Osmo Soininvaaara hämmästelee Seura-lehden (40/6.10.06) haastattelussa, miksei yksikään lehti julkaise poliitikkojen hömppäindeksiä. "Kuinka monta palstamillimetriä jutuista on henkilökohtaista julkisuutta ja kuinka paljon asiajulkisuutta. Kun ne jakaa keskenään, saa indeksin".
Minusta Osmon idea on loistava ja sellaisenaan hyödynnettävissä. Ja ainakin siitä saisi ilmaisen graduidean. Jos tilaistoidaan niinkin satunnaista ja harhaanjohtavaa seikkaa kuin läsnäoloa istunnoissa, tai taksien käyttöä, tässähän mentäisiin huikeasti kohti varsinaista poliittista substanssia. (Siis kierteen kautta tietenkin) Ja siihenkin jäisi silti tulkinnanvaraa. Sillä voisihan väittää, että ihmisten kesken hömppäindeksinä puhdas nolla kertoisi jo epäinhimillisestä elämänasenteesta.
Soininvaara suree, että julkkisten hömppätendenssi valikoi eduskuntaan vääränlaisia edustajia. Siitä kärsivät erityisesti nuoret lahjakkaat naiset. "He joutuvat tavallaan kuin dopingurheilijoiden kanssa kilpailemaan."
Jos sallitaan, niin kehaisen ystävääni Raakel Lignelliä. Hänhän on lehtitietojen mukaan kokoomusehdokkaiden kuuluisin julkkis. Osmo Soininvaaran pelkäämää kategoriaa Raakel ei kuitenkaan ole eduskunnassa kasvattamassa. Politiikassa hän on tehnyt työtään vakuuttavalla tarmolla Sipoon kunnanvaltuustossa, erittäin aktiivisesti ja asiapohjalta. Minä veikkaan ja toivon, että tämä kulttuurialan moniosaaja, viulisti ja tuottaja ja viiden lapsen äiti nähdään vielä joskus Kokoomuksen kulttuuriministerinä. Pulinat pätevyydestä loppuisivat kuin seinään.
Itse olen tuntenut Raakelin kaksikymmentä vuotta. Hän opetti minut meikkaamaan ja Reetan soittamaan viulua. Minä taas esitelmöin filosofiasta ja rasitin ystäviä Dostojevski-siteerauksilla – kaikki eivät oikein jaksaneet, mutta Raakel jaksoi. Yhteisiin vuosiin mahtuu hömppää, syvyyttä ja mahtavia muistoja maailmalta. Tässä niistä yksi.
