Eilen uutisoitiin laajasti manner-Euroopassa sattuneista poikkeuksellisista sähkökatkoksista, mutta tietoa ei juurikaan saatu syistä. Toimittajia tietävämpiä lähteitä ovat olleet energia-alan asiantuntijat, joita tilanne ei juurikaan yllättänyt. Niitä on osattu jopa ennakoida, ja todennäköisyyden uskotaan vain lisääntyvän lähivuosina.
Kuulemma syynä ovat manner-Euroopan vanhenevat sähkönsiirtojohdot ja puutteellinen sähkönsiirtokapasiteetti. Investointeja sähkönsiirtoon kaivattaisiin manner-Euroopassa kipeästi. Tiettävästi USA:ssa sähkönsiirtojohdot ovat Eurooppaakin huonommassa kunnossa ja osavaltioiden yhteispeli toimii huonommin sekin.
Toinen syy on tuulivoiman suuri määrä mm. Pohjanmeren rannoilla. Tuulivoiman tuotanto vaihtelee nopeasti tuuliolosuhteiden mukana; silloin heilahtelee myös tuulisähkön siirto laitoksilta verkkoon ja kuluttajille. Mm. Saksassa on ammattipiireissä puhuttu jo muutaman vuoden ajan, että tuulivoiman lisäys Saksassa ei ole enää järkevää, koska sähkökatkojen riski on jo nyt suuri.
Sähkönsiirtoverkkoasiat ovat vaikeita ja näiden käsittely julkisuudessa on hankalaa, koska vain muutamat harvat asiantuntijat osaavat tämän monimutkaisen kokonaisuuden. Se on nähty mm. Venäjän tuontikaapelikeskustelun yhteydessä Suomessa. Kiistaa on käyty siitä, alentaako kaapeli sähkön hintaa vai nostaako se peräti sitä. Yksi arvio on, että kaapelin vaatima kantaverkon vahvistaminen olisi juuri se tekijä, joka hintaa lopulta nostaisi. Ainakin päätöstä tehtäessä on tiedettävä, kuka lystin maksaa.
Päivän uutinen tuli juuri äsken: kansainvälinen energiajärjestö IEA suosittaa ydinvoiman lisärakentamista kasvihuonekaasujen vähentämiseksi ja energiahuollon turvaamiseksi. Ei ole sattumaa, että suositus tuli viikonlopun tapahtumien jälkeen.
Päivän toinen uutinen liittyy Malmin lentokenttään. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Jussi Pajunen oli esteellinen päätöstä tehdessä.
Minusta tämä päätös oli oikea. Tervehdin sitä ilolla, kokoomuslainen vaikka olenkin. Myönnän auliisti myös puolueellisuuteni Malmin lentokentän ystävänä: entisenä laskuvarjohyppääjänä ja nykyisen laskuvarjohyppääjän äitinä olen sitä mieltä, ettei Helsinki ole Helsinki ilman legendaarista Malmin kenttää.
Päivän kolmas uutinen kuuluu romantiikkaosioon. Avustajastani Laura Rissasesta on tullut viikonloppuna rouva. Onnellinen aviomies on Panu Laturi. Innostuin kovasti Lauran uudesta sukunimestä, mutta Laura kuittasi sen sarjakuvahahmoksi ja aikoo pysytellä Rissasena. Minusta Laura Laturi olisi mahdottoman iskevä nimi, etenkin politiikassa. Niin tai näin, sydämellisesti onnea!