Viime päivinä olen muiden mukana hämmästellyt demareiden tapaa torjua sellaista sensaatiomaista mahdollisuutta, että hallituksen muodostamisessa heijasteltaisiin vaalitulosta. Jos porvaripuolueet (olkoonkin että vihaan tuota sanaa) saisivat enemmistön – niin kuin toki saavat – mitä röyhkeää on siinä, että porvarihallitus mainitaan yhtenä vaihtoehtona punamullan tai sinipunan rinnalla?
Mistä siis kiihko ja moraalinen närkästys, jota ei tunnuta tarvitsevan edes perustella? Muualla Euroopassa tätä kutsuttaisiin demokratiaksi.
Viikonloppuna Tuomioja jatkoi Kokoomuksella pelottelua Feldt-Rannan perässä. Feldt-Ranta säikytti ensin suomalaisia vetämällä esiin Ruotsin porvarihallituksen linjan. Itse pohdiskelin, että näin tehdessään Feldt-Ranta taisi keskeisiltä osin pelotella Suomea Suomen mallilla – vai olenko väärässä?
Pitäisikö alkaa oikein listaamaan, missä kaikissa kohdin Ruotsin uusi hallitus on tulossa perässä niille linjoille, jotka Suomessa on valittu jo vuosia sitten, SDP:n luonnollisesti ollessa hallituksessa. Tarkoitan lähinnä hyvinvointivaltion modernisointia ja veronkevennyslinjaa. Eli taitaa olla äänestäjien kusetusta uskotella, että Suomen porvarihallitus seuraisi Ruotsin esimerkkiä – kun Ruotsin hallitus nyt pikemminkin seuraa Suomen esimerkkiä.
Minä olen aina ollut sinipunan ystävä, mm. demareiden kepua johdonmukaisemman energiapolitiikan vuoksi, mutta tämä demareiden primitiivireaktio on omiaan vähentämään heitä kohtaan tuntemaani kunnioitusta.
