Kotikatu vaihtuu
Kesäloma on alkamassa. Äänestimme tänään pitkän session ympäristövaliokunnassa ja kuuntelimme ilmastomuutosvaliokunnassa komission näkemyksiä alan lainsäädännöstä. Tahti oli loppuun saakka hyvin tiukka mutta nyt pitää osata jo hellittää.
Pakkaan asunnollani Rue Orteliuksella tavaroita, paitsi Suomeen menevään matkalaukkuun, myös laatikoihin. Loman jälkeen muutan korttelin matkan päähän, sillä vaihtelu virkistää. Asetun lähelle kauniiseen taloon vuodelta 1898, ja erityisesti nautin sen arkkitehtuurista, joka on varsin puhdasta Art Nouveauta. Nykyinen lienee samanikäinen mutta asunto on sisältä moderni, lähes skandinaavinen. Muuttotunnelma on iloinen ja haikea, sillä olen asunut tässä samassa paikassa kahdeksan vuotta ja iloinnut jokaisesta päivästä (Tästä linkistä löytyy tarina siitä niiltä ajoilta kun kämppä löytyi). Perhe kävi täällä monta kertaa, ja vielä löytyi nurkkia siivotessa kuopuksen legoja ja muovisotilaita. Lasten kirjeet ja piirustukset äidille tirauttivat silmiin kosteutta mutta siinä nyt ei ole mitään uutta. Olen pillittänyt haikeutta lasten kasvamisesta koko äitiyteni ajan: ensimmäisen kerran se tapahtui Reeta-Leenan ollessa suunnilleen kolmeviikkoinen. Vastasyntyneen vaipat alkoivat käydä pieniksi ja siirryimme suurempaan kokoon. Minä siitä tietenkin parkumaan menetyksen tuskaa: nyt ei ole enää vastasyntynyttä. Ja niin edelleen.
Tällä viikolla menen vielä Porin jazzeille töiden merkeissä, sillä poliittinen keskustelufoorumi SuomiAreena toteutetaan keskiviikosta perjantaihin. Sitten vaivun kesähorrokseen ja lepoon. Syksyllä aloitan innokkaamman bloggauksen, toivottavasti levänneenä ja monta kirjaa lukeneena. Toivon kaikille ystäville ja tutuille lämmintä ja lepuuttavaa kesää, tuoreita marjoja ja tuoreita ajatuksia.
Parvekkeelta ei vastedes näe suikulähdettä
Mutta sama kaunis puisto näkyy yhä
