Ollin oppivuodet

thumb___pic000880

Toomas Hendrik Ilves ja kollegat kilistelvät Viron uuden presidentin kunniaksi; tämä päivä oli hänen.

Aamu alkoi juuri niin kuin olin ennustanut – vain pari tuntia unta, koska alitajunta on sitä mieltä, että herätys 5.30 on joka tapauksessa pelin menetys. Hipsin kentälle, ja koko hommaa viivytti vielä se, ettei turvatarkastus hyväksynyt 5 kilon punnusta käsimatkatavaroissa – se laskettiin astaloksi. En luopunut helpolla työhuoneeseen varta vasten ostetusta allien kurittajasta vaan kävin heittämässä sen aamuärhentelyn jälkeen ruumaan.

Lentokoneessa lehdet nähtyäni tajusin heti, että nyt Olli Saarela, vanha tuttumme, on tehnyt Tanjalle hyvin vakavan vahingon. Tunnen sympatiaa verbaali-irroittelijoita ja kielen viettelykseen lankeavia kohtaan, ymmärrän senkin että Olli tarkoitti tarkoittaa hyvää puolustaessaan vaimoaan. Mutta juuri tätä politiikka on: se ei vain käy noin rumin sanoin. Ministerin mies ei saa olla kuumakalle, ei vaikka olisi kuinka boheemi tausta.

Hermeneutiikkaa sen verran, etten usko niitä MTV3:n uutisten tulkintoja, että Saarela olisi nimittänyt Kataista majavaksi. Mielestäni hän selvästikin vain säälitteli itse majavia.

Varsinkin nyt tämä oli hopeatarjottimella kannettu vaalilahja demareille. Poliitikoille annan kuitenkin tästä päivästä tyylipisteitä. Tanja vastasi sympaattisen lahjakkaasti ja otti taitavasti mukaan elisen jääkiekkomatsin tunnelmat, ja hänen kommenttinsa "sanan ääreen" menemisestä oli suorastaan herkullinen. ("Mopo karkasi käsistä" oli tosin juuri sellainen klisee, jonka Jyrki Lehtola murhaa – miksei edes Harrikka.) Heinäluoma alleviivasi taitavasti tilanteen ja lausunnon korniutta tarvitsematta tuomita sitä – hänessä loisti pakahdutettu ilo näppärän vastauksensa aikana. Eikä ihme, politiikka on sanojen taidetta.

Ollin oppivuodet alkoivat. Pitää oppia jättämään tietyt asiat vaimolle, kyllä hän pärjää. Pitää hoksata muutamia politiikan pelisääntöjä, eikä ottaa niitä henkilökohtaisesti. Yksi niistä säännöistä on esimerkiksi se, ettei kenenkään ole sopivaa ylittää omia budjettiraamejaan, vaikka sen tekisi kuinka hyvistä syistä. Ellei sitten neuvottele erikseen isommat raamit. Mutta se onkin jo eri tarina.

Päivän rauhoittava, mieltä lepuuttava videovinkki kaikille meditaation ja kontemplaation tarpeessa oleville: Husky Rescue ja Reeta-Leena
http://www.musicomh.com/downloads/husky-rescue-2_1006.htm

Share Button

27 kommenttia artikkeliin “Ollin oppivuodet

  1. Greetings! Very useful advice within this post! It’s the little changes that produce the most significant changes. Thanks a lot for sharing!

  2. Aw, this was an exceptionally nice post. Spending some time and actual effort to create a superb article… but what can I say… I put things off a whole lot and don’t manage to get anything done.

  3. Hi there! I’m at work surfing around your blog from my new iphone 4!Just wanted to say I love reading your blog and look forward to all your posts!Keep up the fantastic work!

  4. I want to to thank you for this wonderful read!! I definitely loved every bit of it. I have got you book-marked to check out new things you postÖ

  5. I blog frequently and I really appreciate your content. The article has truly peaked my interest. I’m going to bookmark your blog and keep checking for new information about once a week. I subscribed to your RSS feed too.

  6. I don’t even understand how I finished up right here, however I assumedthis post used to be great. I do not realize who you arebut definitely you are going to a well-known blogger if you aren’t already.Cheers!

  7. A fascinating discussion is worth comment. I believe that you ought to publish more on this topic,it might not be a taboo subject but usually people don’t speak about these subjects.To the next! Many thanks!!

  8. He fell on my chest. And what’s even more miraculous is Ms. Yuni’s lips when they landed on mine. ”Sorry den, Ms. slipped her hand.” Her face was bright red.

  9. I like the valuable information you provide in your articles. I’ll bookmark your blog and check again here frequently. I am quite certain I’ll learn many new stuff right here! Good luck for the next!

  10. You could definitely see your expertise within the work you write. The arena hopes for more passionate writers like you who aren’t afraid to mention how they believe. At all times follow your heart.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *