Komission High Level Group sai valmiiksi toisen raporttinsa viikko sitten maanantaina (30.10). Vaikuttaa siltä, että päästökaupan kohtalo halutaan varmistaa jo hyvissä ajoin. Päästökaupasta rikastuva sähköntuottajien järjestö Eurelectric on erityisesti äänessä, ja se on saanut tukijakseen WWF:n. Intressit kohtaavat: Eurelectricille päästökauppa on kultakaivos, jota Fortumin menestys havainnollistaa hyvin. WWF:lle puolestaan sopii paremmin kuin hyvin, että sähkön hinta kallistuu.
Nyt Eurelectric on alkanut argumentoida Kioton sopimuskauden jälkeistä aikaa koskevien post-2012 leikkausten puolesta, ja tarvittaessa ne saavat olla vaikka yksipuolisia. Eurelectric tietää, että YK-tasolla ei päästä sopuun post-2012 -tavoitteista siihen mennessä, kun EU:n on tehtävä päätöksiä päästökauppadirektiivin jatkosta post-2012 ajalle. Pikaisen EU-päätöksen tarpeelle perusteluksi se, että "EU:n teollisuus tarvitsee investointejaan varten ennustettavan toimintaympäristön". Tätä varten EU:n pitää mahdollisimman pian lyödä lukkoon post-2012 linjauksensa. Tämä tarkoittaa periaatepäätöstä EU:n päästökauppadirektiivin jatkamisesta vuoden 2012 jälkeen sekä konkreettisia päätöksiä kolmannesta päästökauppakaudesta (2013-) ja sen päästöleikkaustavoitteista. Kolmannesta päästökauppakaudesta toivotaan mahdollisesti entistä pidempää, esim. 10 vuotta tai jopa 18 vuotta.
EU:n ympäristöneuvosto ei vielä 23.10 tehnyt yksipuolisia post-2012 linjauksia EU:lle. Näitä on kuitenkin odotettavissa tulevina aikoina. Seuraava päätöksen paikka on joulukuun ympäristöneuvosto.
Eurelectricin halut ovat ymmärrettäviä. Korkea sähkönhinta kasvattaa voittoja. Mikä olisikaan edunvalvojalle parempi juttu kuin saada varmistettua edustamansa toimialan rahantekokoneen (EU ETS) pysyvyys ja samalla profiloitua ympäristöjärjestöjen ja kansalaisten silmissä maapallon pelastajaksi.
Mutta nyt on kysyttävä, kuinka naiiveja ja johdateltavissa olevia poliitikot oikein ovat. Nielläänkö vastaansanomatta se, että päästökaupalla rikastujat haluavat varmistaa päästökauppajärjestelmän jatkuvuuden vaikka uhraamalla koko EU:n hoputtamalla EU:n yksipuolisesti sitoutumaan post-2012 päästöleikkauksiin. EU:n kilpailukyvyn murentaminen ei ole mielestäni vastuullista ympäristöpolitiikkaa vaan se muuttuu hiilivuodoksi.
On odotettavissa, että pian julkisuudessa aletaan nähdä lausuntoja, joiden mukaan myös EU:n teollisuus haluaa päästökaupan jatkoa ja pikaista EU:n päästöleikkaustavoitteiden lukkoon lyömistä. Kyse ei ole sen kummemmasta kuin mikä jo nähtiin vuosina 2001-2003: samat sähköalan yritykset, konsultit ja tutkimuslaitokset lobbasivat päästökauppadirektiivin puolesta ja tätä tulkittiin niin, että asialla oli koko EU:n teollisuus.
Muodollisestihan EU:n päästökauppadirektiivi ei vaadi erillisiä päätöksiä jatkuakseen. Mutta päästöoikeuksien jakamiseksi tarvitaan joku leikkaustavoite, joka on tehtävä "korkeammalla tasolla". Päästökauppaintoilijat ymmärtävät, että leikkaustavoitteen lukkoon lyöminen varmistaa tehokkaimmin päästökaupan sujuvan jatkamisen.
