin suuntautuvan mallin arvostelijoita.
Kirjoittajat toteavat, että Kioto on paitsi epäonnistunut päästöjen vähentämisessä myös hyydyttänyt keskustelun vaihtoehdoista. Balin kierros kaipaisi jo uusien lähestymistapojen avaamista, ei sulkemista, kuten Kioto tekee.
Ongelma oli, että Kioto oli alun alkaen vääränlainen työkalu ilmastomuutoksen torjumiseen. Sopimuksen arkkitehdit lainasivat sen olemassa olevista esikuvista, freoneja rajoittavasta otsonikerrosta koskevasta sopimuksesta, rikkipäästöjä rajoittavasta happosateita koskevasta sopimuksesta sekä ydinaseita rajoittavasta sopimuksesta. Oletettiin että hiilidioksiditonneja voitaisiin kohdella kuin ydinasevarastoja, joita vähennettiin tietyllä aikataululla suunnitellun kaavan mukaan. Mutta ilmastomuutosongelma on niin paljon monimutkaisempi, ettei se toimi näin, sanovat kirjoittajat.
Koska ilmastomuutos on mutkikas ja monisyinen prosessi, siihen on turha etsiä elegantin simppeliä sopimusta pohjaksi. Lopputuloksena on ollut hiilivuotoa ja turhautumista, kun taloudellista hyötyä napataan ilman aitoja päästövähennyksiä.
Prinsin ja Raynerin mukaan ratkaisun täytyy koostua ainakin seuraavista elementeistä:
Päästövähennykset täytyy keskittää suurimpiin päästäjiin, kuten USA:n aloite koota yhteen 16 eniten saastuttavaa osapuolta osoitti. Alle 20 maata vastaavat 80 prosentista päästöjä, siksi toimet pitää kohdistaa niihin.
Aitojen päästömarkkinoiden pitää toimia alhaalta ylös, ei toisin päin. Päästöoikeuksien kaupalle tulee saada aito markkinahinta.
Julkista rahaa pitäisi laittaa energia-alan tutkimukseen ja kehitykseen asetutkimuksen lailla USA:n tapauksessa se merkitsisi 80 miljardia dollaria vuodessa. Silloin maailman hiilestä irrottautuminen voisi olla realismia.
Sopeuttamistoimia tulisi lisätä. Kirjoittajien mukaan adaptaatiosta, sopeutustoimista, puhujia syyllistettiin aivan liian kauan aivan kuin puhe sopeutumisesta merkitsisi periksi antamista ongelman edessä. Vasta nyt sana lakkaa olemasta tabu. Päästöjen vähentämistä ja sopeutumista tarvitaan molempia: nykyisillä leikkauksilla helpotetaan vasta tulevien sukupolvien osaa, kun taas sopeutustoimilla autetaan nykyistä ihmiskuntaa, etenkin köyhimpiä.
Kuukauden päästä tiedämme jo enemmän: jumittiko Kioto yhä keskustelua vaihtoehdoista vai nytkähtikö maailma eteenpäin.
Kirjoittaja on Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja europarlamentaarikko, joka osallistuu Balin kokoukseen europarlamentin edustajana
