Hyvää ja parempaa uutta vuotta. Omani alkoi monessakin mielessä epätyypillisesti. Oli kummallista katsella mökillä, kun järvi lainehti vuodenvaihteessa vapaana ja syreenien silmut olivat erehtyneet esiin leudon sään houkuttelemina.
Suunnitelmat vuoden vaihtamisesta menivät sekaisin. Lauantaina olimme palaamassa päiväreissulta Tallinnasta, kun ystäväni Raakel Lignell soitti hätääntyneen soiton. Hänen miehensä Nicke oli loukkaantunut vakavasti, kun rattijuoppo oli törmännyt tämän autoon metsätiellä Tammisaaressa. Nicke oli parhaillaan menossa leikkaukseen, sitten hengityskoneeseen. Siitä lähtien uusivuosi oli puhelinpäivystystä ja parempien tietojen harrasta odottamista.
Lignellit ovat läheisiä ystäviämme, joiden kanssa on vaihdettu vuotta, juhlittu vappuja, jouluja ja pääsiäisiä, veneilty, kokattu ja kasvatettu jälkipolvea. (Näillä sivuilla on tarina yhteisestä matkastamme New Yorkiin.) Raakel oli jopa esikoiseni Reeta-Leenan ensimmäinen viulunsoitonopettaja. Reeta viihtyi tunneilla kyllä hyvin, mutta auktoriteettiotetta ei tuolloin parikymppisellä Raksulla vielä ollut 3-vuotiaaseen Reetaan, joka koko ajan tahtoi näyttää kuinka hienosti hän osaa hypätä viulukotelon päältä maahan. Isäkieli, äitikieli, lintukieli ja karhukieli jäivät soittamaan toista viulua.
Minä saatan olla osasyy siihen, että Raakel Lignellistä tuli kunnallispoliitikko ja että hän on ehdolla eduskuntaan Uudeltamaalta. Yllytin häntä politiikkaan, koska tunnistin hänessä selvän lahjakkuuden ajamaan yhteisiä asioita. Olen tuntenut ystäväni yli 20 vuotta ja uskallan sanoa: Raakel on lahjakas, lämminsydäminen, älykäs, oikeudenmukainen, ahkera, suora ja rohkea. Kaiken sen lisäksi hän on hyvä suustaan ja saa asiansa perille. Itse uskon nelikymppisinä politiikassa aloittavien naisten vetovoimaan – siinä iässä kieli ei enää kapuloidu, mikä on vain hyvä asia.
Tavoitteeni ei ole ollut enempää eikä vähempää kuin, että hallitus saa Raakel Lignellistä yhden Suomen parhaimmista kulttuuriministereistä vuonna 2011. On ajattelematonta, että maassa, jonka viennistä kulttuuri muodostaa merkittävän osan, kulttuuriministereiltä ei edellytetä alan erityisosaamista tai asiantuntemusta. Se kertoo paitsi poliittisten resurssien yksipuolisuudesta, myös puolueiden kehnosta arvostuksesta kulttuuria ja kulttuurivientiä kohtaan. Vuosien varrella Raakel on osoittanut taitonsa paitsi tekijänä myös tuottajana; itse sain seurata Raksun ammatillista tehokkuutta ollessani Helsingin Juhlaviikkojen tiedottajana – Raakel vastasi Art Goes Kapakka– tapahtumista. Sen jälkeen hän on vaikuttanut monessa muussakin projektissa kulttuurialan moniosaajana, tuottajana ja kulttuuriviejänä.
Raakel on mahtava nainen. Mistään hän ei hermostu, ketään hän ei pelkää eikä kukaan saa häntä sanattomaksi.
Nicken vakava loukkaantuminen oli kuitenkin sellainen järkytys, että Raakelin maailmaan ei vaalikampanjointi nyt mahdu. Se on aivan liian toissijaista, kun kaikki tarmo pitää kohdentaa perheeseen ja Nicken toipumiseen. Raakel sanoi minulle sunnuntaina vetäytyvänsä kampanjasta. En tietenkään voi sellaisessa ylipuhua, on selvää, että voimansa tietää ihminen vain itse. Pyysin häntä ainoastaan päättämään, ettei päätä vielä mitään. Ehkä tulee aika, jolloin järkytys muuttuu sisuksi ja silloin tuntuu siltä, että taas jaksaa.
Nicke toipuu, kiitos Luojan. Aikaa se kuitenkin vie. Valtava määrä viestejä ja lupauksia rukoilla on välitetty minunkin kauttani Raksun perheelle. Elämme maassa, jossa on yhä edelleen paljon rukousta ja välittämistä. Juuri nyt olen siitä hyvin onnellinen.