On hälyttävää ja vastuutonta politiikkaa lähteä lyömään jo nyt lukkoon EU:lle yksipuolisia tavoitteita se on tekopyhää ilmastohurmosta, joka ei tuota planeetan kokonaisuuden kannalta vastuullisia toimia. Tällaisten yksipuolisten tavoitteiden torjuminen pitäisi olla ensiarvoisen tärkeää.
Tässä vaiheessa monet muistuttavat siitä, että päästökauppaversioita syntyy muuallakin maailmassa ja esimerkiksi EU:n ja USA:n paikalliset versiot voitaisiin yhdistää. Toistaiseksi tällaiset puheet ovat propagandan asteella, sillä on vaikea nähdä, miten ne käytännössä voitaisiin yhdistää. Järjestelmät muistuttavat EU:n päästökaupan mallia (ns. cap&trade), mutta päästörajat ovat paljon löysempiä, eikä yhteen liittäminen EU-järjestelmän kanssa voi tulla kyseeseen.
Yhdysvalloissa on nyt siis vuosina 2009 ja 2012 käynnistymässä kaksi erillistä osavaltioiden päästökauppajärjestelmää, jossa toiminnanharjoittajille asetetaan absoluuttisia CO2-päästörajoja.
Noin kymmenen koillista osavaltiota suunnittelevat aloittavansa ns. RGGI (Regional Greenhouse Gas Initiative) -päästökauppajärjestelmän vuonna 2009. RGGI kattaa vain sähkön tuotannon päästöjä (noin 200 MtCO2, jos kaikki 10 osavaltiota mukaan) ja siinä päästöoikeuksia jaetaan nykypäästöjen määrän verran noin 2015 saakka, jonka jälkeen päästöjä vähennetään 10% vuoteen 2019 mennessä.
RGGI sisältää yrityksille monia muitakin kevennyksiä, joita EU:n järjestelmässä ei ole. Kalifornia suunnittelee – kuvernööri A. Schwarzeneggerin aloitteesta – aloittavansa oman päästökaupan vuonna 2012, jossa tavoitteena on palauttaa päästöt vuoden 1990 tasolle (417 MtCO2) v. 2020.
Kyseessä on löyhä järjestelmä ja esimerkiksi tuossa Kalifornian mallissa se näkyy: EU:n oma -8-tavoite pitää saavuttaa vuoteen 2012 mennessä. Tuon tavoitteen teknologiaan vahvasti satsaava ja nykypäästöiltään löyhä USA saavuttaa ilman päästökauppaakin. Päästökauppa vain antaa tämän mielikuvan, että mukana ollaan.
****
Romantiikkaosio: tänään tuli 31 vuotta siitä, kun aloimme niinsanotusti seurustella Aten kanssa. Lahtelaiset poikalyseon lukiolaiset keskustelivat väleistään pimentyneessä illassa kauppatorin maisemissa 6.11.75. Seurassamme oli kolmas pyörä, josta yritimme pyristellä tahdikkaasti eroon, ja lopulta reilun puolentoista tunnin kekseliäisyyden jälkeen se onnistuikin. Ihastelu myös nälätti: välillä käytiin nakkikioskilla ostamassa lihikset eli lihapiirakat kahdella nakilla.
Kävimme siis illalla ajelulla Lahdessa ostamassa perinteiset lihikset. Torilla ei vain ollut yhtään aukiolevaa snagaria – eikä torin laidalla oleva hengailupaikka, kuuluisa KOPin aulakaan ollut enää aula vaan katettu, suljettu tila. Lähin nakkikioski löytyi linja-autoasemalta. Mutta millainen nakkikioski! Lihis oli täydellinen: alkukantainen, hauteesta nostettu nahkea herkku. Nakit väliin, ja mausteeksi sinappia, ketsuppia ja kurkkusalaattia. (Nuorena vierastin sipulia). Maku ja tunnelma oli autenttinen. Jopa niin autenttinen, että syötyäni muistin taas senkin, että lihapiirakka alkaa aina kivistää vatsassa. Mutta mitä väliä: kerran vuodessa se on must.
